Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vähän vielä joulua

Lähdin viikko sitten Jyväskylästä porukoiden luo joulua viettämään ja oonkin elänyt melkosessa joulukuplassa koko tän ajan. Ihanassa, rauhallisessa, suklaan ja riisipuuron täyteisessä kuplassa. Nyt se kupla alkaa kuitenkin rakoilla ja muutenkin tuo uusi vuosi alkaa vallata mielestä enemmän tilaa. Ennen kun joulu ihan täysin unohtuu, halusin tulla ja ympätä kaikki mahdolliset joulufiilistelyt yhteen postaukseen, vaikka tässä kohtaa viimeistään aika monella taitaa tulla koko juhla jo korvista.

Vietettiin pieniä pikkujouluja kuun puolivälissä parin kaverin kanssa. Leivottiin pipareita, koristeltiin niitä liian juoksevalla tomusokerimössöllä, kuunneltiin joululauluja ja yritettiin juoda viiniä, sitä kehuttua Bear Flagiä jossa on hieno etiketti. Yritin juoda viiniä myös jouluna täällä kotona. Ei se vaan onnistu, kaikki ne maistuu yhtä pahalle.

raakoja pipareita
pipareiden koristelua
valmiita pipareita

Varsinainen joulu sen sijaan saatiin vielä viettää viimeistä kertaa täällä vanhassa kodissa, koska tätä ei myytykään vielä. Oli erittäin kiva ja rentouttava viikko, josta en tukkeutuneen runosuonen takia nyt oikein enempää osaa sanoa. Tähän loppuun siis pelkkiä kuvia.

madagascar
kynttilöitä
joulukuusi
joululahjoja
joulukoristeita
pipareita
piparkakkutalo

Vaikka kivaa olikin, niin näin joulun jälkeen on kyllä taas ihan tyytyväinen, että tätäkin juhlaa vietetään vaan kerran vuodessa. Eikä vähiten siksi, etten vieläkään oo mikään jouluruokien ylin ystävä.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Perheenjäsenten joululahjat

Palautin tänään ihan viimeisen koulutehtävän ja nyt koitan olla ainakin seuraavat viisi päivää ajattelematta koulua ihan täysin. Veli tulee hakemaan mut huomenna Tampereelle, missä toivon pääseväni ihan viimeistään kunnolla joulun makuun. ♥ Tosi outoa, että oon viimeksi ollut kotona kotona syyslomalla. Marras- ja joulukuu tähän saakka meni täysin ohi koulutehtäviä tehdessä, eikä vaan pystynyt lähtemään minään viikonloppuna.

Ennen joulunviettoon siirtymistä halusin tulla näyttämään lahjat, joita ostin ja tein perheenjäsenille. En usko, että kukaan heistä seurailee tätä mun blogia, joten uskallan näyttää nämä täällä jo ennen joulua. Otin oppia viime vuodesta ja olin tällä kertaa oikeasti ajoissa. Ensimmäiset lahjat hankin jo reippaasti marraskuun puolella ja viimeisen lahjan sain valmiiksi viime viikon sunnuntaina.

joululahja veljelle
Veljelle ostin tämmöisen simppelin, laadukkaan ja siistin neuleen, joka on 100 % villaa. Eli pitäisi olla lämmin, vaikka ei olekaan hirveän paksua neuletta. Ostin tän Members.comista ja taisi olla viimeinen kappale kokoaan, koska heti tilauksen laitettuani sivulla myytiin eioota. Kävi kyllä huikea tuuri.
Keksin ottaa toisen paidassa olleista riippulapuista ja tehdä siitä pakettikortin. Toivottavasti veli on edes puoliksi niin ilonen kun ite oon tästä.

joululahja isälle
Iskälle ostin vähän samantyylisen neulepaidan, mutta tämä on "vaan" Seppälästä. Oli kuitenkin 100 % puuvillaa ja semmoinen perus siisti neule, jonka aattelin sopivan hyvin meidän iskälle.

