Sivut

perjantai 25. maaliskuuta 2011

And I'm still late.

Terveystiedon YO-kokeet oli siis tänään. Istuksin siellä noin viis tuntia ja kolme varttia. Kynä ei oikein sauhunnut ja tunnelmat taitaa selvitä yhdellä sanalla: perc. Saa nähdä mitä sieltä tulee. Eivät viittineet edes geneerisestä substituutiosta kysyä. :(

Lohdutuksena kävin hakemassa Kodin Ykkösestä itelleni seinäkellon, jota ihastelin niiden kuvastosta. Sen lisänä ostin myös uuden herätyskellon. Ja sitten kuvasinkin kaikki kellot mitä huoneestani löysin. Moisen vaivan nähtyäni voinkin ihan hyvin jakaa nämä saavutukset teidän kanssa trololol.






Clocks, wohoo! The two that have the least dust on them are new.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Cracking butterflies and strawberries ♥

Teiltä ei tuossa aikaisemmin irronnut mitään mielipidettä sen suhteen, että pidättekö lyhyistä postauksista vai luetteko mielummin pitkät pätkät tekstejä kuvien rinnalla. Mutta oli ajatuksenne tän suhteen mitä tahansa, nyt seuraa postaus kohtuullisen pienellä tekstimäärällä. Tarkotus on vaan lykätä nämä parit kuvat esille ja jatkaa sitten terveystiedon parissa. :D

Se läheinen Kicks tosiaan loppuunmyi, mutta sitä ennen ehdin ostaa itelleni vihdoin sen ensimmäisen crackle-lakan. Ostin Dependin valkosen, koska siinä on melkein sama määrä tavaraa kuin Isadoran vastaavassa, mutta huomattavasti halvemmalla. Ja tämmöisen pienen putelin saa ehkä jopa käytettyä ennen kuin siihen ehtii kyllästyä. Näissä kynsissä pistin tätä Models Ownin Jade Stonen päälle.

My first cracking nail polish, the white Cracked Effect by Depend. Here I used it on Models Own's Jade Stone. I liked this more than expected. :D

Liukuvärjäys oranssista keltaseksi ja päälle vähän kynsitarroja. Jotka muuten pysyi kokonaisen viikon ihan ongelmitta. :D Aluksi piti kokeilla Konadeja, mutta en ihan vielä selvästikään oppinut sitä. Ei tarttunut kuvio leimasimeen vaikka kuinka puhdistin öljyttömällä kynsilakanpoistoaineella ja yritin. Mutta paremmalla ajalla sitten uudestaan. :D

Gradient from orange to yellow and some butterfly stickers. Some bright colors for spring. :D First I meant to try my Konad stuff, but it seems like I need some more practice. I'll try again when I'm not this busy.

Anteeksi kellertävät ja öljyiset kynnet, mutta halusin näyttää miten ne on nyt suunnilleen saman mittaset keskenään ja muutenkin paremman näköiset kun aikoihin.

Sorry for the oily and yellowish nails, but I wanted to show how they're all pretty much the same length. Last time they looked this good was a long time ago. :D

Vaikkakin peukaloiden kynnet harrastaa tätä samaa yhä edelleen. :( No, ainakin kynsinauhat on paremmassa kunnossa!

My thumb nails just keep doing this thing again and again. :( Well, at least my cuticles are looking a bit better.

Nyt palailen tosiaan niiden kirjojen pariin. Tässä eilisen omnomnom-tauko kesken kansantaudeista lukemisen. Mansikoita ja vaniljakastiketta ♥

Back to reading health education! I had some strawberries and vanilla sauce while reading yesterday ♥

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Uusia tuttavuuksia kynsilakkarintamalla

Kotiin on muuttanut muutamia itelleni ihan uusia tuttavuuksia, vaikka yleisellä tasolla varmaan taas ihan tuttua kauraa kaikille muille... :D Ensimmäisenä kertoilisin pienistä alennuslöydöksistä, jotka pelastin Kicksistä. Kun tuo läheisin Elossa sijaitseva Kicks lopettaa, jos ei jo lopettanut. Kävin siellä loppuunmyynnissä keräämässä kädet täyteen kynsiroinaa ja enimmäkseen semmoista mitä en ikänäni ois ostanut normiin hintaan. Maksoin loppujen lopuks vajaat 20 euroa kynsilakoista, joiden yhteishinta olisi normaalisti heilunut siellä vajaassa 70 eurossa. Semmoinen miellyttävä 50 euron säästö. :D

I've bought some new nail polishes and I got them for super cheap. Many nail polishes are overpriced here in Finland. These seven polishes I bought would've normally cost me a little under 70 euros but I got them for 20 euros, thanks to a closing-down sale.

