Sivut

tiistai 31. elokuuta 2010

Elokuun parhaat

Että onkin vapaa-aika tuntunut tässä viime päivien aikana jotenkin mahottoman absurdilta käsitteeltä. Harvemmin jaksan stressata jotain koululäksyjä, mutta edellisenäkin viikonloppuna oli kirjotettavana neljä ainetta ja lisänä ois pitänyt lukee ruotsin sanoja. No sanat jäi lukematta ja yksi ainekin kokonaan tekemättä. Mä en tiedä mikä siinä on, että mä otan tämmösen "kiireen" ja vapaa-ajan puutteen niin raskaasti, ihan kun seinät kaatuis päälle, meen lukkoon, enkä lopulta saa mitään aikaan. No nyt huomiseks ei oo muistaakseni mitään isompaa tehtävää, joten pääsin sentään kirjotteleen nää :)

Elokuun...

...parhaat biisit:


David Bowien Dead Man Walking sekä Infected Mushroomin Special Place

...parhaat hetket:
Ihanat aamut, kun koulu alkaa vasta klo. 12:15. Heräilen yheksältä ja häärään koko aamun rauhassa. Parhaassa tapauksessa juuri ennen kun oon lähdössä kotoa, tulee radiosta joku ihana biisi, kuten Billy Idolin Sweet Sixteen, ja sekös vasta aiheuttaa euforisen olotilan. Sitten tyytyväisenä tuijottelen maisemia koko bussimatkan ehkä jopa tyhmästi hymyillen. Kattelen vaan kaikkea ihanaa ja toivon, että kuljettaja ajaisi edes vähän hitaammin :D

...varmin tapa saada Mira äkäselle päälle:
Puhu päälle, kun mulla on juttu kesken. Voin taata, että tulee semmonen "No vittu, kylläpä mun juttujani taas arvostetaan. En suinkaan ollut selittämässä tässä äsken mitään" -olo ja mahdoton himo kuristaa juttuni keskeyttänyt ihminen :----) Tosissaan, mikä siinä on niin helvetin vaikeaa kuunnella loppuun! Välillä tekee rankasti mieli ruveta mykäks, kun aina joku helvetin mulkvisti on puhumassa päälle. Ehkä sen takia tykkään kirjottaa tätä blogiakin, lähetän mielummin tekstiviestejä kun puhun puhelimessa ja muutenkin kommunikoin kirjottamalla. Sillon ei kukaan perkele pääse puhumaan päälle! Olipas siinä väkivaltanen ja kirosana pitonen avautuminen... Mulla on sisällä sanoinkuvaamaton määrä patoutunutta vihaa, mutta onneks mulla on myös hyvä itsehillintä ;---) Sitten joku kaunis päivä, kun huomaatte ilmassa maailmanlopun meininkiä, voitte todeta hiljaa mielessänne, että Miran itsehillintä petti.

...toimivin pako todellisuudesta:
Inception ♥ Jos olet onnistunut välttymään siltä, niin mene hyvä ihminen ja korjaa moinen! Oli niin sanoinkuvaamattoman MAHTAVA LEHVA! Rakastuin vähän Eamesiin.

...merkit syksystä:
Seison bussipysäkillä päällä farkut, teeppari, huppari ja tennarit ja ihmettelen, miten suurella osalla on jo joku toppatakki, huivi kaulassa sekä talvipopot jalassa. Ihan kuten keväällä vaihdoin kevyempiin vaatteisiin vähän viiveellä muihin nähden.

...phail:
Mun terveystiedon esseeseen oli kirjotettu punakynällä: "Pieni kaunokirjallinen säväys. Keskity faktatietoon!" Tästä tuli ihan järjettömät paiseet, koska en oikeasti osaa keskittyä mihinkään faktatietoon ja siispä en tiedä miten ikinä selviän äikän tai reaalin kirjotuksista :----D On niin sekanen mielikuvitus, että faktan ja fiktion raja on mulle hämärä.

...lainaus:
I have a problem with low self-esteem which is really ridiculous when you consider how amazing I am.


