Sivut

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hirveen fiini viini-ilta

Mä en ole ikinä jaksanut ymmärtää sitä, miksi ihmisten pitää opetella juomaan viiniä. Jos siitä ei vaan tykkää, niin miksi ihmeessä sitä pitäisi opetella juomaan. Kaveri tarjosi tähän ihan hyvän pointin, että eihän kaljakaan aluksi varmaan kenenkään mielestä ole hyvää, mutta kyllä sitä on opittu juomaan. Onhan se niinkin. Mutta siitäkään huolimatta muutaman kokeilukerran jälkeen en vieläkään ymmärrä viinin tissuttelun hienoutta tai sitä miksi joku haluaisi siihen opetella. Kai siitä joku oikein harjaantunut hifistelijä saa pienet kiksit, mutta omalla vaatimattomalla kokemuspohjalla voisin väittää serkkuni sekalaisista marjoista tekemän viinin maistuneen samalta, miltä joku kympin maksanut valkkari, jota Alkon työntekijä suositteli parille köyhälle opiskelijalle juustojensa seuraksi.

Viini oli halpaa, juustovalikoima kahden tietämättömän mielivaltaisesti kokoama ja esillepano toteutettiin lähinnä sillä asenteella, että ääntä kohtihan ne siitä kohta katoaa. Juustojen kylkiäiset kämppis sai kuitenkin aseteltua vallan nätisti tuohon lautaselle ja se olikin ehkä fiinein juttu koko illassa. Koska katsokaa nyt tätäkin:

Valittiin varmaan kesän kylmin päivä siksi ainoaksi päiväksi kun yhtään on vietetty aikaa tuossa meidän "parvekkeella" eli yhteisessä tupakkakatoksessa. Ei muuta kun viltti niskaan ja hyvä tulee. Tästä tyylikkäämmäksi touhun olisi saanut enää haalari päällä. Mutta check out dem shoes! Yhdet hienoimmista kengistäni ikinä. Voisin pukeutua jätesäkkiin nämä jalassa ja silti katsoisin itseäni peilistä jumaloiden. Musta on alkanut tässä viimeisen vuoden sisään kuoriutua semmoinen kenkäfriikki. Ennen en kokenut tarpeelliseksi omistaa miljoonia kenkiä, mutta nyt se tuntuu jo ihan ymmärrettävältä. Ehkä vuoden päästä viinien hifistelykin tuntuu ymmärrettävältä.

My friend tried to convince me about the awesomeness of wines. I am not convinced.

5 kommenttia:

  1. todella fiini ilta olikin :,,D

    VastaaPoista
  2. Söin miehen kanssa jossakin vaiheessa viime vuonna niiiin monet kerrat briitä kera keksien ja rypäleitten että tuli valitettavasti ähky sen maun suhteen. Mutta mmmm juuustot <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli jo tässä yhdessä illassa semmoinen ähky, että hyvä kun pystyin laittaan leivällekään juustoa pariin päivään. :D Mutta kyllä oli hyvää sen aikaa kun niitä kesti syödä!

      Poista
  3. toi ensimmäinen kuva on niin herkullinen!

    VastaaPoista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)