Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokaa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. heinäkuuta 2014

I ♥ Berlin

Yritän tässä jotenkin kankeasti pukea sanoiksi sitä, miten ihanaa Berliinissä oli. Rakastan yleensäkin uusia paikkoja ja ihmisiä, mutta sitä on vähän hankala kuvailla. Se on vaan sellainen mahtava tunne, kun pääsee tutkimaan uusia jännittäviä paikkoja ja imemään itseensä uusia asioita ja kokemuksia. Lisäksi matkailu on hetkessä elämistä parhaillaan, kun se tapahtuu niin äärimmäisen helposti. Upeita graffiteja ja kauniita putiikkeja ihastellessa ei paljon muuta mielessä pyörinyt. Berliiniin uskaltaisi lähteä varmasti myös ilman mitään ennakkosuunnittelua, jollei sitten pelkää, että jotain upeaa jää näkemättä. Väkisin niin kuitenkin käy, koska koko paikka on upea! Kaiken nähdäkseen sinne täytyisi melkein muuttaa. Löytyisiköhän sieltä mulle harjoittelupaikkaa...

Aion kirjoittaa Berliinistä useammassa osassa, koska reissuun liittyi niin paljon kaikkea superjännää (muotimessut!). Tässä ensimmäisessä postauksessa kerron vähän meidän hotellista, ruokapaikoista joista itse tykkäsin ja jotain muita huomioita, mitä tuli tehtyä seuraavan Berliinin matkan varalle, hohoo. Muotimessuja ja yleistä turistihaahuilua sitten omissa postauksissaan ja pakko kyllä kirjoittaa ostoksistakin, koska löysin niin siistejä juttuja!

Hotelli Berliinissä
Hotelli Berliinissä
Me yövyttiin hotellissa nimeltä Hotel Air in Berlin, joka ulkopuolelle näytti mielestäni todella nätiltä ja symppikseltä. Sisältä se ei kuitenkaan ollut lieväksi pettymykseksi mikään niin ihmeellinen. Ihan perus hotelli, missä pari opiskelijaa kyllä kesti ihan hyvin viikon etenkin kun sijainti oli hyvä ja hinta kohtuullinen. Yksi emämoka tehtiin kuitenkin, Berliinissä ei nimittäin missään nimessä kannata ottaa sitä hotelliaamiaista. Ainakaan tässä hotellissa. Se ei ollut mitenkään erikoinen ja jäi vähän harmittamaan, että ei päässyt kokemaan niiden lukemattomien kahviloiden edullisia aamiaisia. Etenkin kun ne jatkuu usein niin myöhään, ettei tarvitsisi edes herätä vielä seitsemältä.

KaDeWe Kaufhaus des Westens
Hotelli siis sijaitsi Schönebergin kaupunginosassa ihan Tiergartenin ja eläintarhan nurkalla. Läheiseltä Wittenbergplatzin metroasemalta meni linjat U1 ja U2 joita käytettiin varmaan eniten. Myös KaDeWe oli ihan lähellä (sen katto peräti näkyi meidän hotellihuoneen ikkunasta), mutta siellä ei harmillisesti tullut poikettua sisällä asti. Melko läheltä hotellia löytyi muun muassa myös Bershka, Zara ja American Apparel (joista itse löysin hyvin vähän mitään mutta kai niistäkin joku tykkää. :-D Zaraan en kyllä edes ehtinyt). Tiergartenin puistokin olisi tosiaan ollut ihan lähellä, mutta sielläkään ei ehditty käydä.

Lagerbier Hell olut
Berliinistähän löytää tunnetusti hyvää sapuskaa (ja sitä olutta!) halvallakin ja jotkut Suomen hintatasoa lähentelevät ravintelit vaikuttaa jo vähän hienommilta paikoilta. Ite tein vähän ennakkosuunnittelua kaiken varalle ja keräsin muutaman ruokapaikan sekä kivan oloisen kahvilan ylös, mutta lopulta käytiin vaan kolmessa niistä. Dönerit jäi täysin kokematta ja muutenkin olisin halunnut syödä enemmän niistä katukioskeista, mutta seuraavalla kerralla sitten.

Ruoan kuvaaminen unohtui melkein kokonaan, eli nyt tulee aika tekstipainotteista tavaraa. Nälkäisellä ihmisellä oli aina niin kamala kiire päästä syömään jo siinä vaiheessa, kun sai aterian eteensä. Kaiken päälle objekti ei ollut mikään paras ruokakuvaamiseen, mutta näillä mennään!

Sinä iltana kun saavuttiin Berliiniin, syötiin Good Morning Vietnam nimisessä paikassa. Päädyttiin tuolle alueelle yhden toisen ruokapaikan perässä, mutta siellä ei ollut Lauralle vegaanista sapuskaa, joten mentiin sitten tuonne vietnamilaiseen. Ehdittiin onneksi juuri ennen pahinta ryysistä ja hirveää rankkasadetta. Täällä söin annoksen johon kuului kevätrulla, kanaa, riisinuudeleita ja muuta sekalaista. Lisäksi join jotain käsittämättömän hyvää juomaa, johon kuului muistaakseni kurkkua, raparperia sekä inkivääriä. Hintoja en kuollaksenikaan ihan tarkkaan muista, mutta tippeineen (noin 10 %) maksoin ehkä 10 euroa tai vähän päälle. Olisi pitänyt säästää kuitit tätä varten, mutta enpä taas ajatellut. Joka tapauksessa, tykkäsin tästä paikasta ja hinta-laatusuhteeltaan erittäin hyvä!