...opettavaisin tutoriaali:

Piti saada tähän postaukseen vähän jotain kuvitustakin :-D

Loppuun vielä tahtoisin heittää pienet synttärionnittelut. En nimittäin huomenna pääse koneelle, kun alkaa saksa iltalukiossa. Joten paljon onnea 2v Glittertrash Machine! Uskomaton saavutus multa, kun ottaa huomioon miten nopeesti yleensä kyllästyn asioihin :DD

lauantai 28. elokuuta 2010

we heart (♥) it

Keksin kuin keksinkin jotain muutakin kirjottamisen aihetta ennen niiden muutaman hassun ostoksen läpi käymistä. Blogeissa kun on kierrellyt tää we♥it-meme/meemi, jonka oon itekin halunnut tehdä. Ja nyt vasta sain aikaseks :D Oon niin saamaton, että tarvisin kaks elinikää suorittaakseni jotain, mitä normaalit ihmiset suorittaa yhdessä! Kannattaa muuten ehkä avata tämä postaus yksinään tuota otsikkoa klikkailemalla, koska näitä kuvia on ja nämä on isohkoja.

The hair you would die for?


Jos nämä näyttäisi mun päässä yhtä hyvältä, kun kuvien henkilöiden päässä. En vaan oikein mee takuuseen siitä, että punanen naama ja punaset hiukset ois hyvä yhdistelmä :--)

Your dream place to live?




Joko isosti isolla tontilla isojen puiden ja puutarhan kera keskellä kaiken vihreän, tai jossain tiiviissä ihanassa paikassa Pispalanharjun tapaan. Ja joku ihana, inspiroiva työhuone ♥

Clothes you would like to wear?


En viittinyt ihan pelkkiä ruutupaitapuseroita pistää :-)

The way you would like to spend most of your days?


Piknikkejä, valokuvaamista, musiikkia, söpöjen elukoiden rutistelua, ompelua, matkustelua, shoppailua ja bussissa istumista.

Things you would like to have?


En oo vieläkään saanut revittyä mistään rahoja bjd:tä varten. Jos ois ollut niitä kesätöitä, niin oisin jo moisen onnellinen omistaja! Tatuointia vartenkaan ei varmaan tuu oleen rahaa ihan hetkeen. Raha ratkaisisi kaiken.

Person you would like to look like?


Beautiful people ♥

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Viva La Nails - Sample pack

Pakko se kai on vieläkin pitäytyä tässä kynsiaiheessa, kun taas tuli postilaatikkoon pieni lähetys kyseiseen aihealueeseen liittyen :D Nimittäin joku aika sitten bongasin eräällä foorumilla linkin Viva La Nailsin sivuille, josta löytyy bloggaajille tarkotettu näytepaketti, jonka saa sieltä pelkkien toimituskulujen hinnalla, kun kirjottaa niistä saamistaan tuotteista sitten blogissaan. Tavaraa siinä paketissa ilmotettiin olevan 20 £ edestä. Toimituskuluja ei ollut paljoa (2,95 £), ja nähtyäni mitä muut oli tuolta saanut, uskalsin mäkin tilata. Ne toimitettiin mahottoman nopeesti, ei tarvinnut montaakaan päivää odottaa. Eli palvelu ainakin näillä näkymin on ihan sujuvaa tuolla. Mutta tässä nyt ne saamani härpäkkeet:

Melkosen kukkapitosia tarroja sain kolme pakettia. Söpöjähän nämä on. Mulla vaan on semmonen ongelma, että kynsitarroja en jostain syystä oo kamalasti raaskinut käyttää, vaikka niitä ennestäänkin löytyy :D

Sitten tämmöisiä veden avulla kiinnitettäviä siirtokuvia, näitäkin kolme pakettia. Pitäis joku päivä jaksaa kokeilla, kuinka nää toimii. En oo ennen tiennyt, että kynsiäkin varten tehään tämmösiä. Tulee vaan mieleen ne hienot tatuoinnit lapsuuesta :-D Tossa keskimmäisessä on muuten samat kukkakuviot vielä valkosena, ne näkyy vähän heikosti.

Ihania sinisiä tähtösiä ja sitten tuommosia punasia/oransseja hippusia. En mee ihan takuuseen, keksinkö noille hippusille mitään järkevältä näyttävää käyttöä, mutta tähtiä tekis sen sijaan jo kovasti mieli pistää kynsiin.

Vihreitä pisaran mallisia ja pinkkejä pyöreitä strasseja. Näillekään ei varmaan oo vaikea keksiä käyttöä :--)

Pisaran mallisia juttuja sekä tuota simpukkamurskaa. En oikein tiedä mitä tolla simpukkamurskalla tekisi ja saako siitä mitään kivannäköistä. Kai se kokeilemalla selviää :D

Pikkiriikkisiä palluroita pinkkeinä sekä turkooseina. Pelottaa, että vähän kun koitan avata noita pusseja, niin kaikki helmet on vierinyt pitkin pöytää ja lattiaa, ennen kun ehdin huomatakaan.

