Sivut

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Viikko 31

Vietin viime viikon taas Tampereen suunnalla porukoiden hoivissa. Alkuperäsen suunnitelman mukaan meinasin olla siellä vaan viikonlopun, koska piti ottaa mitat yhdestä kaverista jolle saan kunnian ommella mekon, mutta lopulta päädyin näkemään myös kaveriporukkaa johon amiksessa tutustuin. Taidettiin kokoontua viimeksi aika lailla vuosi sitten amiksen loputtua ja nyt oli ihan mielettömän kiva vaihtaa kuulumiset pitkästä aikaa!

Mentiin yhden kaverin kotiin paistamaan lättyjä ja harrastamaan epämääräistä uunissa grillailua. Aateltiin että on hirveen hyvä idea tehdä neljälle hengelle semmonen litran lättytaikina, että kyllä ne saadaan syötyä. No ei saatu. Lättyjen lisäksi oli vielä jätskiä, kermavaahtoa ja mansikkahilloa, joka sekin lopulta kääntyi niin päin että syötiin kermavaahtoa jätskin, mansikkahillon ja lättyjen kanssa. Sitten katottiin Madagascar 3 ja pelattiin vielä jotain kivaa lautapeliä. Ja kaikilla oli niin mukavaa! :-) Toivottavasti nyt ei mene vuotta kun nähdään taas seuraavan kerran.

Lisäksi näin vähän serkkuja sekä heidän uutta, pientä, söpöä ja karvaista perheenjäsentään. Vaikka tällä hetkellä koenkin tulevaisuuden yksinäisenä kissamummona todennäköisempänä vaihtoehtona, en voi väittää etteikö perhe, omakotitalo ja joku tämmöinenkin karvakorva kuulosta myös ihan kivalta varasuunnitelmalta:


Tui tui miten söpö! Saa nähdä odottaako siellä joku karhun kokonen möhkäle kun seuraavan kerran nähdään, ainakin sillä oli ihan jäätävän kokoset tassut jo nyt. :D Mulle ei ihan selvinnyt mitä kaikkia rotuja tuossa on, mutta aika montaa vissiin. Suomenlapinkoirasta ja harmaahirvikoirasta muistasin että oli ainakin puhetta.

Reissun lopuksi oli kiva palata kotiin, kun kämppis oli jättänyt jääkaapin oveen mielettömän siistin kortin! Hihihii, mulla on paras kämppis kun meillä on samanlainen maku kaiken mielettömän siistin suhteen. Mietin aina pienenä että kuinka hienoa ois muuttaa joskus samaan kämppään jonkun hyvän kaverin kanssa ihan niinkun Frendeissä. Onhan se aika hienoa!

8 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen, kun kämppiksenä on huipputyyppejä! :) ihan parasta! Mun ja mun kahen kämppiksen kaa litran lettutaikina kyl menee ihan keposesti alas... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itellä tökkää aina kahen letun jälkeen, en tajua mikä siinä on vaikka ne on niin hyviä! :D

      Poista
  2. Niin siis, mullahan se kunnia on, että teet mulle sen mekon! : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta on se mullekin kunnia että luotat mun taitoihin! :D

      Poista
  3. Heippa! Mulla olisi sulle blogihaaste:

    http://books-shoes-zombies.blogspot.fi/2013/08/blogihaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kiitti! Vaikka oon tehnyt ton jo mutta voisin silti ainakin vastata noihin sun kysymyksiin. :)

      Poista
  4. aww ku söpö pikku hauva! :) vitsi tää sun blogis on kyl ihana<3

    fashionsituation.blogspot.com

    VastaaPoista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)