Sivut

maanantai 31. maaliskuuta 2014

11 + 11 = paljon nippelitietoa

Sain vanhan tutun 11 asiaa haasteen Henriikalta jo jonkin aikaa sitten ja ajattelin osallistua kertomalla itsestäni 11 faktaa ja vastaamalla Henriikan 11 kysymykseen. Tykkään ite lukea nippelitietoa ihmisistä ja yhtä hauskaa on keksiä nippelitietoa itsestään, joten siksi halusin lähteä tähän mukaan taas. Muiden bloggaajien haastamisen jätän kuitenkin jälleen välistä, koska aikaisemmillakin kerroilla oli jo niin vaikeaa löytää lukulistalta blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.

postikorttikollaasi

11. faktaa:
1. Kotoa muutettuani oon huomannut olevani todella neuroottinen joidenkin siisteyteen liittyvien asioiden suhteen, mutta silti omassa huoneessa tavarat voi olla välillä hyvinkin kaoottisessa järjestyksessä.
2. Esimerkki yllä mainitusta on se, että en kestä, jos margariinirasia näyttää siltä, että joku olisi käynyt kauhomassa siellä lusikan kanssa. Kaiken kruunaa se, jos rasia on täynnä leivänmuruja tai jotain muuta.
3. Syön yleensä aina kaikista leivistä reunat ensin, oli leivässä mainittavia reunoja tai ei.
4. Punainen paprika ruisleivällä on mun mielestä paljon parempaa kuin kurkku.
5. Olen kavereiden mielestä hidas aivan kaikessa, mutta silti mm. syön äitiäni nopeammin. Lisäksi äiti on meidän ollessa kaupungilla useampaankin kertaan ihmetellyt, miten nopeasti mä kävelen nykyään. Tarinan opetus: kaikki on suhteellista.
6. Oon todella analyyttinen joidenkin asioiden suhteen. Vai analysoiva, kumpi on oikea sana? Kuitenkin, esimerkiksi tunteitani ja ajatuksiani analysoin välillä naurettavankin pitkälle. Mietin miltä mun tunteet musta tuntuu ja miksi ne tuntuu siltä ja välillä ehkä jopa että miltä musta tuntuu että mun tunteet tuntuu musta joltain. Ja miksi.
7. Mistä päästäänkin siihen, että mua ärsyttää ihan suunnattoman paljon, jos en pysty ymmärtämään, miksi asia X aiheuttaa mussa reaktion Y.
8. Tykkään nostalgisoida ja reagoin tosi vahvasti kaikkeen etäisestikään nostalgiseen.
9. Oon huomannut itsetuntoni parantuneen mm. siinä mielessä, että oon paljon enemmän sinut monien huonojenkin puolieni kanssa. Joskus yläasteella loukkaannuin verisesti, kun yksi tyttö sanoi mun olevan marttyyri. Niin ikävää kun se onkin, niin kyllä mä vähän oon.
10. Yläasteelta lähtien mun arkimeikkiin on aina kuulunut yläluomien rajaus. Paksuus vaan on vaihdellut, mutta aina on ollut pakko rajata. Kunnes tässä jonain kauniina maaliskuisena päivänä lähdin ihmisten ilmoille (muuallekin kun lähikauppaan) pelkän ripsarin voimin. Sain ihan jäätävän egobuustin kyn pystyin tähän ja sen jälkeen en oo jaksanut rajata silmiä enää edes baariin. Sanoin tästä jotain kavereille ja kaikki oli ihan ihmeissään, kukaan ei ollut huomannut mitään eroa mun silmissä. Tarinan opetus: kukaan ei kiinnitä suhun niin paljon huomiota kuin sinä itse. Ei kukaan.
11. Oon huomannut tykkääväni yllätyksistä jotenkin erityisen paljon. En keksi muutakaan selitystä sille, miksi oon ostanut jo neljä tai viisi Kinder-munaa sen jälkeen kun pääsiäisherkut ilmestyi kauppoihin.

Tulipas joistakin faktoista pitkiä. Hups.

postikorttikollaasi

1. Viisi tavaraa jotka ottaisit mukaan jos nyt joutuisit jättämään kotisi?
Kännykkä, iPad, rahapussi, ulkonen kovo ja Puppe (ikivanha pehmokoira).

2. Kolme suosikkileluasi lapsuudesta?
Hmm, en oikein tiedä. Puppe nyt ainakin oli sellanen, että sitä ilman en voinut nukkua. Muuten mulla ei tainnut olla mitään ehdottomia lemppareita.