joululahja äidille
Äitelle hankin useammankin lahjan kiitoksena siitä, että se on ostanut mulle tässä taas vuoden ajan muun muassa bussikortin joka kuukausi, mutta tämä rannekoru on ihan ehdoton lempparini ylitse muiden. Muut lahjat ostin vaan kaupasta, mutta tämän tein ihan ite, joten siksi tämä on vähän merkityksellisempi. Tekeminen oli toki melko helppoa, mutta silti. Toivon nyt vaan kovasti, että tää on äiten mieleen, koska sillä oli jotain tarkkoja toiveita tämmöisen rannekorun suhteen, enkä oo ihan varma onnistuinko noudattaan niitä. :D

Semmosia lahjoja tänä vuonna. Oon kyllä paljon tyytyväisempi vuosi sitten, mielestäni onnistuin hankkiin kivoja ja tarpeellisia lahjoja. Tietty noiden vaatteiden ostelu on aina vähän riskaabelia, mutta luulen tuntevani veljenikin maun sen verran, että se osaa arvostaa tuommosta laadukasta villaneuletta. Nyt taidan kattoa vielä yhden leffan ja sitten oliskin syytä hipsiä nukkuun. Hyvät joulunodotukset vielä kaikille!

These are the presents I got for my family this Christmas. I'm so excited because I really think I managed to get awesome presents this year! :)

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulu oli ja joulu meni

Palailin eilen takaisin Jyväskylään joulunvietosta Tampereelta ja nyt psyykkaan itseäni vuodenvaihdetta varten. Oli kivaa viettää reilu viikko porukoiden hoivissa ja ruokittavana, vaikka jouluruokien suhteen oonkin melko nirso, enkä päässyt ihan näihin fiiliksiin. :D Sain kuitenkin herkutella riisipuurolla, juustoilla, pipareilla, glögillä sekä suklaalla ja Kettu-karkeilla. Itse asiassa äiti pakkasi mulle tänne Jyväskyläänkin läjän karkkia mukaan. Selviän niillä varmaan kesään asti, koska syön suklaata melko vähän, mutta Kettu-karkkeja menee senkin edestä.

Lahjojen osalta oon myös todella tyytyväinen, ei käynyt kuten Mähöselle, vaan sain mitä halusin ja vähän enemmänkin. :) Paketeista kuoriutui kaikkea tarpeellista, eikä mitään minkä pelkäisin jäävän kaapin perälle tilaa viemään. Ja väki vaikutti tyytyväisiltä myös mun antamiin lahjoihin, mikä on aina positiivista, etenkin kun on semmoinen fiilis että meni vähän alisuorittamalla.

Nyt pitää lähteä kipaisemaan kaupoilla! Meinasin jättää tinan valamisen tänä vuonna väliin, koska tämä on muutenkin poikkeuksellinen vuodenvaihde. En oo ikinä ennen juhlinut uutta vuotta poissa kotoa, mutta tänään päätin että haluan valaa tinan kaikesta huolimatta. Onnistuu se varmasti hellan levylläkin. :D

Here's a few pictures of my Christmas. It was really nice to get to relax while my parents took care of food and such. Also, I got the nicest presents ♥

maanantai 24. joulukuuta 2012

Erittäin ihanaa joulua kaikille! ♥

Toivottavasti kaikilla on sopivasti joulufiilistä, täältä sitä ainakin löytyy vaikka muille jakaa! Odottelen että päästään syömään, meillä on varattu jouluruokien lisäksi kaikenlaisia herkkuja kaappeihin. On muun muassa erinäköisiä juustoja, viinirypäleitä, pipareita, glögiä sekä Ben & Jerry'siä, jotta voidaan jatkaa mähkimistä vielä pakettien availun ohessa. :D Nyt lähden katsomaan Joulupukkia ja noitarumpua, joten mukavaa joulunaikaa kaikille!

lauantai 31. joulukuuta 2011

Joulun 2011 lahjakkuudet

Vuoden viimenen postaus sisältää vihdoin näitä saamiani joululahjoja. Sain loppujen lopuks kaiken mitä tarvittinkin ja vähän ekstraa. Kiitos vaan joulupukille. ;)


Keittiöaiheista tavaraa. Selasin ennen joulua jotain Prisman tai vastaavan lehtee ja ympyröin sieltä jotain leipomisjuttuja sekä tommosen sympaattisen fonduesetin. Ja niinpä paketeista kuoriutu ihanana yllätyksenä tommonen lumihiutalevuoka, kaks nuolijaa joista toi pienempi on jostain syystä erittäin söpö ja toi fonduesetti, joka pääsee tänään kokeiluun. Sitten taas yksi muumimuki lisää, tällä kertaa Hosulille kaveriksi Sosuli.