Toisenakin päivänä tuli syötyä vähän jotain aasialaista. Päädyttiin Makoto-nimiseen paikkaan, joka edellisenä iltana vaikutti olevan ihan täynnä, syystä. Söin todella täyttävän kipollisen ramenia ja tykkäsin, taas! Näillä on onneksi menukin näkyvillä netissä, joten pystyin tarkistamaan, että tälläkin maksoin tippeineen varmaan noin 10 euroa. Saisipa Suomessakin jokaisesta kadunnurkasta näin halvalla näin hyvää.

Halloumhampurilainen Kreuzburger
Yhtenä päivänä kokeiltiin Idan vinkkaamaa Kreuzburgeria Kreuzbergissä. Hinta-laatusuhde oli täälläkin enemmän kuin kohdillaan ja burgereita löytyi vaikka ja minkälaisia! Laurallekin löytyi vegaani vaihtoehto. Ite söin halloumburgerin, ranskikset ja join 0,5 l oluen eikä taaskaan mennyt päälle 10 euroa. Ennen reissua arvioin joka päivälle ruokabudjetiksi 30 euroa ja se alittui kyllä aika merkittävästi.

Kreuzbergissä syötiin ohimennen myös Mirchi-nimisessä singaporelaisessa paikassa. Otettiin vain alkuruokaa sekä drinkit. Tilasin kesärullia ja alkuruoaksi se oli kyllä vähän turhankin täyttävä annos, mulla kun ei sillä hetkellä ollut mikään erityisen suuri nälkä. Näilläkin on menu netissä, mutta siellä ei näytetä hintoja. Vaan ei ollut kallista täälläkään. Kesärullat oli kyllä todella hyvät, mutta semmoinen överi kookoksinen drinkki ei ollut ihan nappivalinta. Väkeä oli niin paljon, että tuli vähän turistifiilis, mutta kiva paikka ja hyvää palvelua silti.

Moscow Mule drinkki
Kaiken muun tavoin myös drinkit oli monissa paikoissa halpoja, enkä kertaakaan tainnut tilata ruoan kanssa ihan vaan vettä. Kreuzbergissä pysähdyttiin johonkin satunnaiseen, suositulta vaikuttaneeseen baariin drinkeille ja itse tilasin Moscow Mulen, vaikka pienen googlailun perusteella en kyllä löytänyt ensimmäistäkään Moschow Mulea, jossa olisi kurkkua? No, en tiedä mutta oli hyvää ja halpaa. :-D Täytyy varmaan alkaa tehdä kotonakin kurkkudrinkkejä, kun niistä näin innostuin.

raparperikakku
crepe
Sinä päivänä kun piipahdettiin Mauerparkin kirpputorilla, käytiin myös yhdessä ihanassa herkkutaivaassa Prenzlauer Bergin alueella. Cafe Anna Blaumen valikoimista löytyi vaikka mitä ihania kakkuja, suolaisia ja makeite crepejä sekä paljon erilaisia kahveja ja teitä, joita en kuitenkaan kuumana päivänä maistellut. Hintatasoltaan tämä oli ehkä hitusen kalliimpi paikka, mutta söin silti sekä kakun että crepen, koska ne vaikutti niin ihanilta molemmat. :-D En muista tuotteiden yksittäisiä hintoja, mutta maksoin kakusta, crepestä ja mehusta tippeineen 14 euroa. Tuo raparperikakku oli ihan supertaivaallista ja se oli kyllä isokokoinen pala. Raparperit oli jätetty ihanan kirpeiksi ja tuo taikina oli hyvää!

Semmoinen paketti nyt tähän alkuun! Oli kyllä niin piristävää päästä pitkästä aikaa reissaamaan, etenkin kun pääsi paikkaan josta on haaveillut jo ikuisuuksia. Nyt menen taiteilemaan kirjeitä kirjeenvaihtokavereille, jotka ovat joutuneet odottamaan jo vähän turhan pitkään muun muassa tämä matkan takia. :-)

Oh god how much I loved Berlin and all the beautiful people and cheap, delicious food! I can't wait to see it again one day. ♥

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Pääsiäismunkkeja

Pääsiäisenä oli vähän jännät paikat, porukat on nimittäin vihdoin muuttaneet uuteen asuntoonsa. Pääsin siis itsekin totuttelemaan uuteen omaan pikkuruiseen huoneeseeni siellä. Vanhaa taloa ei kuitenkaan ole vielä myyty, koska sielläkin riittää vielä vähän tekemistä. Kiva päästä pikkuhiljaa totuttelemaan tuohon uuteen kotiin niin, että pääsee samalla vielä käymään vanhassakin. Vaikka vanhaa kotia tällä hetkellä asuttava veli ei tainnut ihan hirveästi arvostaa, kun häärättiin siellä koko viikonloppu.

paistamattomia munkkeja paistamattomia munkkeja
Ja koska on ihan yliarvostettua tehdä meneillään olevaan juhlaan liittyviä ruokia, tein pikkuruisia sokerimunkkeja. Oikeasti piti tehdä donitseja, mutta taikina olikin niin ärsyttävää käsiteltävää, että en vaan jaksanut. Tein tällä ohjeella, mutta korvasin vehnäjauhot spelttijauhoilla. Oli kyllä hyvää, mutta ei ihan ehkä vaivan arvoista. Luulin että yksien munkkien paistaminen olis ihan helppo nakki, mutta enpähän luule enää.

