Sivut

torstai 15. joulukuuta 2011

All I want for Christmas

...if only I had a lot more money.

Tänään alko joululoma ja se kestääkin reilut kolme viikkoa, kelpaa! ♥ Oon niin onnessani, vaikka just jonkun kanssa puhuttiin että saanko viettää joulua kun en oo uskossa. Mutta en oo eläessäni viettänyt sitä minään Jeesuksen juhlana, joten mielestäni saan. :D Vietän sitten vaikka lahjajuhlaa yhdessä olemisen juhlaa. Harmillisesti tällain vanhempana pitää alkaa totutteleen siihen, että jouluna ei saa kaikkea siltä kilometrin pituiselta toivelistaltaan, ei edes puolia. Tyydyinkin siis tänä vuonna toivoon vaan yhtä vähän hintavampaa lahjaa, joka oottaa aattoa jo jossain piilossa. Eli sinänsä ei ollut tarvetta miettiä sen pidemmälle mitään muita toiveita. Mietinpä kuitenkin itteäni viihdyttääkseni tämmöisiä toiveita, mitä hommaisin itelleni heti, jos olisin himpun verran rikkaampi. :D



Opinnäytetyön suunnittelusta lähtien ja Marimekkoon kunnolla tutustuttuani oon himoinnut noita Sukat makkaralla -astioita. Iittalan Kastehelmi-astioista oon tykännyt jo vaikka kuinka pitkään ja niitäkin voisin itelleni hankkia. Tän kollaasin tekemisen jälkeen mieleen tuli vielä vaikka mitä muita astioita, kuten mustavalkoset Taika-astiat ja Muumimukeja en edes viitsi mainita, koska obviously tahdon niitä.
Vivienne Westwoodilta hankkisin onnellisena korun jos toisenkin ja laukkuja jokusen vaikkei ne kollaasiin päässeetkään. Onhan ne vaatteetkin upeita, mutta ei mun näkösiä.
Kaverilla oli koulussa tuotesuunnittelun tunneilla mukanaan tuommonen Winsor & Newton Cotmanin akvarellilajitelma. Kokeilin sitä ja tykkäsin ihan kamalasti. Tulin siihen tulokseen, että ihan pakko saada joskus kun on sen verran ylimäärästä. :D
Oma pehmoinen ja lämpöinen Jumpin olisi enemmän kuin ihana. Piti koulussa ommella ite joku olohaalari, mutta eipä toisesta projektista jäänyt kangas riittäny, joten jäi ompelematta. Sitten H&M:lle tuli haalareita kivalla kuosilla ja ihan kohtuuhintasena. Tilasin semmosen mutta ne on siirtänyt sitä toimitusajankohtaa nyt varmaan kaks tai kolme kertaa myöhäsempään. Joulua en siis näillä näkymin ainakaan saa viettää haalarissa, saa nähdä saanko uutta vuottakaan. :-D
Vähän kynsilakkojakin hankkisin, nimittäin Deborah Lippmannin lakat on tosi nättejä, mutta ihan naurettavan hintasia ainakin mitä ebaystä oon kattonut.
Fonduesetinkin tahtoisin, ihan minkä tahansa toimivan semmoisen. Toi Tefalin pata vaan oli ensimmäinen minkä kuva tuli vastaan.
Mun hankintalistalla on myös pari objektiivia sitten joskus heti kun on sen verran ylimäärästä tilillä. Mielessä on ollut nämä mitkä "kaikilta muiltakin" tuntuu löytyvän: Canonin 50/1.8 ja Samyangin fisu.
Sitten se vanha tuttu BJD täällä taas. En ole siihenkään vielä saanut rahoja säästettyä. Jos ei vuonna 2012 niin on se jo kumma. Tahdon nuken!
Tahdon myös oikein kunnon laadukkaan ja kestävän nahkalaukun. Ihan oikeaa nahkaa. Joku yksinkertanen ja musta. That's it.
Tykkäisin myös saada Simsiin lemmikkejä. Tykkäisin myös jos olisi aikaa pelata sitä. Joululomalla voisi, mutta toisaalta elokuvien kattelu on melkein yhtä viihdyttävää ja paljon opettavaisempaa. :--)

Ihan muuten silkasta uteliaisuudesta, saako ateisti (tai tässä tapauksessa agnostikko) viettää teidän mielestä joulua? :D

I'm growing old(er) which sadly means that I have to get used to a smaller amount of Christmas presents. :D This year I only asked for one little more pricey item so there was no reason to make a huge list of any other things I want. But just for fun I made a list of some of the things I would get right away if I had (a lot) more money to spare. :)

4 kommenttia:

  1. Mutta suomalaisethan vietti alunperin joulua keskitalven juhlana, eli juhlittiin sitä että alkaa valaistua. Itse vietän tämän "takia" jos joku sattuu kysymään, enkä aio valehdella viettäväni sitä jeesuksen mahdollisen syntymän vuoksi.

    Sitä paitsi tutkimusten mukaan Jeesus on oikeesti syntyny kesällä. :D

    VastaaPoista
  2. Joulu on alunperin ollut ihan pakanallinen juhla, että saa.

    VastaaPoista
  3. Oho, vähän mä oon ollut tietämätön. :D Oon vaan omaksunu sen mitä koulussa on opetettu. Kiitti molemmille korjaamisesta! :)

    VastaaPoista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)