Mitä tapahtuu kun lähtee äidin helmoista

Ihmettelin yhtenä päivänä kalenterin selailun ohessa, että koulu alkaa jo viikon päästä. Samalla tajusin, että viime sunnuntaina tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun muutin pois vanhempien nurkista. Olihan se iso askel jättää taakseen talo, jota on sanonut kodikseen 80 % elämästään. Etenkin kun porukat ovat päättäneet ymmärrettävistä syistä muuttaa vähän pienempään asuntoon ja se tapahtuu näillä näkymin ennen joulua. Vaikeaa sisäistää, että tänä kesänä siellä tuli vietettyä viimeiset kesäpäivät ikinä. Tai että viime joulu oli viimeinen joulu siellä. Ensi kesänä siellä asuu varmaan jo joku muu perhe syömässä meidän omenat, vadelmat ja mansikat. Minun marjat perkele.

Mulla kävi onneksi ihan mielettömän hyvä tuuri kotoa lähtemisen suhteen. Löysin täältä Jyväskylästä hyviä kavereita, jotka on olleet ehdottomasti suurin syy täällä viihtymiseen. Harmi vaan että tänä syksynä viime vuotinen ryhmä vähän hajoaa, kun porukka valitsi eri suuntautumisvaihtoehtoja ja kursseja. Kaiken päälle meidän parhaan kouluporukan ikinä ilopilleri vaihtoi koulua ja samalla paikkakuntaa. Kukaan ei enää piristä meidän väsyneitä aamuja tai uskalla puhua mulle kun mulla on känkkäränkkä. Vaikka oikeasti ainoa tapa viedä känkkäränkkä pois on harhauttaa mun ajatukset johonkin muualle. Lähteekö taas sivuraiteille vähän.

Oon luonnollisesti muuttunut hieman tässä vuoden aikana, kun muutin uuteen ympäristöön, uusien ihmisten joukkoon ja oon joutunut itsenäistymään. Toisaalta musta tuntuu, että oon aina ollut jotenkuten itsenäinen. En kaipaa ihmisiä ympärille hääräämään jatkuvasti ja pärjään hyvin omissa oloissani. Joillekin tuntuu vielä nykyäänkin olevan vaikeaa ymmärtää, että mä ihan oikeasti viihdyn toisinaan yksin täällä omassa huoneessani ja omassa rauhassani piirrellen ja animea killittäen. En tee sitä vaan siksi että olisin yksinäinen tai ei olisi muuta tekemistä. Teen sen koska välillä kaipaa vähän etäisyyttä muista ihmisistä ja jatkuvasta menemisestä.

       

Toisaalta taas joidenkin virallisten hommeleiden hoitaminen ei ole aina sujunut multa niin hyvin, kun "aikuiselta" ihmiseltä voisi odottaa. Koitin pitkään vielä kotona asuessani saada äitin soittamaan hammaslääkärit sun muut. Vihasin puhelimessa puhumista ja lykkäsin sitä aina viimeiseen asti. Asiakaspalvelijoiden kohtaaminen on ollut mulle toinen kiusaannuttava juttu. En muista minkä ikäsenä aloin uskaltaa pyytää limsamukiini kannen ihan itse Hesessä tai Mäkissä käydessä. Tämmöisten ongelmien suhteen on ollut vähän pakko ryhdistäytyä nyt omillaan asumisen myötä, vaikka en mä vieläkään mitään sujuvaa small talkia höpötä ja olen vähän awkward.

Huikeiden kavereiden löytymisen myötä oon alkanut olla vähän rennompi ja rohkeammin oma itseni. En ole enää yhtä takakireä kun vuosi sitten, mutta kieltämättä välillä vähän takakireä kuitenkin. En vaan osaa rentoutua täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Lisäks oon niin hiljainen, enkä pidä itestäni juuri meteliä, että uusiin ihmisiin tutustuminen on välillä vähän haastavaa. Monelta jää huomaamatta mun todellinen luonne, kun jäädään vaan sille hyvänpäiväntuttu-tasolle.

