Sivut

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ethical Fashion Show Berlin 2014

Työt loppui ja viikko sitten perjantaina muutin takaisin Jyväskylään. Jotenkin outoa olla täällä taas, mutta eiköhän se elämä tästä lähde käyntiin. :-D Tällä hetkellä vietän yhden viikon kesälomaa ja jaksoin vihdoin tulla purkamaan muotimessuvierailua tänne blogiin asti.

Meillä on tuolla koulussa sellainen trendejä ja kansainvälisiä messuja käsittelevä opintojakso, jonka puitteissa oli suositeltavaa vierailla jossakin kansainvälisillä messuilla. Haluttiin Lauran kanssa Ethical Fashion Show Berlin -messuille, koska ollaan molemmat kiinnostuneita kestävästä muodista. Vaatteiden lisäksi siellä oli kaikkea kengistä tablettien suojuksiin ja koruihin.

Messualue osoittautui lopulta odotettua pienemmäksi ja ei varmasti lähennellyt ollenkaan samaa kokoluokkaa mitä esimerkiksi joku Bread & Butter, mutta siitäkin huolimatta kahdella pienellä opiskelijalla meinasi tulla jännäpissat heti kättelyssä. Onneksemme meidät otettiin kuitenkin erittäin hyvin vastaan, kunhan vaan uskallettiin avata suumme. Kukaan ei vaikuttanut mitenkään nyrpeältä meitä kohtaan, vaan ihmiset kyselivät mielenkiinnolla, että miten me on Suomesta asti sinne menty ja muutenkin ihmiset reagoi ihan positiivisesti. Lisäksi meidän kysymyksiin vastattiin asiallisesti, eikä kukaan vaikuttanut siltä, että olisi yrittänyt päästä meistä nopeasti eroon, koska ei vielä kuuluttu siihen potentiaalisten jälleenmyyjien joukkoon.

Ethical Fashion Show Berlin
Keräsin tähän postaukseen muutamia merkkejä, joiden tuotteista syystä tai toisesta erityisesti kiinnostuin. Kuvia tarkastellessani huomasin kuvanneeni asusteita paljon suuremmalla mielenkiinnolla kuin vaatteita, mutta kai niiden kanssa on hieman enemmän varaa käyttää mielikuvitusta erityisesti materiaalien suhteen.

OAT Shoes
OAT Shoes
OAT Shoes oli yksi merkki, jonka taustatyötä tehdessäni sivuutin hieman ennakkoluuloisesti, mutta joka messuilla sitten kiinnitti tarkemmin huomioni muun muassa kivan ständin ansiosta. Nämä kengät valmistetaan 100 % maatuvista materiaaleista, eli elinkaarensa lopussa ne on mahdollista haudata maahan. Lisäksi tuohon jalkapöydän päälle tulevaan läpyskään (onko sillä joku nimi?) on jemmattu erinäköisten kukkien siemeniä pieneen pussiin, eli hautaamisen jälkeen paikalle pitäisi kasvaa pieni kukkapenkki. Aika hauska lisäys, eikö?

OATies
Aikuisten kenkien lisäksi merkillä on myös OATies kenkiä vauvoille. Näissä on sellainen juju, että kukkien sijaan kengistä kasvaakin puu, joka sitten kasvaa lapsen mukana. Mielettömän söpö idea!

O My Bag
O My Bag
O My Bag markkinoi käyttävänsä eko-nahkaa, eli valmistusprosessista on jätetty pois harmilliset kemikaalit. Lisäksi he pyrkivät pitämään tuotannon pienellä alueella Intiassa, jotta kuljetuksista ei aiheudu ylimääräisiä päästöjä. Heidän sivustollaan kerrotaan nahkojen tulevan paikallisilla ruohomailla eläviltä lehmiltä, jotka ovat kuolleet luonnollisista syistä. Lisäksi täällä kerrotaan miten laukut tuotetaan valmistajilla, jotka pyrkivät edesauttamaan huonommista lähtökohdista ponnistavia ihmisiä työllistymään paremmissa oloissa ja paremmalla palkalla. Oma aivokapasiteetti ei jostain syystä nyt riitä suomentamaan kunnolla. :-D Törkeän hyvännäkköisiä laukkuja kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Sapu bags
Sapu hyödyntää tuotteissaan pääasiassa renkaiden sisäkumeja. Heiltä löytyy niin laukkuja, lompakoita kuin korujakin ja kaikki tehdään käsityönä heidän työpajallaan Indonesiassa.