paistamattomia munkkeja
Tähän loppuun vielä tämmönen peilikuva musta ja mun uuden huoneen tapetista ajalta jolloin olin vielä terve. Eilen muhun iski joku ihmeellinen flunssatauti. Ensin luulin, että ehkä se on vaan jotain allergiaa, mutta luulisi semmoisten tulevan vähän salakavalammin ja ettei nyt ihan näin sairas olo tulisi. Ajatusten muodostaminen ja sitä kautta myös kirjottaminen hieman tökkii. Not cool, mutta ehkä se tästä. Oispa vaan joku passaamassa, että ite voisi keskittyä sängyllä makoiluun ja kuunnella musiikkia.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Sunnuntaibrunssi

Mä olen yleensä aina tykännyt nukkua viikonloppuisin myöhään. Loikoilen sängyssä siihen pisteeseen asti, että kaikki eriskummallisimmatkin makuuasennot on käyty läpi. Ummistan silmät ja kokeilen, jos sitä vielä näkisi lyhyen pätkän unta. Mutta en tänä sunnuntaina. Kello herätti ajoissa, enkä ihme kyllä viitsinyt edes torkuttaa, koska luvassa oli jotain mielettömän kivaa: kevättä juhlistava sunnuntaibrunssi!

Jyväskylän kahvilakerhon brunssi
Oon mukana Jyväskylän kahvilakerhossa, jonka yksi jyväskyläläinen tyttö koko joukon onneksi keksi perustaa. Aluksi mua, kuten varmaan kaikkia muitakin, jännitti ihan hirveästi lähteä mukaan johonkin tällaiseen. Mennä nyt yhtäkkiä kahvipöydän ääreen ihan tuntemattomien ihmisten kanssa, apua! Nyt me on kuitenkin tavattu jo muutaman kerran ja voin sanoa, että tämä on ehkä yksi parhaita juttuja, mihin eläessäni oon lähtenyt mukaan!

Tekeminen ei ole rajoittunut pelkkään kahviloissa istumiseen. Itse asiassa heti ensimmäisellä tapaamisella keksittiin ihan huippuja ideoita tulevaisuuden varalle ja ystävänpäivänäkin käytiin parin tytön kanssa Jyväskylän keskustassa hämmentämässä kansaa eli jakamassa tulppaaneja tuntemattomille. Alkavalla viikolla aiotaan mennä luovuttamaan verta ja tänään järjestettiin tosiaan mahdottoman kiva sunnuntaibrunssi. Tulppaanikimppu pöydässä, kauniit servetit ja käsittämättömän hyvät sapuskat. Niin ja sanoinkuvaamattoman ihania ihmisiä!

Jyväskylän kahvilakerhon brunssi
Yksi meidän joukosta puki Facebookissa sanoiksi sen, millasia fiiliksiä nämä meidän kokoontumiset mussakin herättää: "ku näkee teitä ni tulee sellane olo että tekee mieli tehä kaikkee ja tuntuu innokkaalta ja lähes siltä että "jes, pystyn mihin vaan jos yritän" eli tulee sellanen mukavan inspiroitunut olo!" Ihan äärettömän mahtavaa, miten sitä voikaan näin vilpittömästi inspiroitua ihmisistä! Itelläkin sujui tän tekstin kirjoittaminen huomattavasti paremmin, kuin miten mikään kirjoittaminen on koko vuoden aikana sujunut. Awwsum!

Word of the day: inspired.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Hamburgare

Tuntuu että oon kärsinyt tammikuun jonkinlaisesta koomasta ja se on näkynyt ihan blogissa asti. Ei sillä että mun postaustahti muutenkaan päätä huimaisi, mutta muistaakseni oon kuitenkin onnistunut jättään tämmöset parin viikon tauot vähemmälle. Nyt mun olemuksessani on kuitenkin aistittavissa jonkinlaista vireystilan parantumista ja ajattelin kokeilla jos saisin postauksen aikaan.

Tein itselleni sellaisen lupauksen, että yritän parantaa ruokani laatua tekemällä entistäkin enemmän itse ja alusta asti. Innostus tähän tuli lähinnä siitä, kun viime vuonna huomasin, miten helppoa on tehdä itse pizzataikina. Toissa viikolla mun teki ihan kamalasti mieli hampurilaisia, mutta niitähän ei yleensä sovi syödä kovin hyvällä omallatunnolla, kun ovat niin epäterveellisiä. Päätin siis hävyttömällä tavalla huijata omaatuntoani ja tehdä niistä "terveellisiä".

sämpylöitä
Ja niinpä tein ensimmäistä kertaa elämässäni sämpylöitä, waude! Otettuani nämä uunista vähän huolestuin kuoren rapeudesta, mutta sisältä olivatkin ihan mahdottoman pehmeitä. Oon aika ylpeä tästä saavutuksestani. Niin ja nuo vihreät täplät on basilikaa, tein täältä löytyvän ohjeen mukaan puolikkaan taikinan.

