Sivut

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

2012 All Over Again: Part 2

Tässä olisi tämä loppupuoliska viime vuoden kertailuista, itselleni uutta ja ihmeellistä opiskelijaelämää enimmäkseen ja harvinaisen paljon musiikkitapahtumia.

Heinäkuu meni suurimmilta osin töitä tehden ja tyytyväisenä hamstrasin projekteista ylijääneitä kankaita. Sitten erään työpäivän alussa sain tekstiviestin, joka kertoi mitä tulisin tekemään seuraavat kolme ja puoli vuotta (uskomatonta että siitäkin puoli vuotta on jo mennyt!) ja pari päivää sen jälkeen tuli vielä paperilla sama asia hiukan pidemmin. Heinäkuussa pääsin myös Ruisrockkiin lauantaiksi ja sielläkös oli kaikista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta ihan mielettömän kivaa. Apocalyptica, PMMP ja Michael Monroe oli omat lempparit. ♥ Kävin äitin kanssa myös Ylöjärvellä historian viimeisessä (ja omalla kohdallani myös ensimmäisessä) Räikkärockissa katsomassa Eppu Normaalia ja sekin oli mahdottoman hieno ilta. Ihan heinäkuun lopussa posti toi jotain, mistä olen unelmoinut pienen ikuisuuden, eli BJD:n.

Elokuussa ostin huikean hienot Puman kengät ja kaikki sitä isommat tapahtumat jäikin sitten taltioimatta oikealle kameralle. Onneksi Instagram vähän auttaa täyttämään näitä aukkoja. Elokuun puolivälissä loppui työt, koska piti valmistautua Jyväskylään muuttoon. Sitä ennen olin käynyt jo katsomassa soluani ja ottamassa mittoja muun muassa ihania lintuverhoja varten. 25. päivä elokuuta ajeltiin vanhempien kanssa Jyväskylään ja jättivät mut tänne, oli kyllä melkosen haikeeta. Siitä sitten parin päivän päästä olin jo koululla jännäämässä kaikkea tulevaa.

Syyskuussa sairastelin ja kävin baareissa ennätysmäärän. Monien opiskelijarientojen keskellä kaikkein odotetuin häppeninki oli ehdottomasti Tursajaiset. Oli vaikea uskoa miten paljon ja pitkään olin asuani yrittänyt miettiä, kun ottaa huomioon miten tylsästi ja epäonnistuneesti toteutettu Nancy Spungen lopulta olin. Fiilistelin paljon kynttilöiden valossa ja päivitin Simsiäni lisäosan sekä kamasetin verran, kun halvalla sai. Tasan kuukauden päästä koulun alkamisesta menin yhden kaverin kanssa Lutakkoon katsomaan Satellite Storiesia, josta en ollut kuullutkaan aikaisemmin, mutta loppuillasta olin todella iloinen, että menin.

Lokakuu alkoi haalarikastajaisilla ja heti pian sen jälkeen oli vuorossa Kauppakadun Appro. Luultiin että meillä olisi kovakin kiire juoda, mutta jälkiviisaina huomattiin olleemme väärässä, kun tunnin sisään oltiin taidettu ehtiä käydä jo viisi tai kuusi paikkaa läpi. :-D Syyslomaksi menin kotiin ja käytiin porukoiden kanssa Tallinnassa kolmen päivän reissulla. Lisäksi tein överi hyvää pizzaa ja kuun viimeisenä päivänä menin Tampereelle katsomaan Eppu Normaalin Mutala-konserttisalikiertuetta Tampere-talossa, oli kyllä huikee keikka.

Heti marraskuun alussa pyhäinpäivänä juhlittiin Halloweenia pienellä mutta sitäkin paremmalla porukalla. Muuten aika kului aika pitkälti koulujuttuja ja tenttejä hermoillen. Lisäksi koitin vähän herätellä innostustani kynsien lakkailua kohtaan ja opettelin taas kerran neulomaan. Tällä kertaa oon kyllä edennyt harvinaisen pitkälle, tästä kaulahuivista saattaa nimittäin tulla valmis vielä joku kaunis päivä. :D

