Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ite tein koruja

En tehnyt varsinaisia lupauksia alkaneelle vuodelle, mutta oon muuten vaan herännyt siihen, miten paljon heitän aikaa hukkaan koneella istuen. Yritän vähentää sitä panostamalla välillä vähän muihinkin harrastuksiin ja tänäänkin näyttöpäätteen edessä nököttämisen sijaan askartelin vähän koruja. Hyvä idea sinänsä, mutta niin pikkutarkkaa työtä kun se onkin, parin rannekorun ja korvisten jälkeen mulla on vieläkin ihan liikaa aikaa jäljellä koneella istumiseen.

itse tehtyjä koruja
Mielestäni näistä tuli tosi kivoja, just semmoisia kun visioin. Toi alempi rannekoru on tehty samalla tyylillä, kun äitille joululahjaks tekemäni koru ja ylemmässä on sisällä kuminauha. Näissä koruissa on vähän sama homma kun vaatteissa, on ihan mielettömän kiva päästä näkeen se lopputulos. Etenkin jos se on onnistunut hehe.

itse tehtyjä koruja
Täällä blogissa on viime aikoina ollut kommenttien puolesta ihan hirveen hiljasta, vaikka joissakin postauksissa oon vähän varovaisesti yrittänyt houkutella teitä kommentoimaan. :D Mitäs tykkäätte näistä koruista vai kiinnostaako tämmöset käsityöt/DIY-hommelit muutenkaan? Vai mikä kiinnostaa noin muuten, erityisesti ehkä täällä mun blogissa, kiinnostaako mikään? Voi olla että näitä DIY-juttuja voisi olla luvassa lisääkin, jos vaan saan innostukseni herätettyä pidemmäksikin aikaa.

I made myself some bracelets and a pair of earrings.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Joululahjat

Kevätlukukausi alkoi piristävästi, kun heti tässä ensimmäisellä viikolla oli yksi uusintatentti. Olin valmistunut vähän surkeanlaisesti ja hajoilin etenkin tenttiä edeltäneenä päivänä oikein urakalla, mutta nyt siitä selvisin ja kuvasin joululahjani kun vihdoin tuli sopiva väli:

  • Sain Timanttisille lahjakortin ja ostin sillä tällaisen älyttömän söpön jääkarhu-riipuksen Thomas Sabon rannekoruuni. Tämä toimii hyvänä muistona vuodesta, jona muutin pois kotoa, koska muutin suunnilleen yhden leveysasteen verran lähemmäs jääkarhuja.

  • Mymmelin äiti -muumimuki ja -kulho. ♥ Nuo värit on niin kivat yhdessä, tää on ehdottomasti yksi mun lemppari muumimukeista.

  • Rytättyjä muovimukeja muistuttavien keraamisten mukien perään taisin haikailla jo paria kuukautta ennen joulua, enkä osannut odottaa että ne olisi löytynyt paketista. Nää on ihan mielettömän kivoja!
  • Housen juomalaseista sen sijaan vinkkasin vähän veljelle, kun sillä oli hankaluuksia keksiä lahjaa. :D Tykkään melkolailla kaikista Housen jutuista niin paljon, että sitä ostamalla ei voi mennä pieleen.

  • Kahen leffan Scherlock Holmes -kokoelman lykkäsin ite äitin ostoskärryyn, kun oltiin ennen joulua kaupoilla ja totesin, että siinä mulle joululahja. :D Tykkäsin näistä kummastakin leffasta tosi paljon ja toisinaan on kiva saada tota fyysistäkin elokuvakokoelmaa kartutettua. Tällä hetkellä se koostuu vielä suurimmilta osin Miyazakin luomuksista.
  • The Sims 3 Täyttä elämää -lisärinkin tilasin ite Gigantista, kun äiti ei oo mikään tottunut verkkokauppojen käyttäjä. Nää on kummatkin tehny Simsin pelaamisesta taas astetta mielenkiintosempaa. :D

  • Remington Pearl -kiharrin vaikuttaa tosi hyvältä tähän mennessä, pitäis vaan oppia tekemään sillä semmoisia kiharoita kun haluaa. Yhdellä kokeilukerralla sain aikaan peräti vähän kulmikkaat kiharat, enkä voi käsittää miten siinäkin onnistuin.
  • Tangle teezer on ehtinyt pelastaa jo monet aamut, märkienkään hiusten selvittäminen ei tunnu enää niin kamalalta väkivaltateolta ja tää hieroo päänahkaa niin mukavasti, että välillä tekee mieli harjailla ihan muuten vaan.