Sämpylöiden lisäksi tein jauhelihapihvit itse. Meinasin jättää ne kokonaan pois, mutta huomasin netissä ohjeen, jossa pihveihin oli lisätty pestoa. Mulla kun on kaapissa purkki punasta pestoa ja sitä tulee käytettyä niin vähän mihinkään (johonkin ruokaan sen joskus ostin), että tein sitten pihvit ihan vaan saadakseni niihin pestoa. Ja tuli meinaan hyvää. En ihan hirveesti enää jauhelihapihveistä välitä enkä jauhelihasta muutenkaan, mutta tuo pesto teki ihmeitä.

Samaan syssyyn kokeilin sitten vielä itse tehtyä majoneesia ja voin sanoa että en enää ikinä osta majoneesia kaupasta. Todella harvoin sitä on tullut ostettua muutenkaan, mutta nyt ei enää ikinä. Ohjeen mielettömän hyvään ja helppoon majoneesiin löysin täältä. Kerralla kulhoon kananmuna, 2 tl vaaleaa viinietikkaa, 1 rkl sinappia, 2 dl maultaan neutraalia öljyä sekä halutut mausteet ja sauvasekoittimella koko mörskän saa tuhdiksi majoneesiksi hetkessä. Ja ilmeisesti sen pitää olla juurikin sauvasekoitin, muuten en tiedä mikä on lopputulos. Ite tein äärimmäisen hyvää paprikamajoneesia. Nam!

sämpylöitä
Ja siinä meillä on valmis herkkuburgeri. Pihvi, cheddaria, tomaattia, kurkkua, salaattia, ketsuppia ja se majoneesi. Kylkeen tein vielä yhdestä jättiperunasta epämääräisiä paloja, jotka maustoin ja kärvensin uunissa. Tykkään noista epämääräisistä paloista, koska nuo ohuet reunat menee ihanan rapeiksi eli palaa.

Look at that delicious burger I made! So good!

perjantai 3. tammikuuta 2014

Vuodenvaihteen juhlintaa

Vuosi vaihtui mielettömän kivoissa meiningeissä, kuinkas muutenkaan kun seurana oli pari huippua kaveria ja hyvä kuohari. Jaksoin koko illan ihmetellä, että miten joku kuohari voi olla niin hyvää, mutta mikä tahansa normi viini ihan kamalaa. Meidän keittiön ikkunasta pääsi ihastelemaan raketteja oikein kätevästi syöminkien ohella ja kaikki oli muutenkin erittäin muy bueno.

Vuodenvaihteen herkut
Panostus ruokiin ja niiden esillepanoon oli vähän köykäsempää, mutta turha alkaa hienostella, kun tässä porukassa kaikki syötäväksi tarkotettu meinaa joka tapauksessa olla paremmissa suissa jo sinä aikana, kun mä vielä kuvaan niitä blogiini. Eikä kolmen ihmisen juhlissa ehkä muutenkaan oo niin tarkkaa, että missä kipossa tuorejuuston laittaa tyrkylle. Tai minkä mallisia tikkuja porkkanoista tulee.

Disney Monopoly
Mitä syömiseltä nyt ehdittiin, niin pelattiin vähän Disney Monopolia ja sen jälkeen meidän ikäisille paremmin sopivaa muistipeliä. Ostin joululomalla Tigeristä muistipelin, koska ajattelin saavani siitä söpöjä jääkaappimagneetteja. Enpä ajatellut että se itse pelaaminenkin voisi olla noin hauskaa. Kiitos kuoharille.

Ilotulitusta
Puolisen tuntia ennen vuodenvaihdetta lähdettiin kävelemään keskustaa kohti ja varsinainen vuodenvaihde koettiin siinä Kuokkalan sillalla, mistä näki kaikissa eri ilmansuunnissa räjähtelevät raketit ihan mielettömän hyvin. Kuviakin yritin ottaa, mutta pokkarilla ei onnistunut ihan niin hyvin kuin toissa vuodenvaihteena järkkärin kanssa Tampereella.

nakkeja ja ranskalaisia
Baarissa oli ihan letkeä meno, mutta vielä letkeämpää oli tulla takaisin kämpälle, lykätä ranut uuniin sekä nakit mikroon ja syödä vielä vähän lisää.

sädetikku
Leikin myös itsekseni vielä hetken aikaa sädetikuilla ja fiilistelin niiden hienouden lisäksi kulunutta vuotta. Vuosi sitten luulin, että 2012 oli ihan huikea, mutta kyllä 2013 veti vielä pidemmän korren. Saa nähdä jatkuuko noususuhdanne yhä 2014 vai puhkeaako tämäkin kupla.

valetut tinat
Ja koska tinan valaminen on mielestäni kiva perinne, piti sekin vielä suorittaa ennen kuin suostuin nukkumaan. Heitin kauhaan kaikki viime vuodelta säilöön jääneet tinat, eli yhteensä varmaan neljä semmoista hevosenkenkää. Tuollainen hauska suikero muun muassa tuli, mutta mitään kummempaa analyysiä en sen muodoista osaa vääntää. Tai ehkä se vaan muistuttaa elämän ylä- ja alamäistä.

