Sivut

perjantai 2. toukokuuta 2014

Vappumeininkejä

Siinä se meni taas se vappu. Jäätiin Lauran kanssa kahdestaan ja hyvän skumpan voimin keskusteltiin vakavia, muun muassa vaatteiden sekä lihan tuotannosta. Toisaalta ihan hyvä että oltiin kaksin, eihän tuota olis kukaan muu jaksanutkaan. Mutta onneksi muuten ei ollut vakavaa touhua. Oli vähän ilmapalloja sekä serpenttiiniä. Herkkuja oli niin paljon että syön niitä yhä. Kynnet jaksoin lakata pitkästä aikaa ja laitoinkin kerralla vähän joka väriä. Illalla mentiin Rumaan, jonne pitkän väännön jälkeen taivuin kunnon marttyyrin elkein. Musiikki kuitenkin yllätti positiivisesti ja tanssittiin pitkään ja oudosti. Yöllä käytiin testaamassa Vegemesta, jossa työntekijä vaikutti olevan vähän muissa maailmoissa. Hamppari oli kyllä hyvää, mutta omaan makuun turhan vaikeasti syötävä ja kallis baariruoka.

vappuaatto jyväsjärvi yöllä vappu koivu
Varsinaisena vappupäivänä mentiin vielä harjulle piknikille, kun sääkin vaikutti aluksi uhattua paremmalta. En ollenkaan muistanut miten typerältä tuo lakki päässä voikaan näyttää. Olihan siellä lopulta aika hullun kylmä ja pari lumikuuroakin taidettiin kokea, mutta kyllä me nelisen tuntia taidettiin silti kestää. Sitten lokit tuli ihmisten tilalle ja sisätiloihin pakeneminen alkoi yhtäkkiä houkutella kummasti. Mutta semmoiset juhlinnat tänä vuonna. Ikävöin kyllä edelleen Tampereen vapputoria ja näin siitä untakin yhtenä yönä. Mutta ehkä me vielä joskus kohdataan jälleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)