Sapu jewellery
Erityisesti ihastuin näihin Sapun koruihin. Olin aluksi ihan varma, että nuo leikataan jollakin laserilla, mutta olinpas väärässä. Nämäkin leikataan kaikki käsityönä, eli ovat uniikkeja jokainen.

Sapu jewellery
Harmikseni en muista mikä näiden etualalla olevien korujen materiaali oli, mutta nuo taustalla näkyvät siniset helmet on tehty paperisuikaleista. Yleensä ne sellaiset paperisuikalehelmet näyttävät joltain tarhaikäisten askarteluprojekteilta, mutta nuo näytti kyllä todella kauniilta.

Inheels jewellery
Inheels valmistaa pääasiassa naisten vaatteita, mutta omaan silmääni osui enemmän tämä luodeista (ja esittelijä mainitsi myös maamiinat?!) valmistettu upea korukokoelmansa. Harmikseni en löytänyt tästä netistä mitään tietoa.

TWO-O
TWO-O valmistaa ihan mielettömän hienoja juttuja puusta ja nuo kuvassa näkyvät asusteet ovat vain jäävuoren huippu. Heidän sivuiltaan löysin muun muassa myös rannekelloja ja lonkkarin. Harmi etten löytänyt nappulaa, josta sivun olisi saanut englanniksi, niin olisin ymmärtänyt vähän paremmin.

Nurmi
Nurmi
Lisäksi pysähdyttiin suomalaisen Nurmin kohdalle syömään salmiakkia ja hipelöimään kivoja vaatteita. Nurmi on siis lähtöisin Lahdesta ja tuottaa kestävän muodin mukaisia tyyliltään minimalistisia vaatteita. Nurmin ständi oli yksi niistä, joka visuaalisesti jäi vahvasti mieleen ja josta tykkäsin paljon.

Että semmoinen pieni kooste, oli kyllä ihan huippu kokemus kaikin puolin! Nyt jäljellä olisi se ärsyttävin puoli, eli raportin kokoaminen. Saa nähdä mitä siihenkin keksii, koska raportissa pitäisi olla jotain trendien ennustamisesta, mutta tuolla kestävää muotia esittelevillä messuilla kun ei tullut ne jatkuvasti uusiutuvat trendit ihan samalla tavoin esille kuin jollain tavallisen muodin messuilla. Koulukin tosiaan jatkuu taas maanantaina, iik!

lauantai 16. elokuuta 2014

Kaikki häipyy, on vain nyt

Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt päässäni ideaa ajatusvirta-blogin perustamisesta, jonne voisin kirjoittaa huolettomasti hetken tunnelmista ja mietteistä stressaamatta kuvista tai tekstien pituuksista. Ja nyt sen toteutin. Blogin nimen lainasin Eppu Normaalin biisistä, josta tykkään erityisen paljon. Blogiin pääsee klikkaamalla tuota alla olevaa tekstiä.

Lapsuuteni kesät
sumuun vajonneet,
palasiksi muistojeni läjään hajonneet.
Palapelin kokosin
paksuin rukkasin,
ihmetellen minne kaikki palat hukkasin.
En unta saanut ja näin
jäin miettimään.

Kaiken minkä muistan
aika kutistaa,
mä sitä pelkään,
sua tahdon rutistaa.
Kuullut olen ikuisuuteen
kaiken piirtyvän
ja kaiken suhteen,
kaiken siirtyvän.

Niinkuin kuuluu asiaan
kaikki tähdet,
kuu ja kaikki muu,
aikakin.
Niin myös aikanaan
sinä lähdet.
Pois häipyy taikakin,
siksi rakastan sua nyt.

Oli mielessäni elämäni olemattomuus,
kuun takaa mulle nauroi ikuisuus.
Ei huomista, ei eilistä,
vain tämän hetken voi nähdä peilistä.

Niinkuin kuuluu asiaan
kaikki tähdet,
kuu ja kaikki muu,
aikakin.
Niin myös aikanaan
sinä lähdet.
Pois häipyy taikakin,
siksi rakastan sua nyt.