Oiken mahtavaa uutta vuotta kaikille!
Happy New Year, may 2014 be awesome!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vähän vielä joulua

Lähdin viikko sitten Jyväskylästä porukoiden luo joulua viettämään ja oonkin elänyt melkosessa joulukuplassa koko tän ajan. Ihanassa, rauhallisessa, suklaan ja riisipuuron täyteisessä kuplassa. Nyt se kupla alkaa kuitenkin rakoilla ja muutenkin tuo uusi vuosi alkaa vallata mielestä enemmän tilaa. Ennen kun joulu ihan täysin unohtuu, halusin tulla ja ympätä kaikki mahdolliset joulufiilistelyt yhteen postaukseen, vaikka tässä kohtaa viimeistään aika monella taitaa tulla koko juhla jo korvista.

Vietettiin pieniä pikkujouluja kuun puolivälissä parin kaverin kanssa. Leivottiin pipareita, koristeltiin niitä liian juoksevalla tomusokerimössöllä, kuunneltiin joululauluja ja yritettiin juoda viiniä, sitä kehuttua Bear Flagiä jossa on hieno etiketti. Yritin juoda viiniä myös jouluna täällä kotona. Ei se vaan onnistu, kaikki ne maistuu yhtä pahalle.

raakoja pipareita
pipareiden koristelua
valmiita pipareita

Varsinainen joulu sen sijaan saatiin vielä viettää viimeistä kertaa täällä vanhassa kodissa, koska tätä ei myytykään vielä. Oli erittäin kiva ja rentouttava viikko, josta en tukkeutuneen runosuonen takia nyt oikein enempää osaa sanoa. Tähän loppuun siis pelkkiä kuvia.

madagascar
kynttilöitä
joulukuusi
joululahjoja
joulukoristeita
pipareita
piparkakkutalo

Vaikka kivaa olikin, niin näin joulun jälkeen on kyllä taas ihan tyytyväinen, että tätäkin juhlaa vietetään vaan kerran vuodessa. Eikä vähiten siksi, etten vieläkään oo mikään jouluruokien ylin ystävä.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Wok Wok Wok

Tykkään wokkiruoista paljon, joten sinänsä on ihme miten vähän niitä löytyy täältä blogista ruokaa-tunnisteen alta. Tuli alkusyksystä käytyä Ikeassa ja piti vihdoin saada ihan oikea wokkipannukin. Normaalilta paistinpannulta kaikki vaan lentää yli laitojen, jos tavaraa on paljon. Ja jos tästä pohjustuksesta ei osaa arvailla, niin luvassa on wokkireseptejä. Yhteensä peräti kolme sellaista ja ihan ilman lihaa vieläpä, jee!

kasvis-nuudelikeitto
kasvis-nuudelikeitto
Tämä herkku on kasvis-nuudelikeittoa, mutta valmistetaan wokissa. Alkuun wokissa kuullotetaan sipulia ja paria valkosipulinkynttä pilkottuina tietty. Sen jälkeen joukkoon heitetään porkkanaa (1 iso tai useampi pieni) ja kesäkurpitsa tikuiksi leikattuna sekä parsakaalia. Niitä paistetaan nelisen minuuttia. Sitten lisätään litra kasvislientä ja 4 dl kookosmaitoa ja annetaan kiehahtaa. Sitten vielä 4 rkl soijakastiketta ja 2 rkl (tai maun mukaan) punaista currytahnaa. Viimeisenä lisätään nuudelit ja haudutetaan kolmisen minuuttia, kunnes ne on turvonneet. Itse söin tätä kuitenkin useampana päivänä, joten tein nuudelit aina erikseen. Kaiken kruunuksi voi heitellä vielä vähän korianteria, mutta ite jätin sen välistä.

kaali-tofuwokki
Kaali-tofuwokin ohje löytyi Yhteishyvän Ruoka-liitteestä ja se on näköjään saatavilla myös netissä, turha siis kirjoittaa sitä enää uudelleen tähän. Oon tätä ennen maistanut tofua kerran ja vaikka en sitä silloin täysin tyrmännyt, ei se mitään ihmeellistä herkkuakaan ollut. Tällä kertaa vedin tofun kuitenkin vähän pienemmiksi paloiksi ja paistoin oikein kunnolla tummemmaksi kunnon öljy-maustemarinadissa ja nyt se oli kyllä hyvää. Tai ainakin tässä reseptissä siitä tykkäsin.

improvisoitu wokki
Lopuksi tällainen ihan itse improvisoitu kasviswokki. Tämä syntyi semmosella hetkellä, kun ruoanlaitto ja kaupassa pyöriminen ei jaksanut hirveästi innostaa. Hain kaupasta vaan nopeasti jotain pientä, mutta suurin osa oli valmiiksi kaapeista löytyneitä "jämiä". Yleensä tuommoisessa mielentilassa tehdyt ruoat voi olla jotain ihan kamalaakin, mutta tämä oli kyllä ihan äärettömän hyvää. Kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä on porkkanaa, sokeriherneenpalkoja, parsakaalia ja cashewpähkinöitä. Ja riisinuudeleita. Mausteena suolaa, pippuria, Chili Explosion -mausteseosta, soijaa ja seesaminsiemenöljyä.

Mulla on ollut tapana survoa näitä reseptejä useampia yhteen postaukseen, mutta mietin olisiko selvempää laittaa jokainen vaan omaan postaukseensa. En tiedä tulisiko näitä ruokapostauksia sitten hirveän usein, enkä kuitenkaan yritä tästä mitään ruokablogia. Onko mielipiteitä tämän suhteen, jatkanko samaan vanhaan malliin vai olisiko kivempi jos joka resepti saisi aina ihan oman postauksensa?