Joulukuu onkin vielä aika tuoreessa muistissa. Pääsin elektronisen musiikin tapahtumaan ensimmäistä kertaa ikinä, kun kerrankin ei tarvinnut reissata yli sataa kilometriä ja löytyi vieläpä seuraa mukaan. Renegade Winter Festival oli omalta osalta tosi onnistunut ja jaksoin fiilistellä sitä pitkään jälkeenpäin. Ihmettelen vaan, että oliko tuo kyseistä tapahtumaa käsittelevään postaukseen laittamani kuva-arvoitus todella epäselvä, vai eikö blogiani oikeasti lue kukaan, joka olisi nähnyt Neon Genesis Evangelionin? :D Joulukuuhun mahtui myös parit kivat pikkujoulut ja parit tentitkin vielä, mutta sitten pääsin lähtemään lomaksi kotiin. Joulu tuntui vähän erityisemmältä nyt, kun ei vietä joka päivää porukoiden katon alla. Uuden vuoden vietinkin sitten täällä Jyväskylässä ja hieno vuosi sai arvoisensa päätöksen. :D

Vanhat vuosikoosteet:
2008 - 2010 - 2011

torstai 17. tammikuuta 2013

From The ASOS Sale

Eksyin tutkimaan Asoksen alennusmyyntejä parisen viikkoa takaperin ilman, enkä varsinaisesti odottanut löytäväni mitään, minkä tilaaminen houkuttelisi. Siellä tulee kyllä harrastettua paljon ikkunashoppailua, mutta ikinä ei oo tullut tilattua ainuttakaan vaatetta. En tajua miten avoimin mielin olin tällä kertaa liikenteessä, kun ostoskoriin taisi päätyä jossain vaiheessa seitsemän tuotetta, joista viisi selvisi tilaukseen asti.

Jossain välissä ehdin jo hieman katu sitä että menin tilaamaan. Eikä yksinään nämä vaatteet kaduttaneet, vaan se miten paljon ylipäätään innostuin näistä alkuvuoden alennusmyynneistä, kun äiten 50-vuotislahja oli vielä hankkimatta samoin kun iskän synttärilahja. :D Mutta kun eilen hain paketin postista ja pääsin sovittelemaan näitä, niin kaikki turha katumus oli tipotiessään. Joka vaate oli ihanampi, kuin osasin odottaa ja näyttävät paremmalta kuin osasin toivoa. Kihersin koko eilisen illan täällä materiaonnesta ja kuvasin kerrankin kaikki heti, koska olin niin tyytyväinen. :-D


Vähän pistää naurattamaan nämä mun pönötystaidot, en vaan tiedä mihin muualle kun vyötärölle laittaisin käteni.


1. Eka mekko on tosi yksinkertanen perusmekko sifongista. En saanut sitä kuvattua niin, että helma erottuisi kunnolla, mutta se on takaa pidempi. Lisäksi takakappaleella yläosassa on ohuempi, läpikuultava kaistale. Tässä linkki mekkoon Asoksen sivuilla, jos joku ei ottanut selityksestäni mitään tolkkua. ;)
2. Hame on pliseerattu, myös takaa pidempi ja tehty kiiltävästä trikoosta, jota luulin alkujaan tekonahaksi Asoksen kuvien perusteella. Onni että luin hameen kuvauksen, niin ei tullut mitään yllätyksiä postissa.
3. Toisen mekon kohdalla mietin, että osaankohan käyttää sitä vai onko se liian tyttömäinen, mutta oi että miten rakastuin kun sovitin. Kuvassa se ei näytä ihan niin imartelevalta, mutta peilikuvasta ainakin tykkäsin. :D Tässäkin helma on pliseerattu.
4. Neuleessa on Asoksen mukaan military-henkisiä yksityiskohtia, mutta kultaiset napit ja vetoketjut taskuissa ei mun mielestä ihan vielä riitä luomaan semmoista vaikutelmaa. :D Ei se mitään, tykkään tästä kuitenkin tosi paljon. Mukavan pehmeetä matskua ja puuvillaa onneksi, vaikkakin niin ohutta, että innolla odotan nukkaantumista.
5. Viimeisenä tämmöinen ylisuuri ja -ihana kaulahuivi. Jos sitä vaikka tulee vielä jotain kovia pakkasia, niin nyt oon varautunut suojaamaan kaulani kylmältä. Pitää vaan yrittää keksiä, miten tuota olisi järkevintä pitää.

En tiedä minkä takia oon niin kamalan varovainen tyttömäisen pukeutumisen kanssa. Tänkin tilauksen suhteen tuo tyttömäisyyden määrä aiheutti ehkä eniten epäilyksiä. En osaa olla mekkoihminen, mutta ehkä sitä pitäisi alkaa opettelemaan. Mekot on kuitenkin niin tuhottoman ihania, eikö?