Oon onnistunut kasvattamaan jollain tasolla vähän semmoista mentaliteettiä, että ei kuulu mulle mitä muut musta ajattelee. Voin ihan hyvin tehdä mitä haluan, koska jollain on kuitenkin aina jotain sanomista. Ja toisaalta taas kellään ei välttämättä olekaan yhtään mitään sanomista, koska kaikkien pääkopat on täydessä työssä miettiessään itseään, omia sanomisiaan ja tekemisiään. Osaan antaa erilaiset mokailut itelleni anteeksi paljon helpommalla, enkä jaksa märehtiä kaikkia juttuja enää niin pitkiä aikoja.

       

Vielä löytyy kyllä varaa muuttua, ennen kuin olen se ihminen joka haluan olla. Sarkasmi ja huumori on hauskaa, mutta välillä niiden takana piilottelun voisi jättää vähän vähemmälle. Tunteiden näyttäminen muille ei ole ikinä tuottanut mulle muuten mitään ongelmia, mutta minkäänlaisen herkkyyden osoittaminen on välillä todella haastavaa. Niin haastavaa, että kavereiden mielestä en ole kuulemma millään tasolla empaattinen, vaikka pääni sisällä kannan ihan koko maailman murheet, jos ne vaan sattuvat korviini kantautumaan. Yritän ymmärtää ihmisten käytöstä ja nähdä syitä sille miksi joku tekee mitä tekee. Itken kun joku tv:ssä itkee, nauran kun joku nauraa ja ahdistun jos tapahtuu jotain ahdistavaa. Eilen teki mieleni haudata keskeltä katua löytynyt kuollut pikkulintu. Tätä katsoessa tekee nauramisen sijaan mieli itkeä, koska katsokaa nyt kissa raukkaa, kun se on niin surkean näköinen. Reppana. Mä en tiedä miksi mulle on niin paljon helpompaa kertoa täällä netissä lähes kasvottomalle yleisölle, että on mullakin oikeasti tunteet, kun sitten näyttää niitä tilanteen tullen jollekin läheiselle ihmiselle.

Semmoisia ajatuksia tähän keskiviikkoon. Tsemppiä vaan jos joku jaksoi lukea, itelläkin teetti oikolukeminen jo vähän ongelmaa eli anteeksi mahdollisista kirjoitusvirheistä. :D

11 vastausta

Sain pitkästä aikaa haasteen, mutta sattuipa niin että olen tehnyt tämän jo. Kyse on siis siitä alle 200 lukijan blogeja kiertävästä haasteesta, jossa kerrotaan 11 asiaa itsestään, vastataan 11 kysymykseen ja annetaan 11 uutta kysymystä eteenpäin. Itelleni oli kuitenkin jo viimeksi niin vaikeaa löytää tarpeeksi monta alle 200 lukijan blogia seuraamieni blogien joukosta, että tällä kertaa ajattelin jättää haastamisen tekemättä. Tykkään kuitenkin höpöttää itsestäni obviously, kirjoitanhan blogia, joten halusin vastata saamiini kysymyksiin. Kiitos siis haasteesta ja kysymyksistä Rilsille, joka kirjoittaa Books & Shoes & Zombies -nimistä blogia! :)
Kuvituksena vastausten seassa vähän serkkujen suloisia elikoita, koska pääsin ahdistelemaan niitä kameran kanssa taas alkuviikosta kotona käydessä.

1. Jos sinun olisi aivan pakko muuttaa pois Suomesta, mihin muuttaisit ja miksi juuri sinne?
Todennäköisesti joko Brittien saarille tai Saksaan. Ruotsiin ehkä muuten, mutta se kieli kuulostaa niin jäätävän ärsyttävältä. :D Englantia puhun sujuvasti, se on ihana kieli, brittiaksentti yksinään on jo pätevä syy muuttaa sinne, siellä on niin paljon kaikkea kaunista nähtävää, Irlanti olisi niin paljon siistimpi länsinaapuri kuin Ruotsi ja voisin kuvitella viihtyväni hyvin siellä teen lipittäjien joukossa. Saksa, koska jälleen kerran ihana kieli jota puhun jopa ihan vähäsen ja aion opetella taas lisää tässä tulevina kouluvuosina, voisin kuvitella että kulttuuri olisi jokseenkin introvertti ystävällinen, kun siellä ollaan niin virallisia ja teititellään eikä olla heti lääppimässä eikä tarvitse hymyillä ventovieraille, en vaan osaa.