It's so boring using the same plates every time I take food pictures...

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Asia on pihvi (ja pizza)

No nyt niitä kasvisruokia mitä piti jo edelliseen postaukseen lykätä! Oon ollut vähän nirso kasvispihvien suhteen, mutta nyt löytyi semmonen resepti, että jopa lihansyöjät kotona Ylöjärvellä jaksoi kehua näitä. Ohje pihveihin löytyy Pastanjauhantaa-blogista.

kasvispihvit
Omat pihvit ei ihan muistuta ulkonäöltä esikuviaan. Taisin tehdä vähän hienompaa raastetta tai jotain. Mutta katsokaa miten ihanan värikästä ruokaa yhtä kaikki! Lisäksi tein erilaisen kastikkeen. Sekoitin turkkilaiseen jogurttiin tuorejuustomaista vuohenjuustoa, persiljaa ja vähän suolaa. Kun tein näitä itelleni, söin kyljessä pestolla maustettuja paistinperunoita, mutta porukoilla tehtiin näiden kanssa ite lohkoperunoita. Nam nam.

spelttipizza
Kokeilinpa eräänä päivänä myös ite tehtyä pizzapohjaa. Idan inspiroimana tein spelttipohjan ja onnistuihan se ihan kiitettävästi. En saanut siitä semmoista pizzeriamaisen ohutta ja rapeaa, mutta pohjan tekeminen oli kuitenkin niin vaivatonta, että voisin melkein jatkossa korvata kaupan pohjat täysin tällä ja syödä pizzaa hyvällä omallatunnolla vähän useammin. :D Kuvan pizzassa täytteinä on muistaakseni ainakin pinaattia, vuohenjuustoa, kirsikkatomaatteja ja selvästikin rucolaa.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Sairaan nopeeta ja värikästä ruokaa

Lihattomasta lokakuusta huudellaan nyt vähän joka paikassa ja tietty se sai miettimään omaakin ruokavaliota. Viimeisen vuoden aikana se tuntuu siirtyneen koko ajan kasvispainotteisempaan suuntaan. En ole ikinä muutenkaan välittänyt lihan mausta tai koostumuksesta mitenkään erityisesti (joitakin poikkeuksia huomioimatta), joten kasvispainotteinen ruokavalio ei ole ollut mulle sinällään mikään ongelma. Tosin proteiinin saannissa olisi varmaan korjaamista, vaikka maitovalmisteita tulee nautiskeltua aika paljon päivittäin. Lisäksi, en tiedä johtuuko kasvispainotteisesta ruokavaliosta yksinään vai onko useamman tekijän summa, mutta monet tutut on ihmetellyt, että mun kasvot on kaventunut viimeisen vuoden aikana. Iteltä on mennyt tämä vähän ohi, mutta sen sijaan oon huomannut isojakin muutoksia mun makumieltymyksissä. Tuntuu että suolan käyttökin on vähentynyt ja vaihtunut vähän muihin mausteisiin ja maistan mielestäni paremmin kaikki miedommatkin maut. Ja pidän niistä myös enemmän. Esimerkiksi kesäkurpitsa ja avokado on kummatkin sellaisia, mitä en pitkään voinut sietää, mutta nykyään syön niitä tyytyväisenä ihan sellaisenaankin.

Nyt en kuitenkaan aikonut avata ruokatottumuksiani täällä sen enempää, vaan halusin tulla jakamaan pari omasta mielestäni erittäin hyvää ja nopeaa kasvisruokareseptiä. Tämä eka on enemmänkin hyvä välipala tai kylkiäinen muun ruoan ohella, koska ei tästä mitenkään hirveän täyteen tule.

tomaattia ja kesäkurpitsaa
Tein yhtenä iltana jääkaapista löytyneistä jäämistä tämmöisen välipalan. Paistoin pannulla kesäkurpitsaa ja kirsikkatomaatteja oliiviöljyssä jonkun aikaa, maustoin suolalla ja pippurilla ja heitin päälle vielä seesaminsiemeniä. Niin hyvää, yksinkertasta ja nopeeta!

täytetty paprika
Täytetyt paprikat on yksi niitä harvoja ruokia, missä siedän vielä jauhelihaa. Oon kuitenkin halunnut kokeilla niistäkin kasvisversiota (jossa ei ole sieniä) ja löysin tämmöisen ohjeen, jonka toteutin näin: Korvasin kuskuksen bulgurilla, punasipulin ihan tavallisella sipulilla ja persiljan jätin pois. Sipuli, feta, tomaatti, kurkku ja avokado kuutioiksi, kaikki sekaisin bulgurin kanssa, mausteet perään ja täyte paprikoihin. Päälle laitoin vielä pizzan teosta jääneet juustoraasteet ja vähän chilimaustetta. Sitten uuniin mututuntumalla. Kylkeen vähän pestolla maustettuja paistinperunoita ja perunoiden kanssa paistuneita kirsikkatomaatteja.