Valovuosiensa takaa
tähdet vilkkuen.
Unelmille ihmisen
hiljaa ilkkuen.
Tiedänhän
että pieni oon,
kun siltä tuntuu
mahdun hyvin kainaloon.

Niinkuin kuuluu asiaan
kaikki tähdet,
kuu ja kaikki muu,
aikakin.
Niin myös aikanaan
sinä lähdet.
Pois häipyy taikakin,
siksi rakastan sua nyt.

Aamu sarastaa,
öiset hetket varastaa,
meidät valoon hukuttaa,
meidät nukuttaa.

perjantai 8. elokuuta 2014

Kuvalliset terveiset Berliinistä

Tähän väliin vähän enemmän kuviin painottuvaa Berliini-fiilistelyä koska en pysty keskittymään kirjoittamiseen! Hiukan kestää näiden postausten kanssa, muokkailin näitäkin kuvia taas pitkin viikkoa sen mitä töiden jälkeen aina jaksoin keskittyä. Kuvia tuli kyllä otettua tosi vähän, osittain siksi että vettä tuli kuuroina joka päivä eikä silloin viitsinyt mennä kamera kaulassa ja osittain vähän siksi, että Laura ei arvostanut jatkuvaa pysähtelyä. :-D Amsterdamissakin otin kuitenkin reilut 800 kuvaa kolmen päivän aikana ja nyt vain 200 viikon aikana.
Kertooko muuten jotain keskittymiskyvystä, että tuossakin kappaleessa oli aluksi sana "vähän" vähän joka välissä.

vesisade
graffiti Berliinissä
bileet kadulla
Yhtenä päivänä Mitten ja Prenzlauer Bergin nurkilla haahuillessamme törmättiin johonkin bailuihin ihan siis keskellä katua. Olisi ollut jännä jäädä seuraamaan tarkemminkin tuota menoa, etenkin kun oli niin kivasti pukeutuneita ihmisiä vaikka kuvan etualalle ei ehkä osunut mikään parhain esimerkki. Paitsi että niitä oli kyllä melkein joka paikassa, kun vaan piti silmät auki.

graffiti Berliinissä
graffiti Berliinissä
Torstrasse
murhattujen juutalaisten muistomerkki Berliinissä
Brandenburgin portti
Perinteiset turistinähtävyydetkin haluttiin käydä bongaamassa. Tuo murhattujen juutalaisten muistomerkki ja Brandenburgin portti on molemmat ihan lähekkäin, eli ei ollenkaan paha rasti käydä ne samalla kerralla.

Spree-joki
graffiti Berliinissä
Graffitit ei kyllä loppunut kesken, niitä oli melkein joka nurkalla!

Sanssouci
Sanssouci oli ihan ehdottomasti yks mun lemppari jutuista! Olin niin pähkinöinä tuosta koko alueesta linnoineen, puistoineen, patsaineen sekä symmetrioineen ja olisin voinut viettää siellä kokonaisen päivän, mutta nälkä iski eikä ihan heti bongattu mitään ruokapaikkaa tuolta. Vähän harmittaa kun Neues Palais jäi näkemättä, mutta tässä on taas yksi syy lisää palata Berliiniin. Oli kyllä upeaa päästä näkemään kaikki mitä ehdittiin! Pieni sadekuuro yritti kyllä taas estellä, mutta luovutti lopulta.

Sanssouci
Sanssouci
Näin myös nunnia ensimmäistä kertaa elämässäni muuallakin kuin telkkarissa! Ihanaa kun ne oli siellä ihan turisteina pokkarit kädessä muiden joukossa.

Sanssouci puisto
Sanssouci
Sanssouci
turisti Berliinissä
Ja sitten taas yksi graffiti sekä kaupanpäällisenä yksi nolo turisti. Muodikas ananasmekko valmistui matkaanlähtöä edeltäneenä iltana. Nutturoita en yleensä harrasta, koska hiusraja näyttää viilettävän jossain takaraivolla ja mulla vierähtää niiden tekemiseen yleensä joku tunti, mutta kun oli niin pirun kuuma.

kukkia
Mauerparkin kirpputori
Tuo viimeisen kuvan parveke jotenkin tiivistää sen, miksi niin yltiöpäisesti rakastuin Berliiniin.

More pictures from beautiful and colourful Berlin.