Sivut

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Fabrics from my closet

Mut on vallannut ihan mahdoton ompeluinnostus. Unelmoin päivät pitkät omasta teollisuuskoneesta ja siitä kuinka helposti sillä surauttelisi itselleen ihania vaatteita päivät pitkät tietokoneella nuokkumisen sijaan ♥ Koulussa tehtiin tosiaan harjotuksia noita housuja ajatellen, kaikki muut teki shortsit mutta mä tein farkkuhameen, joka valmistui viime viikolla ja siitä tuli awwsum (vaikkakin tosi yksinkertanen, mutta tarkotus ei ollutkaan harjotella yksityiskohtia). Ja onnistuminen vaan lisää innostusta :D Innostuin myöskin penkomaan kaappejani, koska sinne on kertynyt vähän noita kankaita koulutöiden jäljiltä ja osa paloista on jopa ihan koskemattomia. Köyhtyneen mielikuvitukseni avulla oon koittanut keksiä, mitä näistä vois tehdä.

Mustaharmaaraidallinen trikoo ei kuulu niihin koskemattomiin. Tein tästä koulussa neulejaksolla pitkähkön tuubitopin, jonka ajattelin olevan kiva vaikkapa valkosen teepparin päällä, mutta oon käyttänyt sitä tosi vähän. Tästä ei jäänyt mitään erityisen isoa yhtenäistä palaa, mutta sen verran paljon trikoota kuitenkin, etten vähän nuukanlaisena ihmisenä raaskinut poiskaan heittää :D Jos ei sille muuta käyttöä keksi, niin mustan hupparin hupuvuorina voisi olla kivannäkönen, jos se moiseen juuri ja juuri riittäisi.

Ruudullinen villasekoitekangas tuo mieleen kamalia muistoja, eli kamalimman ompelukseni ikinä. Ensimmäinen amiksessa tekemäni vaate ja semmonen failure, ettei mitään rajaa. Ihan liian lyhyt ja helma menee miten sattuu ja... noh. Olenpahan oppinut jotain, nimittäin alussa mainitsemastani farkkuhameesta tuli ihan eri maata :) Toisaalta se oli huomattavasti helpompi materiaalikin. Huolimatta siitä, ettei ole pahemmin haluja tehdä tästä mitään, en heittänyt roskiin, koska oli niin helvetin kallista kangasta :D


Maastonvärinen raidallinen trikoo on jäänyt jäljelle yhdestä hupparista, jonka äiti mulle teki joskus kun olin vielä ysillä. Maastonvärinen eli siinä on mm. ruskeita, vihreitä ja hiekanvärisiä raitoja. Tätä on vielä melko paljon jäljellä, mutta värit ei ole sieltä tällä hetkellä erityisen inspiroivasta päästä. Ei siis mitään hajua miten tämän käyttäisi.

Lehtikangasta on jäljellä arviolta noin 50x30cm yhtenäinen pala ja se jäi yli Lehtikassista. Tästä saisi tehtyä vaikkapa pari pientä tai ison pussukan. Tai jo ryhtyisin oikein tehokkaaksi niin tarttuisin isoon virkkuukoukkuun, virkkaisin mustasta matonkuteesta korin ja tekisin tästä siihen vuorin.

Vaaleansininen täplikäs trikoo on koskematon pala, jonka joskus halvalla ostin (tai äiti osti?). Söpöä, mutten keksi mitä tämmösestä trikoosta tekisi. Jos olisi kangasta, niin tästä saisi helpolla kivan ja simppelin kassin, mutta joku neuloskassi ei välttämättä oikein toimis :D

Keltainen ruutukangas on ilmestynyt kaappiini itseltäni jotenkin salaa. Ei ole nimittäin mitään muistikuvaa tämmöisen hankkimisesta. Enkä tästäkään saa päässäni luotua oikein muuta kun pussukoita :D