Lopuksi yksi ikiaikainen lemppari, jota on helppo maustaa monipuolisesti joko todella tuliseksi tai ihanan pehmeäksi ja kermaiseksi sekä kaikeksi siltä väliltä. Tämä on niin helppo tehdä fiilispohjalta, eikä aineksia tarvi juuri mittailla. Hän on tomaattikeitto.

tomaattikeiton ainekset
Tässä kuvassa komponentit yhdenlaiseen variaatioon. Ensin kuullotetaan sipulia ja valkosipulia kattilan pohjalla. Sitten kippaan sekaan paseerattua tomaattia, yleensä pari tölkkiä. Lorautan tölkkeihin aina vähän vettä, ravistan ja kaadan kattilaan, että saan mahdollisimman paljon tölkin sisällöstä talteen. Sitten alan heitellä joukkoon mausteita, esimerkiksi suolaa, pippuria, chilirouhetta, Texas Pete Hot Saucea ja Pasta Basilico -mausteseosta. Joskus saatan laittaa niitä Knorrin kasvis fondeja yhden, jos kaapissa on. Viimesenä sitten ruokakermaa sen verran kun sillä hetkellä tuntuu. Kerman lisäksi semmoinen tuorejuustomainen vuohenjuusto on ihan älyttömän hyvää tomaattikeittoon sekoitettuna.

tomaattikeitto vaiheessa
Tässä vaiheessa on aina kiva leikkiä tuon kerman kanssa! :-)

valmis tomaattikeitto
Valmis keitto on aina kiva koristella basilikalla tai vaikka vuohenjuustonöölillä, ihan kuin söisi jotain hienoakin ruokaa. Tätä keittoa tehdessä mulla ei kuitenkaan ollut mitään kivaa tuohon päälle, joten kaunistin sitä vähän tietokoneella tätä postausta varten. Siellä pilkottaa vähän sipulin paloja, mutta halutessaanhan koko keiton voi vetää yhdeksi sileäksi liemeksi sauvasekottimella.

Tähän loppuun aattelin linkitellä vielä kaikki muutkin kasvisreseptit, mitä täältä blogista löytyy, jos joku kaipaa vinkkejä lokakuunsa varalle:
Vegetaristi pizza (mm. pinaattia, tomaattia, mozzarellaa ja kananmunaa)
Avokadopasta, erilainen avokadopasta ja punajuuri-vuohenjuustokeitto
Tomaatti-leipäkeitto, (pekonipasta) ja maailman herkuin salaatti

I love food, especially when it's colorful and quick to make.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Viikko 31

Vietin viime viikon taas Tampereen suunnalla porukoiden hoivissa. Alkuperäsen suunnitelman mukaan meinasin olla siellä vaan viikonlopun, koska piti ottaa mitat yhdestä kaverista jolle saan kunnian ommella mekon, mutta lopulta päädyin näkemään myös kaveriporukkaa johon amiksessa tutustuin. Taidettiin kokoontua viimeksi aika lailla vuosi sitten amiksen loputtua ja nyt oli ihan mielettömän kiva vaihtaa kuulumiset pitkästä aikaa!

Mentiin yhden kaverin kotiin paistamaan lättyjä ja harrastamaan epämääräistä uunissa grillailua. Aateltiin että on hirveen hyvä idea tehdä neljälle hengelle semmonen litran lättytaikina, että kyllä ne saadaan syötyä. No ei saatu. Lättyjen lisäksi oli vielä jätskiä, kermavaahtoa ja mansikkahilloa, joka sekin lopulta kääntyi niin päin että syötiin kermavaahtoa jätskin, mansikkahillon ja lättyjen kanssa. Sitten katottiin Madagascar 3 ja pelattiin vielä jotain kivaa lautapeliä. Ja kaikilla oli niin mukavaa! :-) Toivottavasti nyt ei mene vuotta kun nähdään taas seuraavan kerran.

Lisäksi näin vähän serkkuja sekä heidän uutta, pientä, söpöä ja karvaista perheenjäsentään. Vaikka tällä hetkellä koenkin tulevaisuuden yksinäisenä kissamummona todennäköisempänä vaihtoehtona, en voi väittää etteikö perhe, omakotitalo ja joku tämmöinenkin karvakorva kuulosta myös ihan kivalta varasuunnitelmalta:


Tui tui miten söpö! Saa nähdä odottaako siellä joku karhun kokonen möhkäle kun seuraavan kerran nähdään, ainakin sillä oli ihan jäätävän kokoset tassut jo nyt. :D Mulle ei ihan selvinnyt mitä kaikkia rotuja tuossa on, mutta aika montaa vissiin. Suomenlapinkoirasta ja harmaahirvikoirasta muistasin että oli ainakin puhetta.

Reissun lopuksi oli kiva palata kotiin, kun kämppis oli jättänyt jääkaapin oveen mielettömän siistin kortin! Hihihii, mulla on paras kämppis kun meillä on samanlainen maku kaiken mielettömän siistin suhteen. Mietin aina pienenä että kuinka hienoa ois muuttaa joskus samaan kämppään jonkun hyvän kaverin kanssa ihan niinkun Frendeissä. Onhan se aika hienoa!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hirveen fiini viini-ilta

Mä en ole ikinä jaksanut ymmärtää sitä, miksi ihmisten pitää opetella juomaan viiniä. Jos siitä ei vaan tykkää, niin miksi ihmeessä sitä pitäisi opetella juomaan. Kaveri tarjosi tähän ihan hyvän pointin, että eihän kaljakaan aluksi varmaan kenenkään mielestä ole hyvää, mutta kyllä sitä on opittu juomaan. Onhan se niinkin. Mutta siitäkään huolimatta muutaman kokeilukerran jälkeen en vieläkään ymmärrä viinin tissuttelun hienoutta tai sitä miksi joku haluaisi siihen opetella. Kai siitä joku oikein harjaantunut hifistelijä saa pienet kiksit, mutta omalla vaatimattomalla kokemuspohjalla voisin väittää serkkuni sekalaisista marjoista tekemän viinin maistuneen samalta, miltä joku kympin maksanut valkkari, jota Alkon työntekijä suositteli parille köyhälle opiskelijalle juustojensa seuraksi.

