Sivut

lauantai 5. lokakuuta 2013

Sairaan nopeeta ja värikästä ruokaa

Lihattomasta lokakuusta huudellaan nyt vähän joka paikassa ja tietty se sai miettimään omaakin ruokavaliota. Viimeisen vuoden aikana se tuntuu siirtyneen koko ajan kasvispainotteisempaan suuntaan. En ole ikinä muutenkaan välittänyt lihan mausta tai koostumuksesta mitenkään erityisesti (joitakin poikkeuksia huomioimatta), joten kasvispainotteinen ruokavalio ei ole ollut mulle sinällään mikään ongelma. Tosin proteiinin saannissa olisi varmaan korjaamista, vaikka maitovalmisteita tulee nautiskeltua aika paljon päivittäin. Lisäksi, en tiedä johtuuko kasvispainotteisesta ruokavaliosta yksinään vai onko useamman tekijän summa, mutta monet tutut on ihmetellyt, että mun kasvot on kaventunut viimeisen vuoden aikana. Iteltä on mennyt tämä vähän ohi, mutta sen sijaan oon huomannut isojakin muutoksia mun makumieltymyksissä. Tuntuu että suolan käyttökin on vähentynyt ja vaihtunut vähän muihin mausteisiin ja maistan mielestäni paremmin kaikki miedommatkin maut. Ja pidän niistä myös enemmän. Esimerkiksi kesäkurpitsa ja avokado on kummatkin sellaisia, mitä en pitkään voinut sietää, mutta nykyään syön niitä tyytyväisenä ihan sellaisenaankin.

Nyt en kuitenkaan aikonut avata ruokatottumuksiani täällä sen enempää, vaan halusin tulla jakamaan pari omasta mielestäni erittäin hyvää ja nopeaa kasvisruokareseptiä. Tämä eka on enemmänkin hyvä välipala tai kylkiäinen muun ruoan ohella, koska ei tästä mitenkään hirveän täyteen tule.

tomaattia ja kesäkurpitsaa
Tein yhtenä iltana jääkaapista löytyneistä jäämistä tämmöisen välipalan. Paistoin pannulla kesäkurpitsaa ja kirsikkatomaatteja oliiviöljyssä jonkun aikaa, maustoin suolalla ja pippurilla ja heitin päälle vielä seesaminsiemeniä. Niin hyvää, yksinkertasta ja nopeeta!

täytetty paprika
Täytetyt paprikat on yksi niitä harvoja ruokia, missä siedän vielä jauhelihaa. Oon kuitenkin halunnut kokeilla niistäkin kasvisversiota (jossa ei ole sieniä) ja löysin tämmöisen ohjeen, jonka toteutin näin: Korvasin kuskuksen bulgurilla, punasipulin ihan tavallisella sipulilla ja persiljan jätin pois. Sipuli, feta, tomaatti, kurkku ja avokado kuutioiksi, kaikki sekaisin bulgurin kanssa, mausteet perään ja täyte paprikoihin. Päälle laitoin vielä pizzan teosta jääneet juustoraasteet ja vähän chilimaustetta. Sitten uuniin mututuntumalla. Kylkeen vähän pestolla maustettuja paistinperunoita ja perunoiden kanssa paistuneita kirsikkatomaatteja.

Lopuksi yksi ikiaikainen lemppari, jota on helppo maustaa monipuolisesti joko todella tuliseksi tai ihanan pehmeäksi ja kermaiseksi sekä kaikeksi siltä väliltä. Tämä on niin helppo tehdä fiilispohjalta, eikä aineksia tarvi juuri mittailla. Hän on tomaattikeitto.

tomaattikeiton ainekset
Tässä kuvassa komponentit yhdenlaiseen variaatioon. Ensin kuullotetaan sipulia ja valkosipulia kattilan pohjalla. Sitten kippaan sekaan paseerattua tomaattia, yleensä pari tölkkiä. Lorautan tölkkeihin aina vähän vettä, ravistan ja kaadan kattilaan, että saan mahdollisimman paljon tölkin sisällöstä talteen. Sitten alan heitellä joukkoon mausteita, esimerkiksi suolaa, pippuria, chilirouhetta, Texas Pete Hot Saucea ja Pasta Basilico -mausteseosta. Joskus saatan laittaa niitä Knorrin kasvis fondeja yhden, jos kaapissa on. Viimesenä sitten ruokakermaa sen verran kun sillä hetkellä tuntuu. Kerman lisäksi semmoinen tuorejuustomainen vuohenjuusto on ihan älyttömän hyvää tomaattikeittoon sekoitettuna.

tomaattikeitto vaiheessa
Tässä vaiheessa on aina kiva leikkiä tuon kerman kanssa! :-)

valmis tomaattikeitto
Valmis keitto on aina kiva koristella basilikalla tai vaikka vuohenjuustonöölillä, ihan kuin söisi jotain hienoakin ruokaa. Tätä keittoa tehdessä mulla ei kuitenkaan ollut mitään kivaa tuohon päälle, joten kaunistin sitä vähän tietokoneella tätä postausta varten. Siellä pilkottaa vähän sipulin paloja, mutta halutessaanhan koko keiton voi vetää yhdeksi sileäksi liemeksi sauvasekottimella.

Tähän loppuun aattelin linkitellä vielä kaikki muutkin kasvisreseptit, mitä täältä blogista löytyy, jos joku kaipaa vinkkejä lokakuunsa varalle:
Vegetaristi pizza (mm. pinaattia, tomaattia, mozzarellaa ja kananmunaa)
Avokadopasta, erilainen avokadopasta ja punajuuri-vuohenjuustokeitto
Tomaatti-leipäkeitto, (pekonipasta) ja maailman herkuin salaatti

I love food, especially when it's colorful and quick to make.

2 kommenttia:

  1. Ooooi tuo paprikatäyte kuulosti tosi herkulta, sitä pitää ehkä vielä testata :) Kiitos reseptistä! Odottelen muutenki milloin pääsisin laittamaan joka ruokaan avokadoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se maistuu ainakin omasta mielestä vähintään niin herkulta kun kuulostaakin! :)
      Ite oon myös tyrkkäämässä avokadoa joka paikkaan, kun on kerrankin löytänyt jotain hyvää ja terveellistä.

      Poista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)