Muumeja löytyy lisää seuraavan vuoden seinäkalenterista. Oisin halunnut tälle vuodelle muutaman seinäkalenterin enemmänkin, kun löysin Suomalaisesta kalenterin Alphonse Muchan kuvilla ja 2011 kalenterini kuvittaneen Masha D'yansin kuvittama kalenteri ois kelvannut myös uuelleen. Lisäks sain Vierailla vesillä DVD:n, jonka kanssa on hyvä harjotella enkun kirjotuksiin, jos siellä vaikka tarvis merirosvojen englantia. :--) Osiksen (kirjotin ensin että Oasiksen höhö) pienellä hiuslakallakin pukki halusi mua lahjoa. Oon selvästi juhlinu nyt niin kamalasti (NOT), että tämmönen pieni ja kimaltava hiuslakka tulee jonkun mielestä tarpeeseen. Ja paljettipussukasta tuli mieleen heti ensimmäisenä samannäkönen Absolut Vodka pullo. :D Sitten tietysti suurimman osan lahjabudjetista haukannut HTC Wildfire S mustana. Koin että mun ois aika yrittää ottaa joku pieni edistysaskel näiden puhelimien suhteen ja tämmönen me sitten käytiin pukinkonttiin hommaamassa. Tähän mennessä toimittanut puhelimen virkaa ihan kivasti. Tekstiviestien hymiöt ainakin on miljoona kertaa hienommat kun vanhassa Nokiassa. :DD


Äiti osti tämmösen sormuksen ennen joulua, kun oltiin kaupoilla, ja se meni sitten piiloon oottaan joulua. Mulla ei oo aikasemmin ollut yhtään oikeeta hopeesormusta, jonka kanssa ei tarvis pelätä, että koska se alkaa punertaa. Oon joskus jostain lehestä bongannu tämmösiä kapeita sormuksia, mitä voi kerätä ja yhdistellä keskenään. Ja tuollon vasta löydettiin niitä sitten myynnissäkin. :D Näin yksin tää on ehkä vähän liian pieni/kapee mun makuun, mutta sehän korjautuu kun ostan sille pari sormusta kaveriks.


Sain myös lopulta tän kolmijalan lahjana veljeltä! ♥ Jouluna veli anto mulle kuoren, missä oli muistitikku ja lappu jossa käskettiin noudattaan tikulla olevia ohjeita. Tikulta löyty hauska PowerPoint-esitys, jossa veli oli selittänyt kaikkee kuinka lahja ei valitettavasti ehtinyt jouluks ja kuinka se tietää että mä pidän valokuvauksesta. Ja niinpä me käytiin sitten hakemassa tää. Harmi ettei mulla oo sitä PowerPointia koneella, koska se oli ihan loistava. :D

Halusinpa näyttää tähän loppuun vielä koristelemiani pipareita. Tänä jouluna jäi leipomiset vähän vähemmälle, koska tein aika paljon koulujuttuja vielä melkein aattoon asti. Piparkakkutalon koristelin vasta 27. mutta en jaksanut sitäkään enää koota. :D


Siinä oli joulut tältä vuodelta ainakin mun puolesta! Nyt ei muuta kun innolla odottaan vuotta 2012, saa nähdä oliko tässä viimenen joulu ikinä ja tuleeko maailmanloppu. :DD

Here are the Christmas presents I got this year: some stuff for baking, a cute little fondue set, a Moomin mug, a Moomin calendar, Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides DVD, small Osis hairspray, black HTC Wildfire S, a ring and a tripod. And I also decorated some gingerbreads and a gingerbread house but I was too lazy to actually build the house. :DD

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Hyvää joulua! ♥

perjantai 24. joulukuuta 2010







Oman kameran patterit on nyt latauksessa, mutta pakko oli päästä toivottamaan jouluja edes we♥it:stä napattujen kuvien voimin ;)

keskiviikko 23. joulukuuta 2009








keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua !



Ihanaa Joulua kaikille! ♥