Viini oli halpaa, juustovalikoima kahden tietämättömän mielivaltaisesti kokoama ja esillepano toteutettiin lähinnä sillä asenteella, että ääntä kohtihan ne siitä kohta katoaa. Juustojen kylkiäiset kämppis sai kuitenkin aseteltua vallan nätisti tuohon lautaselle ja se olikin ehkä fiinein juttu koko illassa. Koska katsokaa nyt tätäkin:

Valittiin varmaan kesän kylmin päivä siksi ainoaksi päiväksi kun yhtään on vietetty aikaa tuossa meidän "parvekkeella" eli yhteisessä tupakkakatoksessa. Ei muuta kun viltti niskaan ja hyvä tulee. Tästä tyylikkäämmäksi touhun olisi saanut enää haalari päällä. Mutta check out dem shoes! Yhdet hienoimmista kengistäni ikinä. Voisin pukeutua jätesäkkiin nämä jalassa ja silti katsoisin itseäni peilistä jumaloiden. Musta on alkanut tässä viimeisen vuoden sisään kuoriutua semmoinen kenkäfriikki. Ennen en kokenut tarpeelliseksi omistaa miljoonia kenkiä, mutta nyt se tuntuu jo ihan ymmärrettävältä. Ehkä vuoden päästä viinien hifistelykin tuntuu ymmärrettävältä.

My friend tried to convince me about the awesomeness of wines. I am not convinced.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Egg on a pizza

Dun dun duuuunn! Otsikko kertoo kaiken. Kokeilin taas jänniä juttuja italialaisia reseptejä sisältävästä kirjasestani ja päädyin heittämään kananmunan pizzan päälle. Kämppis ihmetteli tätä yhtä paljon kun minä itekin, mutta kai sen on oltava hyvää jos se on painettu kirjaan.

Ja hyvää oli! Pitäisi vaan jaksaa joskus tehdä pohjakin itse jos sitä onnistuisi tekemään semmoisen mistä tykkää, mutta olen laiska. Jos tekee itselleen ruokaa sillä mentaliteetillä, että kun nyt vähän maistuisi hyvältä että sitä jaksaa syödä sen vähintään kolme päivää, niin ei siinä aina jaksa turhia hifistellä. Ja ohje on tosiaan kirjasta peräisin, mutta sovelsin sitä pikkusen. Täytteeseen piti tulla babypinaattia, mutta kaupassa oli vaan semmoisia eri salaateista koostuvia sekoituksia. Ostin siis niitä ja paistoin pannulla yhden pilkotun valkosipulinkynnen kanssa kunnes salaatit lakastui. Jääkaapissa oli kirsikkatomaatteja jonkun toisen ruoan jäljiltä, joten heittelin niitäkin kaiken sekaan vaikka eivät alkuperäiseen ohjeeseen kuuluneetkaan. Sitten vähän mozzarellaraastetta ja kananmuna rikki vaan siihen kaiken keskelle, vähän suolaa ja pippuria ja koko komeus uuniin. Ja sitten on herkkupizza valmis naatiskeltavaksi!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Banana banana banana terracotta banana terracotta terracotta pie!

Viimeksi kun olin Ylöjärvellä porukoiden luona käymässä, niin tuli taas kerran vähän leivottua. Jyväskylässä ei viitsi tehdä mitään piirakoita tai semmosta, on kivempi kun syöjiä on vähän enemmän. Ennen oisin varmasti leiponut ihan innoissani sillä mentaliteetillä, että jee enemmän itelle syötävää. :D

Tämän herkullisen piirakan ohjetta en onnistunut löytämään netistä, mutta spesiaalin siitä teki se, että pohjaan ja täytteeseen tuli vaniljajogurttia (eikä mitään leseitä mitä netistä löytyvissä ohjeissa on). Alkuperäsessä ohjeessa oli mustikoita, mutta ne voi varmaan korvata melkein millä tahansa fiiliksen mukaan, tässä tapauksessa raparpereillä. Tuo pohja on ihan mielettömän hyvää ja pehmeetä ja nomnomnommmm.


Ylöjärvellä kävi myös vähän kavereita grillailemassa ja leivoin äkkiä tämmöisiä sitruunaleivoksia vähän varioituna. Korvasin tuon väliin tulevan aprikoosimarmeladin kuohukerma-sitruunarahkaseoksella. Mun makuun tomusokerikuorrute oli vähän ällömakeeta, mutta kai se ihan syötävää oli kun koko torttu katosi illan aikana. Ainoo vaan etten tiedä johtuiko meidän kiertoilmauunista, että tuo taikina oli aika rapsakkaa tultuaan uunista, vaikka se ei ollut lähelläkään palanutta. Jotenkin olisin kuvitellut, että siitä tulis semmoista pehmeetä.

I baked some yummy rhubarb pie and a lemon cake thingie while I was visiting my parents.