2. Kuvaile unelmiesi voileipä.
Mä rakastan voileipiä enkä hirveästi nirsoile niiden kanssa, en osaa kuvitellakaan unelmieni voileipää, koska mahdollisuuksia on niin monia! Voileipäkakkujakin voisin syödä ruoakseni. Voileipä on hyvä kunhan se ei ole kuiva ja kunhan siinä ei ole pahaa juustoa, kuten kaikissa koululta retkille saaduissa leivissä aina oli.

3. Mikä on huonoin koskaan näkemäsi elokuva?
Vaikka nauran melkein kaikelle, niin vihaan semmosia Sekaisin Marista tyyppisiä paskan huumorin leffoja. Ja varmaan kaikkea missä on Will Ferrell. Muuta en oikein osaa sanoa.

4. Kärsitkö mieluummin liian kuumasta vai liian kylmästä?
Liian kylmästä, koska kuumassa tulee semmonen tukahtunut ja laiska olo.

5. Mikä kielioppivirhe ärsyttää sinua eniten?
En oikeestaan tiedä. Vaikka oonkin herkkä korjailemaan kielioppivirheitä, niin en sinänsä jaksa ärsyyntyä oikein mistään ylitse muiden. Veljellä on lukihäiriö niin ymmärrän, että kielioppi ei vaan oo kaikille niin helppoa. Enkä jaksa aina ihan hirveesti riehua turhan päälle. :D

6. Kuvaile asukokonaisuutta, jossa sinulla on hyvä ja hyvännäköinen fiilis.
Tummat ja hyvin istuvat pillifarkut, laadukkaasta trikoosta tehty sopivan istuva mutta ei makkarankuori t-paita ja kivanvärinen ruudullinen kauluspaita, joka sekin mielellään hyvin istuva. Sitten jotkut kivat tennarit ja vaikka vähän sormuksia kaupan päälle.

7. Minkä taruolennon ottaisit mieluiten lemmikiksi?
Aarnikotka ois ihan mielettömän siisti, mutta niin ois kyllä lohikäärmekin.

8. Millaisessa talossa tai asunnossa haluaisit asua?
Tätä on niin vaikea kuvailla, en oikeastaan ihan välttämättä tiedä vielä itsekään. Mutta en ainakaan missään minimalistisessa. Tunnen oloni kotoisammaksi vähän ahtaanlaisessa tilassa. Ja sekottaisin sisustuksessa monia eri tyylejä, koska en osaisi pysyä vain yhdessä, enkä suotta edes yrittäisi saada huoneiden välille muuta yhdistävää tekijää, kuin pieni hallittu sekasorto. Mielellään lähellä jotain vesistöä ja vähän vaikka metsääkin, mutta en kuitenkaan viihtyisi missään maalla, missä on vain tasaista peltoa toisensa jälkeen.

9. Mielipiteesi hämähäkeistä?
En panikoi niiden takia, mutta en kyllä mielelläni koskekaan niihin. Pyrin hankkiutumaan niistä eroon vielä siinä vaiheessa, kun ne ovat näköpiirissäni. Puistattaa mennä nukkumaan, jos tietää että huoneessa on joku öttiäinen.

10. Onko elämän tarkoituksen pohtiminen mielestäsi mielekästä?
Kaikenlaisten asioiden pohtiminen on mielestäni erittäin mielekästä! Toisaalta joidenkin asioiden pohtimisessa on kuitenkin se tylsyys, että vaikka sitä kuinka pohtii, ei yksikään lopputulos ole yleensä toista parempi. Siinä ei siis saavuta mitään. Samasta syystä olen tyytynyt olemaan agnostikko. Vaikka kuinka pohtisin jumalan tai jumalien olemista, en voi tulla siitä mihinkään varmaan tulokseen, joten en jaksa elää elämääni sen mukaan. Porukalla pohtiminen onkin hauskempaa, kun saa jotain vastakaikua omille ajatuksilleen ja ehkä vähän uusia näkökulmiakin.

