Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste sims 3. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sims 3. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. tammikuuta 2013

Joululahjat

Kevätlukukausi alkoi piristävästi, kun heti tässä ensimmäisellä viikolla oli yksi uusintatentti. Olin valmistunut vähän surkeanlaisesti ja hajoilin etenkin tenttiä edeltäneenä päivänä oikein urakalla, mutta nyt siitä selvisin ja kuvasin joululahjani kun vihdoin tuli sopiva väli:

  • Sain Timanttisille lahjakortin ja ostin sillä tällaisen älyttömän söpön jääkarhu-riipuksen Thomas Sabon rannekoruuni. Tämä toimii hyvänä muistona vuodesta, jona muutin pois kotoa, koska muutin suunnilleen yhden leveysasteen verran lähemmäs jääkarhuja.

  • Mymmelin äiti -muumimuki ja -kulho. ♥ Nuo värit on niin kivat yhdessä, tää on ehdottomasti yksi mun lemppari muumimukeista.

  • Rytättyjä muovimukeja muistuttavien keraamisten mukien perään taisin haikailla jo paria kuukautta ennen joulua, enkä osannut odottaa että ne olisi löytynyt paketista. Nää on ihan mielettömän kivoja!
  • Housen juomalaseista sen sijaan vinkkasin vähän veljelle, kun sillä oli hankaluuksia keksiä lahjaa. :D Tykkään melkolailla kaikista Housen jutuista niin paljon, että sitä ostamalla ei voi mennä pieleen.

  • Kahen leffan Scherlock Holmes -kokoelman lykkäsin ite äitin ostoskärryyn, kun oltiin ennen joulua kaupoilla ja totesin, että siinä mulle joululahja. :D Tykkäsin näistä kummastakin leffasta tosi paljon ja toisinaan on kiva saada tota fyysistäkin elokuvakokoelmaa kartutettua. Tällä hetkellä se koostuu vielä suurimmilta osin Miyazakin luomuksista.
  • The Sims 3 Täyttä elämää -lisärinkin tilasin ite Gigantista, kun äiti ei oo mikään tottunut verkkokauppojen käyttäjä. Nää on kummatkin tehny Simsin pelaamisesta taas astetta mielenkiintosempaa. :D

  • Remington Pearl -kiharrin vaikuttaa tosi hyvältä tähän mennessä, pitäis vaan oppia tekemään sillä semmoisia kiharoita kun haluaa. Yhdellä kokeilukerralla sain aikaan peräti vähän kulmikkaat kiharat, enkä voi käsittää miten siinäkin onnistuin.
  • Tangle teezer on ehtinyt pelastaa jo monet aamut, märkienkään hiusten selvittäminen ei tunnu enää niin kamalalta väkivaltateolta ja tää hieroo päänahkaa niin mukavasti, että välillä tekee mieli harjailla ihan muuten vaan.

  • 3-in-1 Sandwich Maker on taas näitä ihmeellisiä Lidl-löytöjä, josta vihjailin porukoille ennen joulua. Toi on kätevä kun yhteen pömpeliin saa vaihdettua myös vohveliraudat sekä ihan perus grilliraudat, niin ei tarvitte useempaa laitetta viemään tilaa. Ei sillä että tämäkään olis enää mahtunut meidän solun keittiön tasoille, tossa se nököttää mun huoneessa.
  • Boschin sauvasekottimesta bongasin hyvän tarjouksen Gigantin nettisivuilla ennen joulua ja kun olin sauvasekotinta kaipaillut, käytiin hakemassa tää pukinkonttiin ja oli kyllä hyvä ostos. Jotkut asiat saa tehtyä tällä paljon kätevämmin kun tehosekottimella ja peseminenkin on vähän nopeempaa.

  • H&M:n älyttömän söpön pöllö-keittiöpyyhkeen sain veljen tyttöystävältä. Hipster-pöllöt on niin söpöjä, että välillä harmittaa pyyhkiä juttuja niiden naamaan.
  • Iso (ja ihanan punainen) kylpypyyhe tulee kans tarpeeseen, liian pienet kylpypyyhkeet on ärsyttäviä.
  • Sain myös toivomani Seppälän yöpaidan ja se on ihan mielettömän mukava sekä ihanan pitkä.
  • Luhdan Punos-pussilakanatkin sain ja ai että kun tykkään noista väreistä.
Siinä niitä oli aikamoinen liuta, en tiiä olinko viime vuonna ihan näin kiltti. Ehkä pitää tänä vuonna yrittää kompensoida. :D Muille hankkimistani lahjoista muistin kuvata vaan yhden, nimittäin tämmöisen avaimenperän, jonka annoin veljelleni:

Olin ostanut veljelle myös Hugleikur Dagssonin Tässä ei ole mitään vitsiä -kirjan. Meillä on yhtä huono huumorintaju, joten vähän ounastelin, että se saattaisi pitää siitä. :D Äitille ostin pari pakettia ihan mielettömän hyvää teetä Pentikiltä ja iskällä ompelin tohvelit. Lisäks tein äitille ja iskälle yhteiseks tyynyliinat, joihin painoin mielikuvituksellisesti tekstit "Mom" ja "Dad".

