Sivut

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Must've missed the sign that said it was a fire sale

Hello dudettes! Näin eilen yhtä kaveria, jonka kanssa ollaan tunnettu tarhasta lähtien ja nyt yhtäkkiä mentiin melkein vuosi näkemättä toisiamme ollenkaan. Oli vähän jäätävää, mutta kivaa anygays. Käytiin Elossa ja tässä tulos:

Uus lompakko johon oon aivan täysin rakastunut. Oon ettinyt isompaa jo vähän aikaa ja nyt löyty ihan sattumalta itse täydellisyys. Tätä oli myös beigenä ja vaaleenpunasena, jonka meinasin ottaa ihan piruuttani. Päädyin kumminkin mustaan ajatellen, että jos vaikka mun sisäinen metallisti puskee taas joskus pintaan niin ei tartte sitten hävetä kun kaivaa vaaleenpunasen lompsan esiin kassalla :-D Sitten taustalla pätkä huivia, jonka ostin Aleksi 13:sta eurolla. Aattelin että oon mä yhden euron pistäny tyhmemmässäkin paikassa haiseen, joten...

Sitten Kicksissä oli uusia China Galzen lakkoja. Ne värit oli niin ihanan kesäsiä, oisin halunnu kaikki ♥ Tyydyin kumminkin tähän 722 Sky high-top -lakkaan. Ja sitten en tiä kuvittelinko vaan, mutta Dependinkin lakkoja oli tullut jotain uusia. Tai sitten en ollu kiinnittänyt niihin vaan aikasemmin huomioo, mutta nää mun ostamat on numerot 162 (violetti) ja 165 (aniliininpunanen tai joku sinne päin).

Ja tää on just sitä sarjaa missä oon pistänyt euron (ja vähän päälle) haiseen tyhmemmässäkin paikassa. 3D Nalle Puh -tarroja. Jee :--DD Kuvasta se ei näy, mutta nää on sillain koholla.

Vielä tähän perään tää mun ostama Fashion against AIDS -paita ja sitten the hattu H&M miesten osastolta. Nää ostin jo sillon kun ei ollut viä ees kesäloma, mutta koska oon niin aikaansaava tän mun blogin kanssa, esittelen nää nyt :D

Lisäks käytiin eilen äiten kanssa Sittarissa, josta pääty vihdoin mukaani levy, joka sisältää myös tän biisin:



Koitan muuten saada noita teidän laittamia postausehdotuksiakin toteutettua tässä joskus. Oon vaan ollut tässä alkukesästä laiska tekeen mitään. Mutta hyvää perjantaita nyt kaikille, toivottavasti teilläkin paistaa arska! :D

4 kommenttia:

  1. muuan puheenjohtaja inarista13. kesäkuuta 2009 klo 12.55

    Apua, totaalinen nukahtaminen taas! Päivität aina sillon kun en oo koneella;P
    (Joo nyt tulee sit jotain tosi sekavaa settiä, mut ei sulle kukaan oo viel mtn tähän lätissy ni mä täytän koko näytöllisen verran sit!)

    Oot näköjänsä varsin ihastunut 3D-jutskuihin:DD Hei olipas kaunishh lompakko...ite bongasin just friis&companyn ihanan lompsan ja hintaakin vaan 17euroo, joten taidan kyl siihen haksahtaa:)sit kun rahaa:)

    Hiih on muutes tosi fresh olo kun valvoin TÄNÄÄN puol neljään ja katoin ennen nukkumaanmenoa 3 leffaa iltakympistä lähtien...hiiohoiXD heräsin n7 mais ekan kerran, taas todella tyypillistä mua:D

    Joops mut ei täs mtn kuin että JÄTÄ SE! ja kattellaan jos ennen superleffaa vaiks jotain hesen
    S-etukorttijuttua:P

    VastaaPoista
  2. Hei apuva, toi sun fashion againts aids- teepaita on ihan sumeen hieno! Tuli heti sellainen fiilis, että tuollaisen haluan itsellenikin. Onko se miesten vai naisten puolelta?

    VastaaPoista
  3. ihana toi hattu 8) voisin käydä sovittamas jos noita vielä h&m:ltä löytyy, vaikka mulla onkin tapana näyttää tontapanen hattu pääs jotenkin... hassulta, en tiiä :D mutta hieno se kuitenkin on.

    VastaaPoista
  4. muuan puheenjohtaja inarista ööää... mun lompsalla olikin hintaa vaan pyöree 10 :--)
    ja aika hämmentävää, mutta en oo tainnu koko loman aikana valvoo jotain kahta pidempään D:
    ei kai me nyt koskarista lähetä heseen käveleen häh? :-D

    Regina kiitos :> mä oon 90% varma että se on naisten puolelta :D

    :timppa kyllä mäkin näytän vähän oudolta ton kanssa kun ottatukka painuu silmien päälle :D mutta kiitti :)

    VastaaPoista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)