11. Harrastatko penkkiurheilua? Miksi/mikset?
En. Minkäänlainen pallon potkimisen, mailan heiluttelun tai muun sotkottamisen seuraaminen ei vaan herätä mussa mielenkiintoa. Paitsi tanssia voisin seurata vierestä riippuen toki vähän tanssilajista suurellakin mielenkiinnolla. Oon ite niin kömpelö, kävelen päin seiniä ja huidon tavaroita alas käsilläni, joten on kiva seurata kateellisena miten joku osaa liikuttaa kroppaansa niin tarkasti musiikin tahtiin.

Red Lips

Menin ja ostin taas yhden punasen huulipunan huolimatta siitä, että en oikein vieläkään osaa käyttää niitä. Vaikka melkein kaikki tuntuu sanovan, että mulle sopisi punanen huulipuna hyvin, koska vaalea iho, vaaleat hiukset ja mitä näitä nyt oli. Halusin kuitenkin kokeilla pikkusen tummempaa punaa aiempiin verrattuna ja seikkailtuani hetken Sokoksen sivuilla löysin kohtuu halvalla (4,80 € alennuksessa) We Care Iconin 24 True Deep Red -sävyisen punan, joka näytti netin kuvassa semmoiselta oikein oikein tummalta. Eihän se livenä sitten näyttänytkään enää ihan niin tummalta ja lopulta huulilla se on vielä vaaleampi, koska se on niin kevyt. Mutta silti taidan vähän tykätä siitä. Mitä nyt tarvisin ehkä jonkun huultenrajauskynän, että olisi jotkut ääriviivat joiden sisällä pysyä.

Mutta tosiaan. Koska tämä ei vielä ollut ihan niin tumma, kun mitä olisin halunnut testata, sai Photoshop vähän hommia. :D Ja kun sen kanssa leikkiminen on niin naurettavan helppoa, innostuin testailemaan vähän muitakin sävyjä tummanpunaisen lisäksi. Sekä pinkki että oranssi näyttävät melkosen järkyttäviltä, mutta tuommoisen oikeasti tumman tummanpunaisen huulipunan voisin haluta vielä joukon jatkoksi. Ja on tuo goottiviolettikin mielestäni aika khuul, mutta en tiedä olisiko mulla enää naamaa käyttää semmoista.

Had enough of my face yet?

Part of the Jurassic Rock Crew 2013

Viikko sitten selvisin kotiin äärimmäisen hienolta reissulta Mikkeliin! Tälle viikolle oli kuitenkin kertynyt niin paljon kiirettä, että ehdin raportoida kyseisestä retkestä vasta nyt. Olin siis ensimmäistä kertaa elämässäni Jurassic Rockissa ja samalla myös ensimmäistä kertaa elämässäni talkoolaisena festareilla. Kämppiskin oli matkassa mukana, mutta työskenneltiin eri pisteillä. Kameran kanssa en heilunut ihan hirveästi (eipä sillä että siinä olisi lopulta ollut akkuakaan kovin paljon), mutta halusin silti tulla kertomaan jotain viikonlopustani. Koska se oli AWESOME! Eikä rahaakaan mennyt koko reissuun kaikkine kuluineen kun vajaat 30 euroa. Joku monet kerrat talkoolaisena ollut siellä nauraa kohta partaansa, mutta mä innostuin tästä nyt niin pahasti! :D

Kaltaiseltani introvertiltä tuo vaati hieman rohkeutta, erityisesti kun olin hommissa anniskelussa, mutta se kyllä kannatti. En tiedä kävikö mulla tuuri, mutta kaikki talkoolaiset joiden kanssa olin tekemisissä oli niin mukavan olosia, vaikka en hiljasuudestani johtuen päässyt ehkä sisälle ihan kaikkiin juttuihin. Lisäksi multa löytyy taas ihan uudenlaista ymmärrystä anniskelijoille, oli sitten baarissa tai festareilla. Parasta oli kun tehtiin töitä joskus yhden ja kahden välillä yöllä ja joku kiersi siinä pähkinäpussillisen kanssa jakamassa pähkinöitä ja tsemppaamassa. Vaikka ei vielä edes väsyttänyt. Ja vaikka en ollut ehkä illan viikonlopun menestynein kassatyöntekijä, en saanut osakseni mitään sorsimista siitä johtuen tai ainakaan en huomannut. Lisäksi sekin ilahdutti, miten hyvälle tuulelle ihmiset tuli kun saivat panttinsa takaisin tölkkejä palauttaessa. "Mitä, saako tästä rahaakin?!" Mahtava tapa päästä osaksi festareita, jos ei ole pakko päästä näkemään kaikkia esiintyjiä. Itelläkin oli vaan yksi, jonka ihan välttämättä halusin nähdä ja toinen jonka erittäin mielelläni halusin nähdä. Molemmat näin ja pari muutakin bändiä kaupan päälle.