  • 3-in-1 Sandwich Maker on taas näitä ihmeellisiä Lidl-löytöjä, josta vihjailin porukoille ennen joulua. Toi on kätevä kun yhteen pömpeliin saa vaihdettua myös vohveliraudat sekä ihan perus grilliraudat, niin ei tarvitte useempaa laitetta viemään tilaa. Ei sillä että tämäkään olis enää mahtunut meidän solun keittiön tasoille, tossa se nököttää mun huoneessa.
  • Boschin sauvasekottimesta bongasin hyvän tarjouksen Gigantin nettisivuilla ennen joulua ja kun olin sauvasekotinta kaipaillut, käytiin hakemassa tää pukinkonttiin ja oli kyllä hyvä ostos. Jotkut asiat saa tehtyä tällä paljon kätevämmin kun tehosekottimella ja peseminenkin on vähän nopeempaa.

  • H&M:n älyttömän söpön pöllö-keittiöpyyhkeen sain veljen tyttöystävältä. Hipster-pöllöt on niin söpöjä, että välillä harmittaa pyyhkiä juttuja niiden naamaan.
  • Iso (ja ihanan punainen) kylpypyyhe tulee kans tarpeeseen, liian pienet kylpypyyhkeet on ärsyttäviä.
  • Sain myös toivomani Seppälän yöpaidan ja se on ihan mielettömän mukava sekä ihanan pitkä.
  • Luhdan Punos-pussilakanatkin sain ja ai että kun tykkään noista väreistä.
Siinä niitä oli aikamoinen liuta, en tiiä olinko viime vuonna ihan näin kiltti. Ehkä pitää tänä vuonna yrittää kompensoida. :D Muille hankkimistani lahjoista muistin kuvata vaan yhden, nimittäin tämmöisen avaimenperän, jonka annoin veljelleni:

Olin ostanut veljelle myös Hugleikur Dagssonin Tässä ei ole mitään vitsiä -kirjan. Meillä on yhtä huono huumorintaju, joten vähän ounastelin, että se saattaisi pitää siitä. :D Äitille ostin pari pakettia ihan mielettömän hyvää teetä Pentikiltä ja iskällä ompelin tohvelit. Lisäks tein äitille ja iskälle yhteiseks tyynyliinat, joihin painoin mielikuvituksellisesti tekstit "Mom" ja "Dad".

Here are the Christmas gifts I got. :) I'm so pleased with these, since everything will be very useful. And the moustache-keychain is my gift for my brother. :D

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Eläinrakkautta

Etsy on sitten ihana paikka. Kaikkien niiden lahjakkaiden kädentaitajien töitä ihastellessa tulee surku, ettei opiskelijana pysty satsaamaan lähes 50 euroa yhteen akryyliseen tuubihuivin. Ei vaikka se olisi kuinka hieno vähintään puolet halvempiin H&M-vastineisiinsa verrattuna. Mutta onneksi joskus tulee niitä hienoja hetkiä, kun sieltä löytyy jotain köyhänkin budjettiin sopivaa.