Viimoisena vaan ei vähäisimpänä tämmösiä hiukkasen joulusempia kimalteita. Eihän tästä väriyhdistelmästä saa aikaan muuta kun joulun. Mutta ehkä näitä voi käyttää sitten erikseen :--)

Oon kyllä oikein tyytyväinen enemmistöön näistä, pelkät tarrat ois Suomessa äkkiä maksanut yli noiden toimituskulujen. Vielä kun tosiaan jaksasin/raaskisin testailla :DD Seuraavana mulla olis mahollisesti joitakin random ostoksia esiteltävänä, jos kerran kuussa iskevältä vitutukseltani pääsen tänne mitään kirjottamaan/en keksi mitään muuta postattavaa sitä ennen. Mutta heippa nyt tältä erää! :--)

torstai 19. elokuuta 2010

19 fingers in three different styles

Jatkan nyt kynsilakkojen ja kynsien parissa! :) Kynsilakkakokoelma on kasvanut taas yhdellä jäsenellä (Goshin Rainbow) ja ehdin tilata netistäkin tänään pari lisää. Oon kaivannut sekä jotain mintun väristä että jotain lilaa lakkaa ja nyt kun molemmat löyty samasta paikasta (järkevään hintaan vieläpä), niin pistin tilaukseen. Esittelen sitten kun jos ne joskus saapuu :D Niin ja Goshin Rainbowta en muistanut kuvata, mutta Googlesta löytyy kuvia ja tännekin varmaan tulee kunhan saan kokeiltua sitä kunnolla.

Mulla on tapana pitää lakkoja kynsissä yleensä viikko putkeen. Viikonloppuna lakkaan uusiks, kun keskellä viikkoo en jostain syystä jaksa. Oon niin "perusteellinen", että siihen pitää oikein paneutua ja käyttää aikaa vaikkei siltä ehkä näytäkään :D Ja nyt mulla olis kuvia kolmista viimesimmistä lakkauksista tän hetkiset mukaan lukien.

Näistä piti tulla hienommat, mutta kärsivällisyys loppu pahasti kesken :D Pistin ensin Party Coloursin hololakkaa ja sen päälle halusin tehdä täplärivejä China Glazen Poolside -lakoilla, mutta tuo keltanen hädin tuskin erottu, enkä jaksanut täplittää ihan loppuun asti. Mutta jos joskus jaksan kokeilla uudelleen eri lakoilla, niin ties vaikka saisinkin jotain kivaa aikaan :-)

Raitakynnet, joista tuli itelle mieleen jostain syystä hiukan tivolit ja sirkusteltat :D Yksinkertaset ja söpöt, vaikkakin hiukan suttunen toteutus, mutta kun ei turhan likeltä tihrusta, niin ei sitten mitään hätää. Aioin tehdä tällekin viikolle raitakynnet väriyhdistelmällä musta ja keltanen, mutta kun olin lakannut kynnet ensin Wild and Crazyn valkosella ja sitten China Glazen Yellow Polka Dot Bikinillä, keksin vähän jotain muuta.

Kun Konadeita ei ole, enkä tiedä aionko hankkiakaan, pitää osata soveltaa. Ei muuta kun lakataan tylliä vähän mustalla ja painetaan kuvio kynnelle, niin...


Fiksumpi ihminen olisi saattanut siistiä kyntensä ennen kuvaamista, mutta en minä. Olin niin innoissaan, kun nää näyttää omasta mielestä tosi kivoilta, etenkin tämmösellä hienolla neonkeltasella matalla taustalla :D Oikeen käden kynsiin toi verkkokuvio jäi selvemmin, kun kynsilakka ei enää "juossut karkuun", vaan oli jäänyt kunnolla kiinni tylliin.

Ne oli siinä, mutta tyllistä aasinsilta huomiseen: Lähdetään luokan kanssa käymään Toijalan kangastukussa katteleen ellei peräti ostaan kankaita juhlapukuja varten! <3 Halukkaat tekee wanhojentanssipuvut ja muut tekee sitten jotkut muuten vaan juhlapuvut. Ite teen semmosen, millä tanssin jos tanssin. En oo vielä päättänyt, mutta upea puku ois tarkotus saada aikaan joka tapauksessa ;D Esittelen ajatuksiani myöhemmin tarkemmin ja jos löydän kankaan niin kuvaan sitten senkin. Nyt pitää kuitenkin mennä nukkuun, ettei tarvi silmät kierossa hakea täydellistä kangasta!

