Sivut

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Pastaa, pastaa ja sosekeittoa

Ylöjärvi-visiittini venähtää muutamalla päivällä aiottua pidemmäksi, mutta ennakoin jälleen lataamalla kuvia valmiiksi Flickriin. Luvassa tapani mukaan erittäin epäreaaliaikaista bloggaamista, tällä kertaa muistelen alkuvuoden aikana nauttimiani herkkuruokia.

Heti ensimmäisenä sitä kuuluisaa avokadopastaa. Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa vihdoin parisen kuukautta sitten ja vaikka onnistuin valitsemaan vähän vielä raakoja avokadoja, niin silti tykkäsin aika paljon. Tämä kuitenkin menee omasta puolestani siihen kategoriaan, mitä ei voi syödä määräänsä enempää tai se alkaa maistua pahalta.

Sitten vähän erilaista avokadopastaa. Tähän tuli avokadon lisäksi pestoa, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä vuohenjuustoa. Ite nuukailin peston kanssa, koska en tykkää jos sitä on ihan hirveän paljon. Aurinkokuivatut tomaatit oli semmosessa pussissa ja niistä en tykännyt ihan niin paljon kun öljyssä lilluvista, mutta pienellä jalostamisella tästä voisi tulla ihan oikea herkkuruoka. Ei se tuollaisenakaan ollut kaukana siitä.

Lopuksi tämmöistä upeanväristä punajuuri-vuohenjuustokeittoa. Tein tämän vähän soveltaen useamman reseptin avulla, mutta se pääpointti on laittaa sekaisin punajuuria sekä vuohenjuusto-tuorejuustoa (Chavroux) taivaallisen makuelämyksen sekä äärimmäisen kivan värin saavuttamiseksi. En tiedä pitäisikö sitä kokeilla, jos tämä sopisi kesähelteillä nautittavaksi myös kylmänä. Kuuma keitto ei ehkä ole se ensimmäinen asia mielessä, jos lämpömittari näyttää lähemmäs 30 astetta.

Löysin itseni tossa alkukesän aikana paastoamasta aina silloin tällöin pelkästään sen takia, että paahtavan kuumassa asunnossa ei vaan huvittanut alkaa tehdä ruokaa saati sitten syödä sitä. Mutta jos jollakin on jotain hyviä ja helppoja vinkkejä helteelle sopivien ruokien suhteen, niin niitä otetaan mielellään vastaan! :)

Here, have some eye candy: two different kind of avocado pastas and beetroot soup with Chavroux.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)