I ordered some really pretty things from the ASOS sale. These are all so much nicer than I could've imagined, especially the dresses.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Opiskelijaruokaa

Haluaisin saada tästä blogista jonain kauniina päivänä hieman enemmän vaatteisiin ja niiden suunnitteluun sekä ompeluun, käsitöihin ja muuhun vastaavan painottuvan, mutta siihen on kyllä vielä pitkä matka. Tälläkin hetkellä ruokablogin toteuttaminen kävisi paljon helpommin, koska sinne tulisi edes jotain materiaalia. Ruoanlaitto on ainoa "harrastus" mille mulla tuntuu olevan tällä hetkellä aikaa ja jaksamusta, koska ilmankaan en oikein selviä. Ja kun sitä ruokaa on pakko tehdä, voi siitä yhtä hyvin tehdä jotain hyvää.

Mulla on semmoinen italialaisia reseptejä sisältävä kirja, mistä oon kokeillut muun muassa tämmöstä mielettömän hyvää tomaatti-leipäkeittoa. Tuli vaan vähän sovellettua ainesten määrien kanssa, koska alkuperäsen ohjeen mukaan keittoa tulis yhdelle hengelle varmaan viikon tarpeiks.

Ensin varsisellerin varsi ohuiks viipaleiksi ja sipuli silpuksi. Niitä kuullotetaan öljyssä isossa kattilassa about 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Samaan aikaan paahdetaan kuorettomia maalaisleipäviipaleita niin että ne saa vähän väriä ja ohjeen mukaan maalaisleipä saapi olla päivän vanhaa. Sitten kattilaan varsisellerin ja sipulin joukkoon voi heivata silputun valkosipulinkynnen tai -kynsiä oman maun mukaan ja sitä hämmennetään minuutti.

Tässä meillä on paahdettu leipä ja tomaatit melkein valmiina sekaan. Tomaatit täytyy vaan pilkkoa ja leipä murtaa paloiksi, jonka jälkeen ne voi heittää kattilaan muiden ainesten joukkoon ja kypsentää niin että leipä hajoaa tomaattien sekaan (5 min). Sen jälkeen joukkoon kaadetaan noin litra kasvis- tai kanalientä ja annetaan kiehua hiljakseen 15 minuuttia. Sen jälkeen keittoon voi lisätä vielä halkaistuja kirsikkatomaatteja, mutta ite jätin ne pois ja sitten vielä basilikaa kiehumaan sekaan viideksi minuutiksi. Sen jälkeen voi maustaa suolalla ja antaa vetäytyä viis minuuttia kannen alla. Kaiken päälle pirskotellaan vielä extra virgin -oliiviöljyä ja heitetään muutamat basilikanlehdet.


Samasta italialaisten reseptien kirjasta löyty myös paahdettu tomaatti- ja pancettapastan ohje. Tätä sovelsin aika paljon, kun piti saada nopeasti tehtyä ja pancettan korvasin ihan vaan pekonilla. Alkuperäsessä reseptissä kirsikkatomaatteja paahdetaan ensin tunti uunissa vuoassa 150:ssä asteessa, mutta mä kippasin ne suoraan pannulle. Pennepastaa piti keittää paketin ohjeen mukaan ja samalla pistää vähän öljyä kuumenemaan pannulle. Siihen sitten pancetta/pekoni, valkosipulinkynsi, salottisipuleita pari kappaletta ja chilirouhetta kuullottumaan miedolla lämmöllä 10 minuutin ajaksi. Tässä vaiheessa lisätään joukkoon kirsikkatomaatit, tuli ne sitten uunin kautta tai ei. Pastasta olisi pitänyt ottaa kauhallinen keitinvettä talteen ja lisätä pastan kanssa kastikkeen sekaan, mutta ite unohdin ja valutin kaiken lavuaariin. Päälle olisi voinut ripotella vielä balsamiviinietikkaa, mutta itellä ei ole semmoista niin jätin ripottelematta. Omasta versiosta tuli ehkä vähän kuivaa ja ois kaivannut jotain vihreää lisäksi, mutta muuten ihan hyvää.


