Sivut

keskiviikko 5. elokuuta 2009

I've got an army escorting you so don't give me one more reason to

Mun nimetön oli tosta juuresta parin päivän ajan ihan turvonnu ja jäykkä ja vaikeutti elämistä aika paljon, mutta onneks se on nyt normalisoitunu ja siinä on enää kaks tollasta punertavaa läikkää. Mitä on tapahtunut tavallisille hyttysille kun nykyään kun ne pistää siitä saa ihan järjettömän paiseen? :o

No juu piti esitellä teille muutama hassu asia, jotka ostin sen viikon mökkiloman aikana. Itse Punkaharjulta ei löytynyt muuta kun ihmisen perustarpeet täyttävät ruokakaupat, mutta kun sinne mentäessä pysähyttiin Jyväskylässä, kävin vihdoin ihmettelemässä Gina tricotin alennuksia.

Ostin sitten kymmenellä eurolla sieltä nää farkut, mitä olin jo aikasemminkin kattellut Tampereella kun hintaakin oli vielä paljon enemmän. En vaan enää muista että kuinka paljon enemmän, koska kuitti ja hintalappu tais päätyä roskikseen jo Punkaharjulla.

Ja sitten kun oltiin päästy ihan Itä-Suomeen asti, käytiin siellä Savonlinnassa yhtenä päivänä ja siellähän löysin tieni KappAhliin.


Ekassa kuvassa vasemmalla on laukku. En siis ihan pystynyt oleen syyskuuhun asti näitä ostamatta :D Mutta hei ei se mitään, sorruin sentään sellasen laukun kohdalla, joka on hieno.
Ekassa kuvassa oikeella on tuollainen roikkuva aivan törkeenhintanen liiviasia, joka oli 27,95e hinnasta huolimatta aivan pakko ostaa, koska oon jo jonkun aikaa tämmöstä halunnut enkä oo nähnyt missään muualla. Järjetöntä riistoo :< En tajua mikä tässä makso kun ei oo edes hihjoa.
Alemmassa kuvassa on heräteostosten aatelia: korvakorut lastenosastolta. Ne on söpöt! :D

Noita kuvatessa roikotin tota liiviasiaa ja korvakoruja meidän olohuoneen kattolampussa, koska en kertakaikkiaan keksinyt tolle henkarille muutakaan :D Hyvä juttu ettei äiti lue tätä, koska se ei tykkäis että sen kattolampuissa roikkuis jotain.

Ja sitten sieltä Kerimäeltä puukirkon kellotapulin myymälästä iskä osti mulle villasukat, jotka makso vaan 12e, joka sekin vähän meni lähetystyön hyväks. Nyt mulla taitaa olla jopa neljät villasukat talvee varten ♥ :D

Salute the almighty flat hair someone cut while I was sleeping! Kävin parturissa jo reilu viikko sitten ja annoin leikata ottiksen ihan reilusti lyhyeks, ettei tartte itte olla heti taas koulujen alussa sitä sörkkimässä. Nytkin se on kasvanu jo ainakin sentin. Älkää välittäkö tästä lättäkampauksesta, koska en tehnyt hiuksille mitään muuta kun pesin ja suoristin vähän :D Naamankin meikkasin vaan että mun on pakko pestä se illalla. Oon niin laiska etten pesis jos ei ois pakko :-) Näytän kyllä aika karulle kun naamaa näkyy noin paljon :Dd

Haha oon laittanu banaaninkuoren mun roskiin ja sen seurauksena roskiksen ympärillä pörrää varmaan miljoona banaanikärpästä. Oon mä vaan fiksu :---)

4 kommenttia:

  1. Noi villasukat <3_____<3 jos tollaset löytyis meikän kaapista, niin odottaisin talvea jo hyvin innoissani!

    VastaaPoista
  2. Ihanat noi farkut ja toi liivi ja noi korvikset! *>* Haluisin just tollase pitkän liivin. Joskus näi niit aika moneski kaupas, mut nyt en oo enää nähny nii hirveest. Olin tyhmä, ku en sillo ostanu. :(

    VastaaPoista
  3. Regina Villasukat onkin sitten lähes ainoo hyvä asia talvessa :D

    Petu Kiitoss! :>

    VastaaPoista

Kommentit on erittäin arvostettuja, kiitos jos jätät sellaisen jälkeesi! :)
Comments are greatly appreciated, thank you for leaving one! :)