Pupu-paita ja kissa-toppi! Myyjällä oli niin iso valikoima erilaisia printtejä, että oli pieni haaste valita jotain, mitä haluaisi ylitse muiden. Lopulta puput ja kissa veivät voiton. Kuinkas muutenkaan. :D
Laatunsa puolesta trikoo vaikuttaa ihan hyvältä, mutta ompelujälki pupu-paidassa on joltain osin niin surullista katsottavaa. Onneksi se ei kuitenkaan näy kuin lähemmässä tarkastelussa, eli kukaan muu sitä tuskin tulee huomaamaan. :P

Myyjä oli laittanut mukaan myös pienet paitoihin sopivat kaupanpäälliset. En vaan taida pystyä käyttämään noita pupu-korviksia, koska tuommoiset nappikorvikset ei oikein toimi venytysten kanssa. Mun toiset korvisreiät on niin lähellä venytyksiä, että vaikka saisin napit paikalleen, se näyttäisi todella hölmöltä. Mutta loput koruista on onneksi yhtä söpöjä ja erittäin käyttökelpoisia. :) Etenkin pupu-sormus!

Nyt täytyy painua tekemään Halloween-asua ekoihin Halloween-juhliini ikinä! Vähän vaan jännittää minkä verran sinne on tulossa porukkaa, kun kaverin kanssa tehtiin eventti Facebookiin ja kaikki on maybe tulossa. :D Koristellaan sitten vaan omaks iloksemme ja juodaan kaikki tervetuloshotit itse, niin ainakin hauskuus on taattu. :DD Juhlitaan siis vasta tulevana lauantaina, koska tänään kutsuu Eppu Normaali ja Tampere-talo!

I really love my new tops. ♥ I bought them from Etsy and also got some cute freebies from the seller.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Mua puri askartelukärpänen

Ihan niin kuin otsikko sanoo, askartelupaskartelupörriäinen on käynyt vierailulla. Jotenkin kuvittelin, että kyllästyisin käsillä tekemiseen hetkellisesti, jos joudun päivät pitkät ompeleen töissä verhoja ym. puisevaa, mutta se hypoteesi meni kaasu pohjassa päin puita. Tapahtu ihan päinvastanen ja oon retkahtanut osteleen mm. erinäkösiä överisöpöjä!!! korutarvikkeita ja vähän ompelutarvikkeitakin. Onni on, että kerrankin niihin on vähän ylimäärästä. :D

Hamahelmistäkin innostuin hitusen ja askartelin parit korvikset tuommosista hitusen läpikuultavista helmien versioista. Turkoosit pidän tyytyväisenä ihan itse, mutta oranssi ei oo ollenkaan mun väri, joten ne lykkäsin Huuto.nettiin. Siellä on tällä hetkellä taas vähän muitakin korviksia myynnissä ja lisäksi pari settiä t-paitoja, joita käytin ala-/yläasteella. Toinen setti koostuu Seppälän paidoista, enkä oo varma löytyykö sille sopivaa kohderyhmää mun blogin lukijoista, mutta toinen setti koostuu melko mustanpuhuvista teeppareista ja topeista. Pitäisi sinne vähän muitakin tavaroita koittaa lykkiä, koska en viitti ihan kaikkea mahollista roudata sinne pieneen soluun. Vaikka ei se välttämättä paljon mun nykyistäkään huonetta pienempi ole ja eihän sinne heti kaikkea tarvikaan mennessään viedä, mutta kuitennin. :D

I've been buying all kinds of supplies for jewellery making. I just wish I had more time to execute all my ideas. :D

torstai 14. kesäkuuta 2012

Lahjonta on korruption muoto, jossa lahjova taho pyrkii antamallaan lahjalla vaikuttamaan lahjottavan tahon käytökseen

Sain valmistujais- & ylppärilahjaksi ihanaakin ihanampia mustavalkoisia Taika-astioita, mielettömän kivan puisen tarjottimen, Housen pannulapun, patakintaan, pastakauhan sekä vatkaimen, Kastehelmi-tuikkukupin sekä rahaa, joista osan käytin jo Thomas Sabon Charm Club -rannekoruun ja Spinning Jewelleryn sormukseen, jonka ostin kaveriksi edelliselle samaan sarjaan kuuluvalle. Aattelin vielä hankkia tuohon Sabon rannekoruun ensimmäiseksi killuttimeksi M-kirjaimen niin kuin Mielikuvitukseton Mira.

