Sivut

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Koulu- ja Kynsijuttuja

En päässyt kouluhommista eroon edes yhdeksi viikonlopuksi, vaan napitin koneeni näyttöä kiltisti silmät ristissä sekä lauantain että sunnuntain. Sain sentään yhden tehtävän täysin pois päiväjärjestyksestä, vaikka lopputulos saa kyseenalaistamaan aika vahvasti, että liittyykö tämä nyt oikeasti yhtään liiketalouteen.

kynsijuttuja screenshot
Homman nimi on siis se, että Web Design -kurssilla oli tarkoitus oppia kuvankäsittelyn perustaitoja, videoiden editointia sekä nettisivujen tekemistä. Sivut olisi mielellään pitänyt tehdä jollekin yritykselle tai järjestölle netistä löytyvien ilmaispalvelujen avulla, mutta en kehdannut mennä tyrkyttämään ilmaissivuja kellekään, koska olisin melkein samalla vaivalla voinut koodata ne. Lisäksi sivulle piti sisällyttää video ja ajattelin, että mahdollisuudet sen videon suhteen on paljon monipuolisemmat, jos teen sivut "itselleni".

Päädyin tekemään tuommoisen kynsiharrastukseen liittyvän sivun (jota pääsee tarkastelemaan lähemmin kuvaa klikkaamalla), koska uskoin tekeväni jonkun kynsitutoriaalin melko helposti videomuodossa. Lisäksi koneelta löytyy jo valmiiksi useamman vuoden ajalta kuvamateriaalia. Sivun tekemiseen käytin Weeblyä, joka osoittautui yllättävän monipuoliseksi ja käteväksi tapaukseksi. Sillä teki helposti ammattimaisen näköisen sivun ja koodiinkin pääsi tekemään pieniä muutoksia.

Kuvankäsittelystä ja nettisivuista en tainnut tällä kurssilla oppia yhtään mitään uutta. Videon editointi sen sijaan oli mulle jo lähtökohtaisesti sen verran oudompaa hommaa, että onnistuin kehittämään itteäni siinä lajissa aika paljonkin. Haluan jakaa tämän oppimiseni konkretisoituman teillekin, koska olen siitä ensikertalaisena ehkä vähän jopa ylpeä (vaikka ei tuosta rumasta esikatselukuvasta uskoisi):

Musiikin löytäminen oli varmaan suurin haaste, koska piti löytää jotain rojaltivapaata tavaraa. Plus että oikeasti olisin halunnut käyttää jotain 80-luvun videopelimusiikkia, mutta samalla pitää tämän edes jotenkin vakavasti otettavana. Semmosta. Tää oli kyllä ihan hauska projekti ja mietin vakavissani, että tekisin tuonne sivulle enemmänkin videoita aina kun on aikaa. Saa nähdä. Tässä vielä nuo videolla valmistuneet kynnet valokuvassa:

lakatut kynnet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)