Sivut

lauantai 2. marraskuuta 2013

Pitsimekko kaasolle

Sain tuossa elokuulla ommella pitkästä aikaa ihan jotain kunnollista, kun kaverini Miisan sisko meni naimisiin ja pääsin sitten tekemään Miisa-kaasolle mekon. Koska ompelu muuten on mulle jo ihan liian helppoa (oliskin), haettiin vähän lisähaastetta sillä, että ompelija ja asiakas asustaa ihan eri paikkakunnilla. Sen ansiosta tämä oli melkosen hermoja raastava projekti, mutta lopulta myös sitäkin palkitsevampi. Muistin taas, minkä takia rakastan ompelua niin mahdottoman paljon.

Mekkoa aloitellessa olin vielä Tampereella ja sovitin Miisalle jostain vanhasta lakanasta tekemääni hätäistä versiota pelkästä mekon yläosasta (vyötäröstä ylöspäin). Sen perusteella lähdin sitten Jyväskylään ompelemaan koko vaatteen valmiiksi.

mekon kaavoitusta mekon suunnitelmia mekon kankaat kangas odottamassa leikkaamista valmis pitsimekko
Jossain välissä kesken ompelun piti käskeä Miisaa vielä tarkistusmittaamaan vyötärönsä puolestani, koska mekon vyötärön ympärys oli epäilyttävän pieni. Pitsi teki kaikkensa ollakseen mahdollisimman vaikeasti ommeltavissa ja muutenkin oli melko paniikin täyteiset pari päivää ompelukoneen äärellä, kun ei päässyt sovittamaan missään vaiheessa. Lopulta lähdin mekon kanssa Tampereelle ja ihan viime metreillä meinasin alkaa huutamaan kun mekko ei muka mahtunutkaan Miisan päälle. Häihin oli muistaakseni aikaa vajaa viikko. Mutta kyllä se sitten pienellä taistelulla mahtui. Ja siinä se oli se äärimmäisen onnistumisen tunteen täyttämä hetki, joka tässä ompelemisessa on mahtavinta.

valmis pitsimekko

Making beautiful clothes is pretty easy when you have a gorgeous customer!

4 kommenttia:

  1. Ja siis mun on vielä tultava tänne kertomaan, tyytyväisenä asiakkaana, että mekko on saanut kehuja aina Heikki Silvennoisesta Elastiseen ja Epe Heleniuksesta Warner Musicin edustajaankin asti! Mekko on siis häiden lisäksi ollut päällä myös Industry Awards -gaalassa, eikä sielläkään varmasti viimeistä kertaa!
    Ihana Mira ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai nyt hyvännäköstä mekkoa hyvännäkösen naisen päällä kehuu kuka tahansa järkevä ihminen. (;
      Kiitos ihana Miisa! ♥

      Poista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)