Materialist-Mira is very happy with all the lovely graduation gifts she got. ♥

maanantai 14. toukokuuta 2012

Haalariheikki

Ei se mitään että jo lähtökohtasesti oon myöhässä tän villitykseni kanssa, mutta myös asiasta tiedottaminen tapahtuu ei-niin-reaaliajassa. Mä oon virallisesti liittynyt tähän lasten tasolle taantuneiden aikuisten kerhoon. Joidenkin mielestä tämä on äärettömän noloa touhua ja tätä sietäisi hävetä, mutta omasta mielestäni tämä on erittäin mukavaa, helppoa ja rentoa eikä pelkillä vaippaikäisillä tietääkseni ole mitään erityisoikeutta tällaiseen.

HAALARI! Ja koska on jo muutenkin niin hirmuisen noloa julkaista netissä kuva itsestäni tämmöisessä kotihaalarissa (etenkin kun tämä ei ole edes sellainen aito yli 100 euroa maksava haalari vaan tällainen halpa (ja huonolaatuinen) haalarikopio), moninkertaistin nolouskertoimet oikein kunnolla kun vähän piirtelin. Ensin piti vaan sensuroida outo ilme oikeenpuoleisesta kuvasta mutta sitten se riistäytyi käsistä. Peace and love!


Oon tullut ostaneeksi myös tämmöiset kivat hapsukorvikset. Seppälässä on niin kamalan paljon kaikkia ihania sulkakoriviksia ja muitakin korviksia, että on ihan hirveen työn ja tuskan takana yrittää vastustaa niitä. Kaikki ihanat värit ja asdfuck. Oon pärjännyt aika pitkälle selittämällä itelleni, että ompelen jonkun kivan hupparin tai muun rievun ite halvemmalla (ja laadukkaamman lopputuloksen kera), mutta en mä tommosia korviksia jaksa osata tehä. Vaikka oishan nääkin ollut ihan pirun helpot, mutta toisaalta nää oli myös niin halvat että alkaa olla siinä rajoilla jaksaako vaivautua ite näperteleen.

Näistä haalareista käytiin yhellä foorumilla niin jännää keskustelua, että nyt haluan tietää herättääkö nää teissä enemmän myötähäpeää vai hilpeyttä, nolottaako vai nautitteko vaan mukavuudesta? : D

I have officially lowered myself to a toddler's level.

lauantai 31. joulukuuta 2011

Joulun 2011 lahjakkuudet

Vuoden viimenen postaus sisältää vihdoin näitä saamiani joululahjoja. Sain loppujen lopuks kaiken mitä tarvittinkin ja vähän ekstraa. Kiitos vaan joulupukille. ;)


Keittiöaiheista tavaraa. Selasin ennen joulua jotain Prisman tai vastaavan lehtee ja ympyröin sieltä jotain leipomisjuttuja sekä tommosen sympaattisen fonduesetin. Ja niinpä paketeista kuoriutu ihanana yllätyksenä tommonen lumihiutalevuoka, kaks nuolijaa joista toi pienempi on jostain syystä erittäin söpö ja toi fonduesetti, joka pääsee tänään kokeiluun. Sitten taas yksi muumimuki lisää, tällä kertaa Hosulille kaveriksi Sosuli.


Muumeja löytyy lisää seuraavan vuoden seinäkalenterista. Oisin halunnut tälle vuodelle muutaman seinäkalenterin enemmänkin, kun löysin Suomalaisesta kalenterin Alphonse Muchan kuvilla ja 2011 kalenterini kuvittaneen Masha D'yansin kuvittama kalenteri ois kelvannut myös uuelleen. Lisäks sain Vierailla vesillä DVD:n, jonka kanssa on hyvä harjotella enkun kirjotuksiin, jos siellä vaikka tarvis merirosvojen englantia. :--) Osiksen (kirjotin ensin että Oasiksen höhö) pienellä hiuslakallakin pukki halusi mua lahjoa. Oon selvästi juhlinu nyt niin kamalasti (NOT), että tämmönen pieni ja kimaltava hiuslakka tulee jonkun mielestä tarpeeseen. Ja paljettipussukasta tuli mieleen heti ensimmäisenä samannäkönen Absolut Vodka pullo. :D Sitten tietysti suurimman osan lahjabudjetista haukannut HTC Wildfire S mustana. Koin että mun ois aika yrittää ottaa joku pieni edistysaskel näiden puhelimien suhteen ja tämmönen me sitten käytiin pukinkonttiin hommaamassa. Tähän mennessä toimittanut puhelimen virkaa ihan kivasti. Tekstiviestien hymiöt ainakin on miljoona kertaa hienommat kun vanhassa Nokiassa. :DD


