Sivut

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Eilinen

Koska esittelin teille eilen nuo tekemäni hameet, niin kerron tänään vähän eilisestä :-)

Aamulla olin ihan innoissani herätessäni, että siellä on varmaan tosi ihana keli kun sälekaihdinten välistä tuli melko reippaasti valoa, mutta sitten kun avasin ne, niin meidän koko etupiha oli lumen peitossa. Thank god suurin osa oli nyt täks aamuks kuitenkin sulanu. Mutta koska äiti ei lumen takia voinut kauheesti häärätä pihalla, me mentiin taas Eloon. Tossa vieressä onkin pikasesti ennen lähtöö eteisessä ottamani kuva siitä minkä näkösenä lähdin levitteleen rahojani maailmalle :-)

Takki H&M
Teeppari BikBok
Hame Gina Tricot
Laukku KappAhl
Huivi Pieces
Jaloissa oli vielä Conversen varrettomat valkoset värikkäillä tuhruilla varustetut tennarit, mutta ne ei ehtinyt kuvaan jalkaan :D

Tiimarista ostin kangasvärejä, koska meillä on alkanu koulussa neulejakso, ja aattelin painaa vaikka joihinkin tekemiini teeppareihin jotain kivaa. Lisäks tein koulussa hätäseen oikein komeen kangaskassin, johon myös painan jotain. Siitä kuvaa sitten joskus jos/kun se valmistuu.

Sitten tällanen kassi Lindexistä. Makso vaan 2,95 niin ei vaan voinut ohittaa :D Sori muuten etten jaksanu silittää tätä :P

Ja lopuks farkkushortsit, jotka myös Lindexiltä. Olin äitille sanonu jotain että tahtoisin kesäks farkkushortsit, ja kun nää tuli vastaan se sai mut maaniteltua sovittaan - onneks! Tykkään nimittäin kovasti, etenkin kun nää jopa istuu hyvin. Eteen ei tuu sellasia "viiksiä" ja muutenkin on hyvät. Ja nää ei purista reisistä sillain tyhmännäkösesti :D Hintaa oli 24,95.

Joo ja sitten meidän H&M tilaus tuli vihdoin tossa viikon aikana (sellasen about kuukauden myöhässä, se oli "jumittunut" kai pakkaamoon tai johkin). Ihme että tällä kertaa suurin osa tavarasta ei ollut mulle, siellä oli nimittäin vaan tää tyynynpäällinen + sisustyyny, jotka makso yhteensä 7,80.

Sitten loppuun mulla olis yks kysymys liittyen kynsiin. Latasin nimittäin eilen netistä jotain kynsilehtien skanneja ja siellä oli niin ihania kynsiä että... Mutta nää omat on tällaset liuskottuvat ja huonokuntoset nysät, että on kohtuu tuhrauttavaa koittaa saada näistä yhtään nättejä. Eli jos joku osais kertoa jotain hyviä tuotteita tai merkkejä, joiden tuotteet oikeesti auttais, niin olisin tosi ilonen. Kiitos! :)

10 kommenttia:

  1. Kannattaa hankkii lasiviila, koska se on parempi liuskottuville kynsille ja sitoo niitä kerroksia yhteen. Semmonen maksaa about 10e mut kestääki sitten pitkään:) Netistä saa tietty halvemmalla. Sitten kannattaa aina pitää kynnet lakattuina esim. jos ei muuta niin vaan aluslakka. Jos haluut oikein panostaa, niin OPIlta löytyy tosi hyviä alus- ja päällyslakkoja, mut ne on Suomen hinnoilla aika kalliita (n.15e muistaakseni). Netistä jos oot valmis tilaa niin Nailtek II on THE thing:D Autto ainaki mun kynnet hyviks.
    Ja sit tietty Piimaxeja voi vetää sisäisesti:)
    Näillä ohjeilla ainaki omat kynnet on niin hyvässä kunnossa et kaikki ihmettelee onko ne tosiaan omat;)

    VastaaPoista
  2. Kynnenkovettajaa kannattaa kans kokeilla! Mulla ennen liuskottu kynnet ihan jatkuvasti, mutta kun tota on nyt hetken aikaa käyttänyt niin on kynnet uskomattoman hyvässä kunnossa. Itselläni on Mavalan moista ja hintaa tais olla joku +-5e. Varotuksen sananen kuitenkin: se haisee ihaaan järkyttävälle :D

    VastaaPoista
  3. Löysitpäs kiwat shortsit! Sopii sun tyyliin tosi hyvin;) btw,huomiseen:D

    VastaaPoista
  4. Pirtee kassi ja sortsitkin on kivat. :>
    (Joo, se kynnenkovettaja haisee kauheelta -mut on hyvää!)

    VastaaPoista
  5. anna kiitti paljon vinkeistä! :) lasiviiloja oon katellutkin jo aikasemmin, mutta hinta on tosiaan vähän hirvittäny :D mutta jos semmonen tosiaan auttais, niin ehkä siitä 10e kestää maksaa.
    Nailtekiä hain Googlesta ja jollain sivulla miltä sitä löyty, niin oli aika kallista, mutta jos päädyn sitä hankkiin, niin toivottavasti auttaa sitten mullakin :D
    Piimaxejakin oon joskus syöny, ja vois kyllä kokeilla alottaa uudelleen jos vaan muistan syyä :-DD
    mutta joo tosiaan kiitti kovasti :))

    majju kiitti sullekin vinkistä, eikä tommonen 5e hintakaan pahasti kirpasis :)

    nnna joo, kiitti :-DD

    Helka kiitti :))

    VastaaPoista
  6. Myydäänkö kaikkialla Lindexeissä noita tommosii kangaskasseja? Ihana, pakko hankkia tommonen ♥

    Sulla on kiva blogi, kunpa vaan päivittäisit useemmin :>

    VastaaPoista
  7. Paha sanoo mitään, kun en oo käynyt ikuisuuteen missään muussa Lindexissä, kun tuolla mistä tän ostin :D

    Kiitti ja kiva että tykkäät, päivittäisin kyllä mielelläni usemmin, mutta en osaa kehitellä mitään aiheita mistä kirjottaa :)

    VastaaPoista
  8. Heijssan.
    Kysympähän nyt vain että käytkö pyynikillä koulua?
    .. en oo varma mut taisin pokata sut tänää ruokailusta :--D
    Tai sitten se oli kaksoisolento :)

    VastaaPoista
  9. Joo käyn pyynikillä, tuskin oli siis mikään kaksoisolento :D

    VastaaPoista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)