OPIn Jade Is The New Black sekä Suzi Says Feng Shui Hong Kong -kokoelmaa. En tarkkaan muista yksittäisten puteleiden alennettuja hintoja, mutta nämä oli siinä neljän ja viiden euron paikkeilla. 70 % alennuksesta oli siis kyse. En ruvennut mitään swatcheja kuvailemaan, koska hyviä löytyy Googlesta mielinmäärin.


Make Up Storelta Jenny sekä Judith. Näidenkin hinta on normaalisti siellä jossain 14 euron paikkeilla, joten en ole ikinä raaskinut edes kokeilla. Ensimmäiset Make Up Storen lakat siis tässä taloudessa ja tunnelmat on vähän sen mukaiset, etten näitä tule ikinä normaalihintaisena ostamaankaan, oli värivalikoima miten ihana hyvänsä. Vähäinenkin peittävyys vaati jo aika monta kerrosta ja tuo vihreäkin on todellisuudessa hailumpi kuin pullossa. Mutta noin neljän euron hintaisiksi lakoiksi kyllä kelpaavat. :D

Dependin lakkoja en oo ostanut aikoihin, mutta näitäkin kun oli jossain korissa eurolla per lakka, niin nappasin mukaani numeron 207 ja numeron 104 peräti kahteen kertaan.

Viimoisena jotain minkä ostoa olin jo pidemmän aikaa pohdiskellut. Saanko esitellä ensimmäiset Konadit ikinä. Tilasin nämä CesarsShopista kun siellä oli Konad-laatat helmikuussa alennettuna. Tilasin alkajaisina vaan tämän yhden laatan (M36) ja erioislakkoja valkoisena sekä vaaleansinisenä. Lisäksi top coat sekä tietysti se leimasin ja skrapa. :D Pitää kattoa jos saisin huomenna testailtua.

My new Konad things! And my first ones actually. I've been thinking about buying some Konad stuff for some time already and now I have the M36 plae. Let's see if I like this enough to get some more plates. :)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Synttärilahjukset

Piti tuohon edelliseen postaukseen laittaa näitä synttärilahjojakin, mutta se meni muutenkin jo niin myöhään, etten sitten enää vitsinyt alkaa näitä kuvailemaan. Ilmankin oon ollut taas koko viikon ihan kuolleena koulussa, vaikka vasta oli hiihtoloma. Tän viikon perjantaina on muuten terveystiedon preli ja siitä parin viikon päästä kirjotukset. Saattaapi olla siis hieman hiljasta taas täällä blogin puolella.


Kavereilta sain Derwentin Artists-kyniä, joita mulla on ennestään semmoinen pienempi setti. Hyviksi todettuja kyniä otti mielellään vastaan lisääkin ♥
Äite oli taas nähnyt vaivaa ja pakertanut mulle koneella hienon kortin ruusuineen kaikkineen. :D Se kehittyy tässä vuosi vuodelta! Lisäksi sain noi Kinder maxit (maailman parasa suklaata! ♥) ja kuten kortin sisällä lukee sain myös ennalta rahaa tatuointiin. :)
Veljeltä ja hänen tyttöystävältä sain Hiihtokilpailu-Muumimukin sekä suklaapatukoita. Alkujaan oli kuulema ollut Sosuli-muki hakusessa, mutta ne oli ehtinyt loppua sieltä mistä hakivat, joten ottivat Hiihtokilpailun tilalle. Kelpaa mulle ♥ Vaan pitää tuo Sosulikin joskus vielä saada, koska eihän Hosuli voi mennä ilmankaan. :DD

Here are my birthday presents. I got Derwent's Artists pencils from my friends. I have a smaller set of these and gladly accepted some more. :D My mom made the sweet card all by herself. It had some money inside for my tattoo. I also got the world's best chocolate from her, Kinder maxi ♥ My brother and his girlfriend gave me the Moomin mug and the rest of the chocolate bars.