Äiti osti tämmösen sormuksen ennen joulua, kun oltiin kaupoilla, ja se meni sitten piiloon oottaan joulua. Mulla ei oo aikasemmin ollut yhtään oikeeta hopeesormusta, jonka kanssa ei tarvis pelätä, että koska se alkaa punertaa. Oon joskus jostain lehestä bongannu tämmösiä kapeita sormuksia, mitä voi kerätä ja yhdistellä keskenään. Ja tuollon vasta löydettiin niitä sitten myynnissäkin. :D Näin yksin tää on ehkä vähän liian pieni/kapee mun makuun, mutta sehän korjautuu kun ostan sille pari sormusta kaveriks.


Sain myös lopulta tän kolmijalan lahjana veljeltä! ♥ Jouluna veli anto mulle kuoren, missä oli muistitikku ja lappu jossa käskettiin noudattaan tikulla olevia ohjeita. Tikulta löyty hauska PowerPoint-esitys, jossa veli oli selittänyt kaikkee kuinka lahja ei valitettavasti ehtinyt jouluks ja kuinka se tietää että mä pidän valokuvauksesta. Ja niinpä me käytiin sitten hakemassa tää. Harmi ettei mulla oo sitä PowerPointia koneella, koska se oli ihan loistava. :D

Halusinpa näyttää tähän loppuun vielä koristelemiani pipareita. Tänä jouluna jäi leipomiset vähän vähemmälle, koska tein aika paljon koulujuttuja vielä melkein aattoon asti. Piparkakkutalon koristelin vasta 27. mutta en jaksanut sitäkään enää koota. :D


Siinä oli joulut tältä vuodelta ainakin mun puolesta! Nyt ei muuta kun innolla odottaan vuotta 2012, saa nähdä oliko tässä viimenen joulu ikinä ja tuleeko maailmanloppu. :DD

Here are the Christmas presents I got this year: some stuff for baking, a cute little fondue set, a Moomin mug, a Moomin calendar, Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides DVD, small Osis hairspray, black HTC Wildfire S, a ring and a tripod. And I also decorated some gingerbreads and a gingerbread house but I was too lazy to actually build the house. :DD

torstai 22. joulukuuta 2011

Postia Dumbolle!


No eihän näillä päästä vielä lähellekään dumboutta, mutta joku otsikko piti taas tekasta. :--) Uutta sisältöä venytysarsenaaliin siis! Jostain syystä muinoin ostamani 8 mm venytyskorut ei halunneet millään mennä korvasta läpi. Ei saunan jälkeen, ei lämpimän suihkun jälkeen, ei vaseliinin kanssa, ei vaikka yhdistin nää kaikki. Tilasin sitten ekaa kertaa Crazy Factoryltä. Siellä on noi o-renkaat niin halpoja, että tilasin sitten parin 7, 8 ja 9 millisiä. Ja siinä samalla sitten vähän halpoja 8 mm korujakin. Aattelin antaa näiden olla sen kokoset hetken aikaa, joten piti tilata jotain muutakin, kun hiuksiin takertuvia ylisuuria koruja. Vaikka on noi "paksut" mustat spiraalit aika komiat. Mutta joo, jotenkin mystisesti nää uudet muoviset sujahti läpi ilman isompia ongelmia, eikä 7 mm o-renkaille ollutkaan mitään käyttöä. Onneks eivät mitään oikeen maksaneetkaan. Ja nyt vainoharhasena tarkistan korvani kymmenen kertaa päivässä, koska oon alkanut pelätä blowoutteja siitä lähtien kun näin niistä kuvia. :D Vaikka en edes venytä näitä enää mitenkään väkivaltasesti. Siinä teille iltasatu, hyvää yötä. :DD