Yhtenä päivänä ostin kaupasta hunajamelonin ja siitä piti sitten saada tehtyä salaatti. Löysin netistä tämmöisen reseptin, mikä kuulosti jo todella hyvältä ja maistui aivan taivaalliselta. Jääsalaattia, hunajamelonia, vihreä omena, leipäjuustoa ja viinirypäleitä. Tein tätä vasta viime viikolla, mutta oli niin hyvää, että voisin tehdä taas uudestaan. :)

Good thing I love cooking because it's the only thing I have time for besides school.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Joululahjat

Kevätlukukausi alkoi piristävästi, kun heti tässä ensimmäisellä viikolla oli yksi uusintatentti. Olin valmistunut vähän surkeanlaisesti ja hajoilin etenkin tenttiä edeltäneenä päivänä oikein urakalla, mutta nyt siitä selvisin ja kuvasin joululahjani kun vihdoin tuli sopiva väli:

  • Sain Timanttisille lahjakortin ja ostin sillä tällaisen älyttömän söpön jääkarhu-riipuksen Thomas Sabon rannekoruuni. Tämä toimii hyvänä muistona vuodesta, jona muutin pois kotoa, koska muutin suunnilleen yhden leveysasteen verran lähemmäs jääkarhuja.

  • Mymmelin äiti -muumimuki ja -kulho. ♥ Nuo värit on niin kivat yhdessä, tää on ehdottomasti yksi mun lemppari muumimukeista.

  • Rytättyjä muovimukeja muistuttavien keraamisten mukien perään taisin haikailla jo paria kuukautta ennen joulua, enkä osannut odottaa että ne olisi löytynyt paketista. Nää on ihan mielettömän kivoja!
  • Housen juomalaseista sen sijaan vinkkasin vähän veljelle, kun sillä oli hankaluuksia keksiä lahjaa. :D Tykkään melkolailla kaikista Housen jutuista niin paljon, että sitä ostamalla ei voi mennä pieleen.

  • Kahen leffan Scherlock Holmes -kokoelman lykkäsin ite äitin ostoskärryyn, kun oltiin ennen joulua kaupoilla ja totesin, että siinä mulle joululahja. :D Tykkäsin näistä kummastakin leffasta tosi paljon ja toisinaan on kiva saada tota fyysistäkin elokuvakokoelmaa kartutettua. Tällä hetkellä se koostuu vielä suurimmilta osin Miyazakin luomuksista.
  • The Sims 3 Täyttä elämää -lisärinkin tilasin ite Gigantista, kun äiti ei oo mikään tottunut verkkokauppojen käyttäjä. Nää on kummatkin tehny Simsin pelaamisesta taas astetta mielenkiintosempaa. :D

  • Remington Pearl -kiharrin vaikuttaa tosi hyvältä tähän mennessä, pitäis vaan oppia tekemään sillä semmoisia kiharoita kun haluaa. Yhdellä kokeilukerralla sain aikaan peräti vähän kulmikkaat kiharat, enkä voi käsittää miten siinäkin onnistuin.
  • Tangle teezer on ehtinyt pelastaa jo monet aamut, märkienkään hiusten selvittäminen ei tunnu enää niin kamalalta väkivaltateolta ja tää hieroo päänahkaa niin mukavasti, että välillä tekee mieli harjailla ihan muuten vaan.

  • 3-in-1 Sandwich Maker on taas näitä ihmeellisiä Lidl-löytöjä, josta vihjailin porukoille ennen joulua. Toi on kätevä kun yhteen pömpeliin saa vaihdettua myös vohveliraudat sekä ihan perus grilliraudat, niin ei tarvitte useempaa laitetta viemään tilaa. Ei sillä että tämäkään olis enää mahtunut meidän solun keittiön tasoille, tossa se nököttää mun huoneessa.
  • Boschin sauvasekottimesta bongasin hyvän tarjouksen Gigantin nettisivuilla ennen joulua ja kun olin sauvasekotinta kaipaillut, käytiin hakemassa tää pukinkonttiin ja oli kyllä hyvä ostos. Jotkut asiat saa tehtyä tällä paljon kätevämmin kun tehosekottimella ja peseminenkin on vähän nopeempaa.

  • H&M:n älyttömän söpön pöllö-keittiöpyyhkeen sain veljen tyttöystävältä. Hipster-pöllöt on niin söpöjä, että välillä harmittaa pyyhkiä juttuja niiden naamaan.
  • Iso (ja ihanan punainen) kylpypyyhe tulee kans tarpeeseen, liian pienet kylpypyyhkeet on ärsyttäviä.
  • Sain myös toivomani Seppälän yöpaidan ja se on ihan mielettömän mukava sekä ihanan pitkä.
  • Luhdan Punos-pussilakanatkin sain ja ai että kun tykkään noista väreistä.
Siinä niitä oli aikamoinen liuta, en tiiä olinko viime vuonna ihan näin kiltti. Ehkä pitää tänä vuonna yrittää kompensoida. :D Muille hankkimistani lahjoista muistin kuvata vaan yhden, nimittäin tämmöisen avaimenperän, jonka annoin veljelleni:

Olin ostanut veljelle myös Hugleikur Dagssonin Tässä ei ole mitään vitsiä -kirjan. Meillä on yhtä huono huumorintaju, joten vähän ounastelin, että se saattaisi pitää siitä. :D Äitille ostin pari pakettia ihan mielettömän hyvää teetä Pentikiltä ja iskällä ompelin tohvelit. Lisäks tein äitille ja iskälle yhteiseks tyynyliinat, joihin painoin mielikuvituksellisesti tekstit "Mom" ja "Dad".

Here are the Christmas gifts I got. :) I'm so pleased with these, since everything will be very useful. And the moustache-keychain is my gift for my brother. :D

tiistai 8. tammikuuta 2013

2012 All Over Again: Part 1

Jälleen kerran vuoden vaihduttua halusin palautella päättyneen vuoden vielä kertaalleen mieleeni. Tällä kertaa jaoin nämä muistelot kahteen osaan säästääkseni niin itteäni kuin teitäkin, vähän pienempi paketti höpinöitä kerralla kirjoitettavaksi ja luettavaksi. :)

2012 oli todella tapahtumarikas ja mua vähän harmittaa, että kamera unohtui useita kertoja toimettomaksi kotiin tai laukun pohjalle. Siinä taas yksi asia, minkä kanssa voisin tulevana vuonna koittaa prepata. En oo ikinä tehnyt varsinaisia lupauksia uudelle vuodelle, mutta tänä vuonna tekee vähän mieli listailla asioita Joannan tapaan, saa nähdä innostunko. :D

Tammikuu enteili kaikkea muuta kuin tapahtumarikkautta. Opettelin juomaan vihreää teetä ja yritin kehittää jotain hyvää mutta terveellistä ateriaa paheeni, nuudeleiden, ympärille. Räpsin kuvia lumen luomista taideteoksista, serkkujen äärettömän suloisesta kisulaisesta sekä venytetyistä korvannipukoistani. Lisäksi presidentinvaalin aikaan se osa minussa, joka tulevaisuudessa haluaa olla korkeakoulutettu porvari, kävi jäätävää kamppailua pientä sisäistä hippilesboani vastaan. Ei ollu helppoo ei.

Helmikuussa tapahtui sitten tammikuun edestäkin. Hajoilin äikän tekstitaidon ja kirjoittaneiden keskuudessa surullisenkuuluisaksi nousseen Jotunin novellin kanssa ja odotin kauhulla tulevia koitoksia. Onneksi jossain välissä päästiin nauttimaan penkkareista, oli hauska kokemus jaella karkkia pikkulapsille pupuasussa. :D Harmi vaan että karkit loppui ekalla rekkakierroksella, kun vielä kaksi kierrosta oli jäljellä.

Maaliskuussa täytin 20, eikä mua näin ollen enää sopinut sanoa teiniksi. Juhlittiin tätä muutaman kaverin kanssa sillain pienimuotoisesti ihan kotosalla, oli hyvää syötävää ja kaikkea. ♥ Lisäksi kuvasin räystäältä sulavia jäitä valehtelematta varmaan puolituntia. Söin myös viimeiset itse poimitut mustikat pakkasesta ja koitin pitkästä aikaa vähän piirrellä. Aijoo, pänttääminen loppui myös! Viikolla 11 oli äikän essee sekä enkun kirjotukset ja sitten varsinainen opiskelu oli ohi.

Huhtikuu sujui aika rauhallisissa merkeissä, mitä nyt olin vähän epätoivoinen kesätöiden suhteen, kun työssäoppimispaikallakin selvisi, etteivät tarvitse kesätyöläistä. Lisäksi hankin kauan kaivatun kaukolaukaisimen. Mutta onneksi Seppälässä oli kiva olla työssäoppimassa, siellä kuitenkin meni suurin osa tätä kuuta. Paitsi vappuaattona viihdyttiin kavereiden kanssa ensin torilla ja sitten mentiin yhden kaverin kotia avaamaan grillikausi. :) Tehtiin myös munkkeja, nam nam!