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Kynsilakat

Olin eilen aikeissa siirtää kaikki mun kynsilakat äitiltä löytyneeseen työkalupakkiin, missä siveltimet, strassihyrrät ym. saisi olla siististi omissa lokeroissaan, mutta kesken latomisen tuli siihen tulokseen, että pakkihan on liian pieni. Siis korkeussuunnassa. Kyllä nuo lakat sinne kai muuten ois mahtunut, mutta muun muassa China glazet oli liian korkeita mokomalle. Mutta ennen kun laitoin kaikki takasin laatikkoon, aattelin tylsyyksissäni kuvata ne tätä blogia varten. Ja täässä sitä nyt ollaan tarkotuksena näyttää teille kaikki mun kynsilakat.


Alus- ja päällyslakat: Nailtek II, Mavalan Barrierbase coat ja Mavadry, Trindin Nail Repair, luultavasti Maybellinen joku pehmeille kynsille tarkotettu, IsaDoran matta pällyslakka ja Dependin päällyslakka.
Mulla on aika paljon tuommosia alus- ja päällyslakkojen jämiä (pari jätin kuvaamattakin), mitä oon nyt koittanut käyttää loppuun. Mavalan, Trindin ja Dependin puteleissa tosin on noiden muidenkin edestä vielä tavaraa jäljellä. Ja IsaDoraa en oo vielä kokeillutkaan :D

La Femme Beautyn musta, Sinful Colorsin 355 Blue Ocean, We Care Iconin (Fashion nails) 29 Magic Aquamarine, Party Coloursin 470, 406 ja 377

Goshin 579 Sexy Lambada ja 585 Bright Passion, Rimmelin 236 Green Grass ja 055 Sunshine

Wild and Crazyn 78 Super Dooper Blue, 136 Ticlish Toes, 1 Montana, 61 Purple Glitter, 198 Lemon, 56 Neon Yellow, enkä voi kun ihmetellä, miksi mulla on näitä näinkin monta, vaikka joka ikinen menee kamalaille ilmakuplille ja hyvä jos pysyy kynsissä sen yhden päivän :D

Lumenen, Natural Coden 5 Be Cool, 14 Party On, 22 Classy, 9 Live It Up, 13 Get Color

Dependin 105, 41, 162, 118, 165

China glazen 877 Towel Boy Toy, 722 Sky High-top ja 875 Yellow Polka Dot Bikini, OPIn D27 Banana Bandanna ja A56 Absolutely Alice

Koristelulakat: Kiss! Pearl Blue, Beach Green ja Bikini Pink, Color Clubin musta Art Club -lakka, sekä neljä randomia two-way lakkaa, joista valkonen on hiusmessuilta peräsin ja muut kolme Huuto.netistä.

Kamera on onnistunut vääristään aika monen lakan sävyn, mutten viitsinyt ihan joka väliin kirjottaa, että tää ei oo oikeesti tämmönen vaan vähän siihen ja tähän vivahtava. Hyvä esimerkki nuo kaksi China glazen sinistä, ne ei todellakaan ole noin samanväriset, mitä tuo kuva väittää :D Tuon Towel Boy Toyn oikee väri on näköjään mahoton vangita. Mutta jos en laske mukaan päällys-, alus- ja koristelulakkoja, niin 31 kynsilakkaputelia näyttäisin omistavan. Jeejee :-)

Loppuun vielä pieni huomio: Tilasin paketin strassihyrriä kavereille, mutta niitä oli siinä yli tarpeiden, joten mulla ois nyt kolme ylimäärästä myynnissä. Alla näkyvä hyrrä, jossa ois määrä olla 1800 1,5mm kokosta pyöreetä strassia 4e kappalehintaan toimituskulut mukaan lukien. Jos kiinnostaa niin myyn ensimmäisille halukkaille, jos ei niin lykkään sitten Huuto.nettiin ja yritän sitä kautta :D

Kuva huijaa taas sen verran, että nuo violetit ja pinkit, jotka näyttää samalta, ei olekaan luonnossa samanvärisiä.