Here are the Christmas gifts I got. :) I'm so pleased with these, since everything will be very useful. And the moustache-keychain is my gift for my brother. :D

perjantai 31. joulukuuta 2010

Joululahjakkuutta

Taas se joulu tuli ja meni. Se on ohi ihan liian nopeasti siihen nähden, miten pirun paljon sitä taas odotti! :D Jouluruuat loppukin tuossa toissapäivänä, mutta pipareita ja joulusuklaata riittää kyllä vielä vuodelle 2011. Ja lahjoista irtoo iloa varmaan vielä vuosienkin päästä ;)

Nalle Puh -muki Tämän sain veljen tyttöystävältä. Ihan törkeän sulonen, näitä kun olisi useampi niin voisin pitää vaikka teekutsut ♥

Niiskuneiti-astiat Ja pitihän ne välttämättömät muumiastiatkin saaha ♥ Kokoelma karttuu hitaasti mutta varmasti.

Muumi-juomalasit Veljeltä saamastani paketista ilmestyi tämmönen ihana yllätys. Näitä laseja on siis kaksi kappaletta, kuvasin ne vaan molemmilta puolilta ja yhdistin yhteen kuvaan. En taida pahemmin raaskia käyttää näitä, ettei kuvat vaan kulu pesussa :D

Kolme kappaletta Hayao Miyazakin elokuvia Nää tilasin ihan itse Cdon.comista, kun huomasin Mononoke Himen katottuani ja siihen tykästyttyäni, että näitä oli siellä alennuksessa. Mutta kävi sitten niin että äiti maksoi, pisti pakettiin ja jouluun mennessä ehdin jo unohtaa mitkä elokuvat olin edes valinnut :D

Housen 1. tuotantokausi, Sweeney Todd ja Iltahuvit-lisäosa Sims 3:lle Nämäkin tilasin samasta puljusta ihan ite ja nämä sitten maksoinkin ite. Jollain asteella jokanen näistä on vähän heräteostos, ensimmäisenä lykkäsin ostoskoriin Iltahuvit-lisärin, kun se oli myynnissä hintaan ~10€. Sitten päädyin ostamaan Housen ekan tuotantokauden kun silläkin oli hintaa vaan ~15€ ja viimesenä bongasin muutaman euron (~4€) hintasen Sweeney Toddin. Ei muuta kun sekin ostoskoriin :D Pistin pakettiin ihan vaan sen takia, että ennen joulua ei ollut pahemmin aikaa ryhtyä pelaamaan Iltahuvejakaan. Joten kun nämä oli nätisti paketoituna jossain piilossa, ei käynyt mielessäkään repiä muoveja auki ja alkaa asentaa peliä koneelle.

Kuumavesipullo, villasukat sekä vaaleanpunaset Reinot Oon jo pidemmän aikaa halunnut jotain vehnätyynyä tai muuta lämmitettävää asiaa helpottaan kaikkia enemmän tai vähemmän pieniä kipuja, mitä varten ei viittis napostella kivuntappajia ihan määräänsä enempää. Lontoossa näky kuumavesipulloja ja jäi vähän harmittaan, kun en semmosta ostanut sieltä. Mutta äitipä oli hankkinut mulle tämmösen joululahjaksi ♥ Ja sain tietysti myös ihanat jokavuotiset villasukat, tällä kertaa marjapuuromaisissa väreissä ♥ Ja vaaleanpunaset Reinot pelastaa jalat kylmältä lattialta ♥ Onpas sydämellistä ♥♥♥

Lomo Fisheye Paras tietysti viimeisenä <3____<3 Tätäkin jäin aika pahasti harmittelemaan, kun en ostanut Lontoosta. Tällä hetkellä tämä ihanuus tönöttää tuossa hyllyllä ja odottaa filmiä saapuvaksi postissa. Kun tuo papereista kääriytynyt ei taida olla ihan paras mahdollinen tänne Suomen synkkään talveen :D Hädin tuskin maltan odottaa sitä toista filmiä, tekisi niin mieli pistää jo yks tuommonen käsillä oleva kameraan ja ruveta räpsimään, hällä väliä mitä siitä seuraa.