Toukokuun alkupää kului vielä työssäoppien, mutta 19. päivä sekin loppui ja sen jälkeen mun valmistuminen varmistu (ihan kuin sitä olisi kukaan epäillyt). Prosessoin kyseistä uutista väkertelemällä kutsukortit valmistujaisjuhlaan, sekä keräämällä jäätävän läjän neljän vuoden ajalta kertyneitä turhia monisteita ja vihkoja paperinkeräykseen. Lisäksin intouduin pihalle kuvailemaan kasveja, kun sinne alkoi ilmestyä vähän jotain väriä.

Kesäkuussa juhlittiinkin sitten valmistujaisia, jeejee! Aijai tota kakkua, kaipaan sitä aina kun katon tuota kuvaa. Oli myös ihana mekko, kengät ja laketti, mutta kampaajan tekemä meikki ja liian pienet kiharat välillä vähän ketutti. Mutta oli kyllä mielettömän kiva päivä se. ♥ Seuraavalla viikolla suuntasin Jyväskylään pääsykokeisiin lievästi jännittyneenä ja huonosti valmistautuneena ja yhä jaksan ihmetellä, miten oon selvinnyt tänne asti. Kesäkuussa pääsin myös työhaastatteluun ja lopulta töihinkin asti. Juhannus meni tänäkin vuonna mökillä, vähän paremmissa merkeissä kun aikasempana vuotena. :D Grillailua, kalastelua, vaahtokarkkeja ja muurikkalettuja. Oli ihana keäskuu, sisätöissä ei edes harmittanut että oli vähän vilposta. :-)

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Hello, 2013!

Sinne jäi 2012, joka taitaa ansaita tittelin elämäni huikeimpana vuotena tähän mennessä, vaikka välillä tuntui kamalan kiireiseltä ja aika kului tosi nopeasti. Kahteentoista kuukauteen mahtui jos jonkinlaista häppeninkiä ja muuta jännää. Oli penkkarit, teini-ikä päättyi, valmistuin pukuompelijaksi, kirjotin enkusta ällän ja sain lakin, muutin pois kotoa ja oon tutustunut ihaniin ihmisiin.

Juhlistettiin kaverin kanssa uutta vuotta ensin meillä ja hieman ennen vuodenvaihdetta lähdettiin baariin. Koitettiin myös nähdä kaupungin järkkäämä ilotulitus, mutta ei tiedetty mistä raketit ammutaan ja missä olisi kannattanut olla katsomassa, jos halusi nähdä jotain. Eipä siis nähty mitään siitä näytöksestä, mutta onneksi tästä mun huoneen ikkunasta näkyi joitakin raketteja. :D

Innostauduin vähän laittautuun, oli tekoripset ja kaikki, näytin aika oudolta. :D Tekoripsiin tottumattomana olin koko ajan ihan paniikissa, että lähteekö ne tippumaan tai ovatko huonosti. Jossain välissä baarissa olin jopa varma, että toinen tippui mun lasiin, mutta kyllä ne molemmat oli tallessa vielä kotona. Kynnetkin lakkasin pitkästä aikaa. Tein sen vaan vähän liian hätäseen ja myöhään illalla, kun strassit ei ehtinyt kuivua kunnolla oikeille paikoilleen, vaan liikkuivat turhan lähelle toisiaan jättäen kynnen kärkeen hölmön raon.

Ja kuten kuvasta näkyy, sain myös tinan valettua. Itse asiassa valettiin kaverin kanssa kaksi tinaa per naama ja tässä mun luomuksista toinen. En hahmottanut siitä mitään erityistä käsissäni tai kynttilän valossa tutkaillen, mutta tätä kuvaa pällistellessä löysin tuosta heti liskon, joka on kuoriutumassa munasta tai toisen tulkinnan mukaan nousemassa tuhkasta Fenix-linnun tapaan. :D Jos joku ei hoksaa ajatuksenjuoksuani, niin piirsin sen liskon tähän näin. ;) Ja mitä pidempään tuota kuvaa tuijotan, sitä enemmän siitä syntyy variaatioita.



Ruokapuoli meillä oli aika vaatimaton, mutta juotavana oli skumppaa ja lisäksi tehtiin tuommosia ihan mielettömän hyviä, suklaisia drinkkejä, nam! Vodkan tosin ois voinut jättää pois, sen takia maistuivat vähän liikaa viinalta, mutta muuten oli todella hyviä nämä. :)

Tämmöiset hienot uuden vuoden toivotuksetkin olin teille väsännyt, mutta unohdin laittaa ajastumaan. Joten laitetaan tähän loppuun:

Happy New Year, everyone! Hope you enjoyed yourselves, may the year 2013 be INCREDIBLE!!! :)