System of a Down oli mulle monen muun talkoolaisen tavoin se syy, miksi päädyin hakemaan Jurassicciin talkoohommiin. Otti niin pahasti aivoon kun en päässyt näkemään bändiä Provinssiin, mutta nyt sen korvasin. Parasta, yksinkertaisesti. Paitsi että Vicinity of Obscenityn olisivat saaneet vielä soittaa, koska no... Banana banana banana terracotta banana terracotta terracotta pie! SOADin lisäksi päästiin kämppiksen kanssa katsomaan PMMP:tä toisesta tai kolmannesta rivistä, en muista. Lava oli hämmentävän iso, tuntui että bändi oli kauempana kuin Suomipop festeillä, vaikka olinkin tuolla Jurassicissa edempänä.

Mainittakoon vielä että rakastuin Jurassic Rockin visuaaliseen ilmeeseen ja tähän crew-paitaan, katsokaa nyt miten hieno! Pöllö ja dinosauruksia! Ja mikä yhteenkuuluvuuden tunne tuli kun näin sattumalta ruokakaupassa jonkun omassa vastaavassa paidassaan. :D

Banana banana banana terracotta banana terracotta terracotta pie!

Viikko 31

Vietin viime viikon taas Tampereen suunnalla porukoiden hoivissa. Alkuperäsen suunnitelman mukaan meinasin olla siellä vaan viikonlopun, koska piti ottaa mitat yhdestä kaverista jolle saan kunnian ommella mekon, mutta lopulta päädyin näkemään myös kaveriporukkaa johon amiksessa tutustuin. Taidettiin kokoontua viimeksi aika lailla vuosi sitten amiksen loputtua ja nyt oli ihan mielettömän kiva vaihtaa kuulumiset pitkästä aikaa!

Mentiin yhden kaverin kotiin paistamaan lättyjä ja harrastamaan epämääräistä uunissa grillailua. Aateltiin että on hirveen hyvä idea tehdä neljälle hengelle semmonen litran lättytaikina, että kyllä ne saadaan syötyä. No ei saatu. Lättyjen lisäksi oli vielä jätskiä, kermavaahtoa ja mansikkahilloa, joka sekin lopulta kääntyi niin päin että syötiin kermavaahtoa jätskin, mansikkahillon ja lättyjen kanssa. Sitten katottiin Madagascar 3 ja pelattiin vielä jotain kivaa lautapeliä. Ja kaikilla oli niin mukavaa! :-) Toivottavasti nyt ei mene vuotta kun nähdään taas seuraavan kerran.

Lisäksi näin vähän serkkuja sekä heidän uutta, pientä, söpöä ja karvaista perheenjäsentään. Vaikka tällä hetkellä koenkin tulevaisuuden yksinäisenä kissamummona todennäköisempänä vaihtoehtona, en voi väittää etteikö perhe, omakotitalo ja joku tämmöinenkin karvakorva kuulosta myös ihan kivalta varasuunnitelmalta:


Tui tui miten söpö! Saa nähdä odottaako siellä joku karhun kokonen möhkäle kun seuraavan kerran nähdään, ainakin sillä oli ihan jäätävän kokoset tassut jo nyt. :D Mulle ei ihan selvinnyt mitä kaikkia rotuja tuossa on, mutta aika montaa vissiin. Suomenlapinkoirasta ja harmaahirvikoirasta muistasin että oli ainakin puhetta.

Reissun lopuksi oli kiva palata kotiin, kun kämppis oli jättänyt jääkaapin oveen mielettömän siistin kortin! Hihihii, mulla on paras kämppis kun meillä on samanlainen maku kaiken mielettömän siistin suhteen. Mietin aina pienenä että kuinka hienoa ois muuttaa joskus samaan kämppään jonkun hyvän kaverin kanssa ihan niinkun Frendeissä. Onhan se aika hienoa!