Näiden lisäksi sain vielä läjäpäin sukkia, yöpuvun, Maistuvat voileipäkakut -kirjan sekä tähän kollaasiin pääseen H&M:n iiiihanan pussilakanasetin, joka ehti pesuun ennen kuvaamista. Se on niin awwsum ♥

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Maaliskuun parhaat

Päätin alottaa tämmöisen joka kuukausi toistuvan listauksen. Eli aina kuun loppupuolella (tai jos oikein löysäilen niin seuraavan kuun alkupuolella) kokoaisin listan siihen kuukauteen liittyvistä asioista, esim. eniten kuunnellut biisit, joku inspiroiva asia tai mitä nyt ikinä mieleen pälkähtää. Sen suuremmitta lätinöittä tässä maaliskuun...

...huikein aikaansaannos:
Hankkiuduin autokouluun. Nyt oli hyvä sauma kun ei oo iltalukioo ja se pahin ruuhka siellä on just tulossa :D Teoriat on kohta käyty, mutta ajoja ois vielä hoidettavana noin kaks kolmasosaa.

...onnistuminen:
Sain MAB3:sta kasin ja oon niin mahdottoman tyytyväinen, koska oon ollut vähän väsynyt tohon lukioon ja on tuntunut siltä, että yläasteen jälkeen puolet aivosoluista olis hylännyt mut. Mietin tässä yhtenä päivänä paljonko niitä on vielä varaa menettää, ennen kun oon ameeban kanssa samalla viivalla :D Ajatus ei vaan tahdo kulkea, paitsi jos sitä oikein pakottaa.

...parhaat biisit:
Crystal Castles - Air war

Infected Mushroom - Muse Breaks

Jefferson Airplane - White Rabbit


...halutuin:

Tatuointi! Ideoita tulee jatkuvasti, mutta en uskalla ottaa ensimmäistäkään, koska sitähän seuraa aina toinen ja kolmas ja seitsemäs ja rahat loppuu varmaan jossain välissä kesken. Ja sitten vanhana oon kävelevä sitaatti, kun joka paikasta löytyy vastaavia lainauksia, kun tuossa kuvassa.

...päänsärky:
Näytön kanssa halusi mennä hermot. Me tehtiin paitapuserot, ja oon niin varma, että jos olisin tehnyt saman puseron ilman paineita kotona rauhassa, se olisi valmistunut ajallaan ja parempilaatusena. Mutta feilattu mikä feilattu, mua ei oo tarkotettu työskenteleen paineen alla, vaan rauhassa, omalla ajalla eikä todellakaan kellon mukaan :D

...nerokas ja ihana lainaus:
- Have I gone mad?
- I'm afraid so. You're entirely bonkers. But I'll tell you a secret. All the best people are.


...uudelleen löydetty rakkaus:

Mulla oli pieni tauko tässä Simsin pelaamisessa, mutta nyt oon taas koukuttanut itteni siihen. Ja oon jossain välissä tajunnut omistavani kohtuu tehokkaan tietokoneen ja rohkenin säätelemään asetuksia niin, että ei tarvi ihmetellä samanlaista puuroa kun alussa. Jos siis vertaatte tätä ja noita aikasempia kuvia :D Harmi vaan, että mun sisustus- ja rakennustaidot ei oo kehittynyt sitten mihkään :<

...random:


Tämä ensimmäinen hiukan ehkä Alice in Wonderland -painotteinen listaus jääkööt nyt näin lyhyeksi, kun en muista tästä kuusta enää mitään :D Mitä mieltä olette, onko tämä nyt ihan turha idea, että saisin joka kuulle edes sen yhden postauksen? : DD

tatuointi- ja pöllökuva: we♥it

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

The Sims 3

Se paketti kolahti postilaatikkoon perjantaina, jonka jälkeiset pari päivää on ollut nyt aika Sims 3 täytteisiä. Yllä on kuva mun ensimmäisistä simeistä ja ylityylikkäästä sohvasta!

Kun viimeks pelasin jotain vuosia sitten se oli se omasta mielestä legendaarinen eka versio ja kun se on vertailukohteena, niin voitte varmaan arvata oonko tyytyväinen :D This is awesome!

Sitten on Barbara Jackel, jonka tein alkujaan kämppäkaveriks kahelle teinille, koska teinit ei osaa olla keskenään, mutta nyt Barbara on mun lemppari ♥

Ja yksi random happening mun omassa elämässä: kävin eilen ekaa kertaa kiinalaisessa, ei välttämättä ihan mun juttu mutta friteerattu banaani ja jätski <3____<3 (veli täytti 20 joten siksi tämä kokemus) Nyt jatkuu hc Sims-mättö hei hei! :-)