Ite en vieläkään isommin välitä näistä lyhyenlaisista postauksista, mutta välitättekö te? Ärsyttääkö teitä jos blogeihin tulee monta kertaa viikossa joku yksi tai kaksi kuvaa pienellä tekstimäärällä höystettynä? :D Jos ei niin saattaisin yrittää totutella harastaan tämmöstä, koska noiden pidempien postausten kokoominen vie kuitenkin hitusen enemmän aikaa. :D

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Happy Birthday Dear ME!

Vielä tässä ehtii tulla toivotteleen itelleen tänne blogiinkin hyvät synttärit tän vuorokauden aikana! Täytin tässä siis 19 vuotta ja päivä kului mökkitontin järvellä taaperrellessa sekä siellä tontilla makkaraa grillatessa. Sekä koulutöitä tehdessä. Mutta perjantaina oli pienet synttäripirskeet yhden kaverin kanssa, joka täytti myöskin 19 vuotta, mutta torstaina. Otin siellä kuvia fisulla ja tuolla kohinakameralla ja kohinakamerakuvia olisi nyt tännekin asti tulossa. Muokkasin niitä vähän jos ette kiinnittäisi kohinaan huomiota! :---)

Today was my birthday (6th March ♥) and I celebrated it with a few friends last Friday. One of my friends had her birthday on Thursday and we celebrated her as well. The pictures I got weren't all that good, so I made them worse! :D


Pretty crowns for the heroines!

Haluttiin juhlia arvoisessamme seurassa, joten vieraitten piti pukeutua muusikoksi. Paikalle saapu synttärisankareiden Debbie Harryn sekä David Bowien lisäksi Curt Cobain, Anna Puu(?), John Lennon sekä Amy Winehouse. Mozartia jäätiin vähän kaipaamaan.

We wanted a high class party so we needed some high class guests. Curt Cobain, Anna Puu(?), John Lennon and Amy Winehouse arrived, but Mozart stood us up. :(

And yeah, I know it's Kurt and not Curt. It's a joke :-)







Itsehän yritin siis olla Debbie Harry, mutta hiukset ei halunnut toimia ihan samalla tavalla. Laineet ei ottaneet jäädäkseen päähän. :( Mutta pelailtiin siis lautapelejä, koristeltiin muffineja ja mähkittiin suklaakakkua prinsessalautasilta. Awwsum!

We played board games and decorated muffins, all the things you do in a high class party! Oh yeah, and I tried to be Debbie Harry, but my hair disagreed. But it was fun! :)

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Bye bye, long hair!

Nyt saatte silmienne eteen jotain todella harvinaista kuvamateriaalia. Tai ainakaan ette tule näkemään mitään ihan vastaavaa vähään aikaan. Ei pelkästään syystä jotta olen näissä kuvissa ilman meikkiä, vaan koska tänään oli miittinki parturin kanssa ja hiukset ei tule oleen vanhoissa mitoissaan välttämättä ihan hetkeen. Ja oikeastaan koko postaus on aika harvinainen, koska kirjoitan tästä saman päivän sisällä kun tämä tapahtui, enkä viikkoa myöhemmin. Wohoo!

Something very special is about to attack your retinas. Something you won't be seeing again. Not just because I'm not wearing make-up but because I had an appointment with my barber today.



Bye bye, long hair!

Toivottavasti säästytte traumoilta, itse en välttämättä. Lieköhän tämän aiheuttanut jokin ikäkriisi. Synttärit kun on alle viikon sisään. Jospa sitä iski alitajuntainen halu näyttää taas pikkulapselta ja näin se sitten toteutui. Ei vaan, hiukset täyttivät sen tehtävän mitä varten niitä kasvatinkin tuon muutaman vuotta. Sain ison ja ihanan kampauksen vanhoihin, mutta ne on onneksi jo ohi, joten hiuksillekin sai sanoa heipat. Päässä on ihan mahottoman kevyt olo ja pääsin myös pahimmista kaksihaarasista! Ja ehkä sitä saa meikillä itestään taas totutun julman näköisen. :----)

My head feels so light after losing all that hair. And it feels weird when my hair touches my neck. And everything is srange and I look like the little kid I was maybe nine years ago haha! :D

Loppukevennyksenä pala kakkua, nimittäin yhtä pirun hyvää juustokakkua minkä tein jokin aika sitten ja mikä on kyllä jo kadonnut tuolta jääkaapista. On jo ikävä. ♥

Lastly a picture of the most delicious cheesecake (I have) ever made! Sadly it has already been eaten :(