3. Kolme parasta ystävääsi alakoulu ajoilta?
Olin alakoulun ajan vähän yksinäinen reppana, mutta no. Yksi kaveri oli semmoinen Juulia, jonka kanssa pyörittiin tarhasta yläasteelle vähän vaihtelevasti. Sitten oli semmoinen Sini jonka kanssa hengailin muistaakseni ala-asteen lopun ja yläasteen alun. Muuten ne kaverit meni vähän sillain, että yhdellä viikolla joku oli ihan paras kaveri ja seuraavalla viikolla maailman suurin idiootti. Sitten pitää mainita vielä Miisa, jonka kanssa ei alakoulussa muistaakseni oltu missään huikeimmissa väleissä, mutta joka nykyään on ainoa niiltä ajoilta jäänyt kaveri, jonka kanssa olen ollut tekemisissä muuallakin kuin Facebookissa.

4. Kolme henkilöä jotka ottaisit mukaan yllätyslomalle?
Riippuisi vähän lomakohteesta, mutta äitiä, iskää ja veljeä olisi ihan kiva ilahduttaa pienellä paolla arjesta.

5. Ja minne tämä loma sijoittuisi sitten?
Yleensä olisin ensimmäisenä lähdössä jonnekin kaupunkilomalle, mutta tällä hetkellä joku lämmin, hiljainen ja aurinkoinen ranta houkuttelisi aika pirusti.

6. Tv-ohjelma tai -sarjat jotka saavat sinut liikuttumaan/itkemään?
Fullmetal Alchemist: Brotherhood, Attack on Titan ja Game of Thrones nyt ainakin. Katoinkin justiinsa Attack on Titanin animejaksot uudelleen läpi. All the feels...

7. Mihin tosi tv-ohjelmaan lähtisit mukaan? Mihin et?
Jos olisin sata kertaa nopeampi ompelemaan, niin voisin lähteä mukaan Muodin huipulle -ohjelmaan. Ehkä. En yhtään mihinkään muualle.

8. Kenelle kirjoitit viimeksi kirjeen ja kauanko siitä on aikaa?
Kirjeestä en tiedä, mutta synttärikortin lähetin viime perjantaina yhdelle Jyväskylän kahvilakerholaiselle. Haluaisin kyllä taas aloittaa kirjeenvaihdon, mutta tällä kertaa jonkun pitkäaikaisen kirjeenvaihtokaverin kanssa niin, että molemmat panostettaisiin kunnolla niihin kirjeisiin. Olisi niin kiva saada postissa välillä muutakin kuin mainoksia.

9. Jos kirjoittasit itselles kirjeen jonka saisit lukea vasta viiden vuoden kuluttua, millä lauseella sen aloittaisit?
Alkuun varmaan jonkinlainen tervehdys ja sitten naureskelisin sille, miten uhkaavasti elämäni kolmas vuosikymmen lähenee loppuaan.

10. Kuinka usein ostat uuden puhelimen?
Yleensä mulla on kestänyt yks puhelin varmaan vähintään pari vuotta eli heittäisinkö villin veikkauksen, että parin/kolmen vuoden välein. Voi olla että harvemminkin.

11. Kuka poliitikko ärsyttää eniten?
Räsänen oivallukset nyt ainakin on välillä vähän raskasta kuunneltavaa.

postikorttikollaasi

Kuvituksena otoksia seinälleni tänään virittelemästäni vielä hyvin pienestä postikorttikollaasista. Ja onhan siellä mukana yksi valokuvakin. Oli aika sponttaani hetki, kun päätin sen koota, joten asettelu ja teipit on vähän miten sattuu, mutta ihania kortteja!

Mites, jaksoiko kukaan lukea kaikkea? :D

4 kommenttia:

  1. Kiiiitos vastauksista :) Ja aivan ihanaisia kortteja!!! Tollanen ois kiva tehhä itekin jos olis sopiva seinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään, kiitti vaan haasteesta! Musta näitä on hauska tehdä. :)
      Täällä opiskelija-asunnossa kun ei saa lyödä nauloja seiniin, niin tämmönen korttiviritelmä oli just hyvä piriste seinälle. :)

      Poista
  2. No mä ainakin jaksoin! Mut musta kaikki nää itsensäpaljastelu (he he) -haasteet on kauheen kivoja : D
    Ja muistaakseni ei ala-asteella joo juurikaan oltu tekemisissä, mä taisin pyöriä silloin enimmäkseen Iinan kanssa. Muthei mä oon kuitenkin ollut todella vakavassa parisuhteessa serkkusi kanssa silloin vitosluokalla ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sithän me on oltu melkein ku sukua hetken aikaa. :D Ja muistelin kuitenkin, että ala-asteen lopulla oltiin kai vähän enempi tekemisissä, kun se luokkakokouskin lupauduttiin pitämään. Ja sit meillä oli jossain välissä se joku ihme fiksujen kerho se se... joku kuutioklubi tai joku. :D Mihin kuulu meidän lisäks ainakin Iiro, olikohan se siksi että satuttiin istuun samassa pöytäryhmässä ja oltiin hyviä matikassa.

      Poista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)