Musta printtitrikoo ansaitsi päästä kuvaan ihan yksinään ja sittenkään tässä ei ole vielä kaikki hienot asiat mitä tähän palaan on saatu ängettyä! Siinä on sieniä ja planeettoja ja yksisarvisia ja vaikkapa mitä. Tästäkin tulisi ihana kassi jos tää olisi kangasta, mutta kun ei ole. Että mitäpä isosta koskemattomasta palasta tämmöstäkin sekavaa trikoota sitten tekisi? Hupparin huppuun vuoriksi tämäkin? :D

Vaaleanpunainen LOVELOVELOVE-trikoo herättää mielessäni kysymyksen miksi. Tää on ostettu samasta paikasta kun kaikki muutkin nämä koskemattomat trikoopalat. Sieltä saa näitä aika halvalla, tääkin iso pala oli muistaakseni vaan kaks euroa, joten ei niin paha menetys vaikka näin jäljestä ei tosiaan voi muuta kun ihmetellä. Love on sananakin imo jotenkin vastenmielinen. Rakkaus suomalaisittain on paljon kivempi.

Punasävyinen kukkakuosikangas hankittiin yhtä halterneck mekkoa varten, joka tehtiin serkun rippijuhlaa varten. Tämä on semmosta melko kevyttä ja ihanantuntusta kangasta. Ja mekosta jäi aika paljon yli. Mutta! Onko ylläri, etten keksi mitä siitäkään tehdä? En kestä pitää näitä kaikkia kankaita tuolla kaapissa lojumassa ja odottamassa jotain ihmeen inspiraatiota : D


Ja lopuksi kankaat joille on ihan suunnitelmiakin...

Roiskekangas hyökkäsi Eurokankaassa käydessä silmilleni jo aikaa sitten. Siitä on tulossa vähän samanmallinen pussukka, kuin täällä esiintynyt Friis & Co -paljettipussukka. Eli pyöreä pohja ja jollakin nyöreillä suljettava suuaukko.

Kukkakangas joka on se säännön vahvistava poikkeus. Tälläset moniväriset kukkakankaat on nimittäin saanut mussa tavallisemmin aikaan lähinnä semmoisen kauhistusreaktion, mutta tämän kanssa kaikki oli päinvastasta. Shocking. Ostin tän Eurokankaasta mennessäni etsimään kangasta jotain putkikassia/pussukkaa varten. Moista ei kuitenkaan sillä reissulla löytynyt, mutta tämä sen sijaan. Ja tästä tulee varmaan joku ihan tavallinen kangaskassi :D Oi tätä mielikuvituksen riemuvoittoa.

Että tämmöstä mun kaapeissa. Totesin tässä kuitenkin, että mun ei oikeasti kannata puhua mistään projekteista ääneen ennen kuin ne on valmistunut. Siis... Katsokaa nyt tätäkin :D Kankaat mulla on ollut siihen jo vähän yli vuoden ja nyt se alkaa olla vasta valmiinlainen. Ihan oikeasti hävettää olla näin saamaton. Mutta syyttäkäämme tähtiä sun muita avaruuden komponentteja ja sitä asentoa missä ne oli kun synnyin. Olen tuomittu olemaan laiska ja löysänlainen luonne.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Toi musta printtitrikoo on aivan IHANA!! <3 harmi kun se ei oo kangasta, mutta kai tostaki saa jotain väännettyä..? Mistä se muuten on, vai tuliko se tossa tekstissä ilmi ja mä vaan missasin sen? :D

    Tää sun blogis on muuten tosi kiva, eri luokkaa kun ne iänikuset 'mitä tänään puin' -blogit, joissa tekstii on vaan pari lausetta per postaus (:

    VastaaPoista
  3. En huomannut mainita mistä toi trikoo on, mutta se on semmosesta Tritex-myymälästä, joka sijaitsee Tampereella, tarkemmin Tesomalla. Eiköhän sillekin käyttöä löydy, kunhan saa mielikuvituksensa liikkeelle :D

    Ja kiitos mukavasta kommentista! :) <3

    VastaaPoista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)