This time the text is full of pure nonsense babbling, so I'm not going to translate it. The pictures say it all. I got myself some new jewellery. :)

perjantai 12. elokuuta 2011

Amsterdam purchases / part 1

En oikein tiedä miten tän postauksen alottaa. Vähän on runosuoni tukossa, mutta nyt kun vihdoin on aikaa alkaa purkamaan tuota reissua, niin pakko tarttua tilaisuuteen. :D Eli terveisiä vaan Amsterdamista, oli ihan loistava paikka! Ketutuskin loppui heti kun lähdettiin autolla kohti Helsinkiä. (; Ootan että saan tänään muiltakin matkaajilta kuvia heidän kameroistansa, niin voisin kirjottaa reissusta enemmänkin kuvien kera. Eilen ennen iltalukioon lähtöä ehdin kuvata vasta koruja ja muuta pientä mitä toin tullessani. Eli alotan niistä ja enemmän sitten kun on seuraava hetki että ehdin ottaa kuvia ja kirjotella tänne. :)

I'm back! Amsterdam was really great and I enjoyed every day. I'm still waiting to get more pictures from my brother and his girlfriend so I could write more about out trip with pics. Now I've only had enought time to take pics of some of the little things I bought so I'll start with those. More will came later. :)

Pupukaulakoru NewYorkerista maksoi suunnilleen kuusi tai seittemän euroa. Tää oli niin söpö etten voinut vastustaa, vaikken kauheesti kultasen värisiä koruja käytäkään.

Bunny necklace from NewYorker. It costed about six or seven euros. It's so cute I just couldn't resist even though I don't wear golden jewellery that much.

Kameekaulakoru jonka hinta oli jossain viiden euron paikkeilla. En muista sitäkään enää. Mutta tuolla SIXissä mistä tämän ostin, oli vaikka miten paljon ihania koruja! Oisin voinut tyhjätä koko paikan. :D

Cameo necklace from SIX was about five euros. I can't remember the prices anymore. But they had so much pretty jewellery there I could've just bought the whole SIX. :D

Sitten tämmöinen musta ruususormuskin löytyi SIXistä ja maksoi nelisen euroa. Nyt muistin, että ostin sieltä toisenkin sormuksen, mutten huomannut ottaa siitä kuvaa. Semmoinen hopeinen vanhan näköinen missä on joku harmaa kivi.

And a black rose ring from SIX for about four euros. I just remembered I actually bought another ring from there as well but I forgot to take a picture. It's kind of oldish looking silverish ring with a grey stone.

Viimeisenä sitten tämmöiset. Nimilätkä matkalukkuun ja tuo robotti kuulokkeita varten löytyi jostain pienestä liikkeestä, minkä nimeä en muista enää millään. Tuo robotti on niin kätevä, siihen siis kierretään kuulokkeiden piuha ympärille, eikä tarvi ihmetellä kun siinä on kaikki avaimet ja muut sotkussa ympärillä. :D Ankkakorvikset bongasin myöskin SIXistä. Huomasin ne kassalla ja oli pakko napata vielä mukaan, kun oli niin söpöt. :--D

I can't remember the store where I found the luggage tag and cord wrapper robot from. But the robot is so handy! My keys and other stuff won't be all over my headphones anymore when carrying them in my bag. :D The duck earrings are also from SIX. They're super cute. :--D

Siinäpä ne näin alkuun ja lopuksi pieni ilmotusluontonen asia. Tästä kuusta ei tule blogin puolella varmaan ollenkaan niin aktiivinen, kun mulla on nyt reilun viikon ajan sitä iltalukiota seittemästä yheksään joka ilta. Joten jos oon koulussa aamun ja illan, ei siihen väliin jää kamalasti aikaa postailla. :( Viikonloppusin sitten voi aina yrittää jotain raapustaa jos matikan kiroomiseltaan ehtii jaksaa. :D

torstai 28. heinäkuuta 2011

metallia

Pitkästä aikaa tällä viikolla sain postia. :-) Metallia sisältävät paketit tuli H&M:ltä sekä Koreasta.

