Sivut

torstai 12. heinäkuuta 2012

Mua puri askartelukärpänen

Ihan niin kuin otsikko sanoo, askartelupaskartelupörriäinen on käynyt vierailulla. Jotenkin kuvittelin, että kyllästyisin käsillä tekemiseen hetkellisesti, jos joudun päivät pitkät ompeleen töissä verhoja ym. puisevaa, mutta se hypoteesi meni kaasu pohjassa päin puita. Tapahtu ihan päinvastanen ja oon retkahtanut osteleen mm. erinäkösiä överisöpöjä!!! korutarvikkeita ja vähän ompelutarvikkeitakin. Onni on, että kerrankin niihin on vähän ylimäärästä. :D

Hamahelmistäkin innostuin hitusen ja askartelin parit korvikset tuommosista hitusen läpikuultavista helmien versioista. Turkoosit pidän tyytyväisenä ihan itse, mutta oranssi ei oo ollenkaan mun väri, joten ne lykkäsin Huuto.nettiin. Siellä on tällä hetkellä taas vähän muitakin korviksia myynnissä ja lisäksi pari settiä t-paitoja, joita käytin ala-/yläasteella. Toinen setti koostuu Seppälän paidoista, enkä oo varma löytyykö sille sopivaa kohderyhmää mun blogin lukijoista, mutta toinen setti koostuu melko mustanpuhuvista teeppareista ja topeista. Pitäisi sinne vähän muitakin tavaroita koittaa lykkiä, koska en viitti ihan kaikkea mahollista roudata sinne pieneen soluun. Vaikka ei se välttämättä paljon mun nykyistäkään huonetta pienempi ole ja eihän sinne heti kaikkea tarvikaan mennessään viedä, mutta kuitennin. :D

I've been buying all kinds of supplies for jewellery making. I just wish I had more time to execute all my ideas. :D

4 kommenttia:

  1. Rakastuin blogiis! Uusi lukija ilmoittautuu ;)

    VastaaPoista
  2. Heej!

    Förlåt om jag stör, men tänkte bara fråga om jag kan få lite hjälp från dig skulle verkligen behöva det. Skulle du ha något intresse att hjälpa till i modeforum för modekunniga och modeintresserade personer? Moderator / VIP roller finns för seriösa och engagerade personer. Även ett inlägg hjälper mycket för att få modeforumet mer levande. Om du kanske bara gillar att läsa inlägg men inte vill bli medlem så kan du visa ditt stöd genom att klicka på Facebook like knappen. Tack för att du tar dig tid att kolla på detta / En stor Kram

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Förlåt mig, men jag talar inte så bra svenska :)

      Poista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)