Sivut

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

2012 All Over Again: Part 2

Tässä olisi tämä loppupuoliska viime vuoden kertailuista, itselleni uutta ja ihmeellistä opiskelijaelämää enimmäkseen ja harvinaisen paljon musiikkitapahtumia.

Heinäkuu meni suurimmilta osin töitä tehden ja tyytyväisenä hamstrasin projekteista ylijääneitä kankaita. Sitten erään työpäivän alussa sain tekstiviestin, joka kertoi mitä tulisin tekemään seuraavat kolme ja puoli vuotta (uskomatonta että siitäkin puoli vuotta on jo mennyt!) ja pari päivää sen jälkeen tuli vielä paperilla sama asia hiukan pidemmin. Heinäkuussa pääsin myös Ruisrockkiin lauantaiksi ja sielläkös oli kaikista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta ihan mielettömän kivaa. Apocalyptica, PMMP ja Michael Monroe oli omat lempparit. ♥ Kävin äitin kanssa myös Ylöjärvellä historian viimeisessä (ja omalla kohdallani myös ensimmäisessä) Räikkärockissa katsomassa Eppu Normaalia ja sekin oli mahdottoman hieno ilta. Ihan heinäkuun lopussa posti toi jotain, mistä olen unelmoinut pienen ikuisuuden, eli BJD:n.

Elokuussa ostin huikean hienot Puman kengät ja kaikki sitä isommat tapahtumat jäikin sitten taltioimatta oikealle kameralle. Onneksi Instagram vähän auttaa täyttämään näitä aukkoja. Elokuun puolivälissä loppui työt, koska piti valmistautua Jyväskylään muuttoon. Sitä ennen olin käynyt jo katsomassa soluani ja ottamassa mittoja muun muassa ihania lintuverhoja varten. 25. päivä elokuuta ajeltiin vanhempien kanssa Jyväskylään ja jättivät mut tänne, oli kyllä melkosen haikeeta. Siitä sitten parin päivän päästä olin jo koululla jännäämässä kaikkea tulevaa.

Syyskuussa sairastelin ja kävin baareissa ennätysmäärän. Monien opiskelijarientojen keskellä kaikkein odotetuin häppeninki oli ehdottomasti Tursajaiset. Oli vaikea uskoa miten paljon ja pitkään olin asuani yrittänyt miettiä, kun ottaa huomioon miten tylsästi ja epäonnistuneesti toteutettu Nancy Spungen lopulta olin. Fiilistelin paljon kynttilöiden valossa ja päivitin Simsiäni lisäosan sekä kamasetin verran, kun halvalla sai. Tasan kuukauden päästä koulun alkamisesta menin yhden kaverin kanssa Lutakkoon katsomaan Satellite Storiesia, josta en ollut kuullutkaan aikaisemmin, mutta loppuillasta olin todella iloinen, että menin.

Lokakuu alkoi haalarikastajaisilla ja heti pian sen jälkeen oli vuorossa Kauppakadun Appro. Luultiin että meillä olisi kovakin kiire juoda, mutta jälkiviisaina huomattiin olleemme väärässä, kun tunnin sisään oltiin taidettu ehtiä käydä jo viisi tai kuusi paikkaa läpi. :-D Syyslomaksi menin kotiin ja käytiin porukoiden kanssa Tallinnassa kolmen päivän reissulla. Lisäksi tein överi hyvää pizzaa ja kuun viimeisenä päivänä menin Tampereelle katsomaan Eppu Normaalin Mutala-konserttisalikiertuetta Tampere-talossa, oli kyllä huikee keikka.

Heti marraskuun alussa pyhäinpäivänä juhlittiin Halloweenia pienellä mutta sitäkin paremmalla porukalla. Muuten aika kului aika pitkälti koulujuttuja ja tenttejä hermoillen. Lisäksi koitin vähän herätellä innostustani kynsien lakkailua kohtaan ja opettelin taas kerran neulomaan. Tällä kertaa oon kyllä edennyt harvinaisen pitkälle, tästä kaulahuivista saattaa nimittäin tulla valmis vielä joku kaunis päivä. :D

Joulukuu onkin vielä aika tuoreessa muistissa. Pääsin elektronisen musiikin tapahtumaan ensimmäistä kertaa ikinä, kun kerrankin ei tarvinnut reissata yli sataa kilometriä ja löytyi vieläpä seuraa mukaan. Renegade Winter Festival oli omalta osalta tosi onnistunut ja jaksoin fiilistellä sitä pitkään jälkeenpäin. Ihmettelen vaan, että oliko tuo kyseistä tapahtumaa käsittelevään postaukseen laittamani kuva-arvoitus todella epäselvä, vai eikö blogiani oikeasti lue kukaan, joka olisi nähnyt Neon Genesis Evangelionin? :D Joulukuuhun mahtui myös parit kivat pikkujoulut ja parit tentitkin vielä, mutta sitten pääsin lähtemään lomaksi kotiin. Joulu tuntui vähän erityisemmältä nyt, kun ei vietä joka päivää porukoiden katon alla. Uuden vuoden vietinkin sitten täällä Jyväskylässä ja hieno vuosi sai arvoisensa päätöksen. :D

Vanhat vuosikoosteet:
2008 - 2010 - 2011

6 kommenttia:

  1. nii mitä sä opiskelet :D mua vaan hämää tosi paljon, kun mulla on just samanväriset haalarit, ja opiskelen kuopios farmasiaa :D mulle ei meinaan oo tullu mieleen, et jollain muullaki saattas olla samanväriset haalarit ku meillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiketaloutta opiskelen. :D Mäkin luulin ensin että samoilla aloilla ympäri Suomen olisi samat värit ja odotin innoissani saavani violetit, kuten Tampereella liiketaloutta opiskelevalla veljelläni on. Sen takia oli ehkä pienoinen pettymys tuommoset ankeat vihreet, mutta kyllä mä noista oon alkanut tykkäämään. :D

      Poista
    2. oke :D hesalaisilla farmasisteilla on kanssa vihreet haalarit, mutta niissä on jotain rumaa mustaa lisäks... :D nää vihreet on tosi kivat ku näissä ei näy mikään tahrat tai mitkää :D

      ps käyppä kattoo mun blogi, http://repsupuuhaa.blogspot.fi/ siellä on sulle jotain!

      Poista
    3. Joo se näissä vihreissä on kyllä hyvä puoli :D

      Ja kiitti tunnustuksesta! :)

      Poista
  2. Ooo blogisi on ihana! Liityin heti lukijaksi :)

    VastaaPoista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)