H&M:ltä olin tilannut setin tämmösiä kivoja hopeenvärisiä yksinkertasia sormuksia. Mietin jo että ois voinut tilata toisen läjän saman tien. Ois uudet tilalla kun vanhat on kulunut rumiks. :D Pitäis kyllä hankkia joku ihan oikee hopeesormus, mitä vois pitään päivittäin ilman pelkoo siitä, että se hopeinen väri katoaa johkin.
Sormusten lisäksi tilasin semmoset mustat yksinkertaset sortsit. Ne istuu justiinsa niin huonosti kun tommosilta varastokoon sortseilta voi odottaa, joten olin vähän epävarma että pidänkö ne. :D Vyötäröltä ja reisien kohdalta ne on hyvänkokoset, mutta siitä välistä... örgh. Sitten kokeilin niitä pitkän t-paidan kanssa sillain miten olin ajatellutkin niitä käyttää. Eli sortsien lahjetta näkyy sen verran, että ihmiset huomaa etten ihan ilman housuja oo liikenteessä. :DD Ja niin ne näytti loppujen lopuks hyvältä, eli jätin palauttamatta.

I ordered this cute set of rings (and black shorts) from H&M. I really like simple rings like these. I should get a real silver ring that I could wear daily without having to be afraid of the day it won't be silvery anymore.

Sitten tuli tämmösiä "laukunpohjaniittejä" sieltä Koreasta. Yllätyin ihan kun ne tuli viikossa, yleensä sieltä suunnalta on pitänyt oottaa vähän pidempään. Ajattelin siis tehä kameralaukkuni ite ja pistän sitten näitä sinne pohjaan. Hyvä että tulivat näin ajoissa, niin saatan ehtiä tekeen laukun ennen Amsterdamin reissua ja uskallan ottaa kameran sitten sinnekin mukaan. :) Kävin tänään ostamassa lisää osasia laukkua varten ja tuli kyllä vähän odotettua kalliimmaks. Pelkkä vuorikangas ja metalliosaset kustansi päälle 20 euroo. Ebaystä ois taas saanut halvemmalla, mutta en enää viittinyt laskea sen varaan, koska ne ei sitten ois välttämättä enää ehtinyt ajoissa. Päällikangas kuitenkin onneks löytyy jo. Aattelin käyttää vihdoin ton kukkakankaan, mikä on tän postauksen viimesenä.

These studs I ordered from eBay. I'll make myself a camera bag and I wanted to put these on the bottom of it. I also bought other stuff for the bag today and it looks like it will turn out to be slightly more expensive than expected. :D

lauantai 14. toukokuuta 2011

It's all random.

Nyt tulee niin sekalaisuuksien täyteinen postaus, ettei ole muistaakseni aikoihin täällä nähty. On ihan muutama juttu, mitkä haluan näyttää/mistä haluan kertoa/mitkä olen unohtanut näyttää/mistä olen unohtanut kertoa. :D

Ensimmäisenä pakko harmitella vähän. Tiedättehän sen tunteen, kun aamulla herää ja tietää nähneensä jotain ihan uskomattoman, käsittämättömän loistavaa unta, mutta ei muista siitä juuri sen enempää? Oli aamulla niin mahtava olo ja mielessä joku ihan minimaalinen ja hatara mielikuva sen unen miljööstä, mutta siihen se jäi. Ärsyttää. Koska se olo oli niin hieno, että unen oli pakko olla jotain huikeeta. Voi voi mitä antasinkaan, jos ois mahdollista tallentaa unensa ja kattoa ne myöhemmin uudelleen. Elämän suurin unelma. :D

Kaiken päälle hykertelin tyytyväisenä koko eilisen illan. Perjantai 13. ja mulla oli ihan huippu päivä. Olin vaan niin suunnattoman onnellinen, että en yhtään ihmettele tuon suunnattoman loistavan unenkaan näkemistä.

I warn you, bunch of randomness incoming. There are a few things I want to tell you/want to show you/haven't remembered to tell you/haven't remembered to show you. And now I'm squeezing it all here in this post. :D

First of all. You know that feeling when you wake up in the morning and you're so sure you saw the most amazing dream ever but can't remember a thing about it? It's the most annoying thing in the world! I woke up today and I felt really awesome. I remember an unclear milieu, but I have no idea what happened in my dream. Would it be great or what if you could save your dreams and watch them again and again later? :D

Plus Friday the 13th. Haha. It was awesome! I was so happy all day. The misfortune thing isn't clearly working for me. ;)


Kaks paria hauskoja korvakoruja, jotka veli toi mulle pääsiäislomalla Ruotsista. Oon miettiny vetskarikorvisten tekemistä vähän itekin, mutta mulla on pelkkiä koukkuja korviksia varten, kun en oo saanu aikaseks hankkia noita tappeja. Mutta veli olikin nopeempi. :D

My brother visited Sweden with his girlfriend and they brought me these fun earrings. I've meant to do zipper earrings myself but thanks to my brother there's no need for that.

Nää Blendin kengät hankin jokin aikaa sitten Brandokselta. Hauskat ja ihan mahottoman mukavat jalassa. Ja nyt kun ei oo luntakaan, uskallan käppäillä näillä myös ihan ulkona huterine jalkoineni. ;D

I bought these really really comfy Blend wedge sneakers some time ago from Brandos. ♥ And now that there's no snow I dare to take these beauties outside.



Sitten parit keskeneräiset piirustelut kouluun ja tuotesuunnitteluun liittyen. (Nyt ovat tosin jo valmiit ja oon palauttanutkin ne jo aikaa sitten.) Ylemmät on pukuhistorian kansioon. Voisin yrittää ottaa siitä parempia kuvia, sitten kun ne saadaan opelta takasin. Tää oli melkeinpä paras työ mitä me on koko aikana tehty tuotesuunnittelussa. Rakastan pukuhistoriaa. ♥ Niin ja alemmat liittyy housujen suunnitteluun.

Some unfinished drawings for school. The first drawings are for my costume history file and the second ones are just simple pants. :D

Viimoiseksi sitten oma pärstä ja taas yhdet kynnet. Aluksi kun noi tein, meinasin poistaa ihan samalla sekunnilla. Kun oli nuo nimettömät niin kauhen blingit. not. Mutta pidempien pällistelyjen jälkeen tykkäsin ja annoin olla.

And lastly me and my nails. First I thought these nails were a little tacky, but the longer I looked at these the better these stared to look. :D

Hahaa mikä lahopää olen. Pieni muokkaus siis tähän loppuun vielä, piti mainostella kahta huikeeta arvontaa, joissa molemmissa palkintona kynsilakkoja ja muuta mukavaa. :) Vilkaiskaahan siis nämä kaksi: I Love My Nails ja Jos edes kynnet

perjantai 25. maaliskuuta 2011

And I'm still late.

Terveystiedon YO-kokeet oli siis tänään. Istuksin siellä noin viis tuntia ja kolme varttia. Kynä ei oikein sauhunnut ja tunnelmat taitaa selvitä yhdellä sanalla: perc. Saa nähdä mitä sieltä tulee. Eivät viittineet edes geneerisestä substituutiosta kysyä. :(

Lohdutuksena kävin hakemassa Kodin Ykkösestä itelleni seinäkellon, jota ihastelin niiden kuvastosta. Sen lisänä ostin myös uuden herätyskellon. Ja sitten kuvasinkin kaikki kellot mitä huoneestani löysin. Moisen vaivan nähtyäni voinkin ihan hyvin jakaa nämä saavutukset teidän kanssa trololol.






Clocks, wohoo! The two that have the least dust on them are new.