Sivut

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

a package a day keeps the doctor away

Tekemistä on taas ollut enemmän kun aikaa. Koulussa meidän lukkarit on vähän sössitty ja niinpä mun täytyy tehdä tuotesuunnittelutehtävät ihan täysin kotona. Ei siinä mitään, tuotesuunnitteluhan on ihanaa, mutta siitäkin sais vielä mielusampaa, jos ei ois kymmentä vähemmän kivaa asiaa painamassa niskaan. Siitä nukkumistutkimuksestakin pitäis tehdä tutkimusraportti tiistaiks, mutta mikään asiapitonen kirjottaminen ei vieläkään oikein herätä innostusta. Mutta onneksi postimies piristi joka päivä tän viikon ajan tuomalla toinen toistaan kivempia paketteja :D En kaikkea viittinyt ympätä tähän yhteen postaukseen, moisella voisi olla vähän sekavat seuraukset. Joten alotellaan kaikella kynsiin liittyvällä sälällä.

Eräälle eBay-kaupustelijalle tekemäni tilauksen myötä oon taas viittä mahdottoman kaunista kynsilakkaa rikkaampi. Kaikille tuli kappalehinnaksi noin kuus euroa. Ja tähän sitten päälle yksi Emotionista nappaamani alennuslakka Goshilta. Vähän vaikeuksia päättää että mitä sitä kokeilisin seuraavana :--)


China Glazen Something Sweet, Four Leaf Clover sekä IDK



Color Clubin Revvvolution ja Wild At Heart sekä Goshin Golden Dragon

Swatchasin nämä sekä parit vanhat swatchaamatta jääneet noille kiekoille. Yleensä en saa millään asteella hyviä lähikuvia kynsilakoista, mutta nyt tuli niin hyvät ja värit on niin lähellä oikeeta, että kehtaa jopa näyttää :D

Tässä siis ensimmäisenä tuo Gosh - Golden Dragon, joka on mielestäni tässä kuvassa lähempänä oikeeta, tuommonen jumalainen vihreä. Keskellä China Glaze - Four Leaf Clover, josta oli ihan mahoton saada justiinsa oikeenväristä kuvaa. Mutta säätelin värien kanssa vähän tietokoneella ja nyt se on mielestäni kohtuullisen lähellä. Googlestakin kun hain swatceja, niin ne oli kaikki liian sinisiä :D Ja sitten viimeinen on Models Own - Jade Stone.

E.l.f.in lakatkin pääsi tälle kiekolle ja tuli huomattua, että näiden peittävyys eroaa aika hyvin esimerkiks vieressä olevista Models Ownista sekä China Glazesta. Vasemmalla siis Elf - Mint Cream ja keskellä Elf - Lilac. Mutta on nämä sen verran halpoja ja loppujen lopuks ihanan värisiä, että ehkä tuon vähän heikomman laadun kestää :D Ja kolmantena tuo China Glaze - Something Sweet.

Ja parhaat tietysti viimesenä ♥ China Glaze - IDK on taas niitä lakkoja, joita voisin vaan ihastella ja ihastella ja ihastella. Ja ensimmäisistä Color Clubeistakin jäi näiden ansiosta hyvä mielikuva. Keskellä oleva Color Club - Revvvolution näyttää tosi hyvältä jo sisätiloissa, joten voin vaan kuvitella miten upeelta se näyttää sitten joskus kesällä auringonvalossa :D Ja samoin Color Club - Wild At Heart on ihan uskomattoman kaunis.

Näiden swatchausten loppuun vielä kuva siitä, miten Elfin lakat eroaa muista. Kuvassa siis yksi kerros joka lakkaa, vasemmalla Models Own, keskellä Elfit ja oikealla China Glaze. Taisin laittaa Elfejä neljä kerrosta, että sain nuo ylempänä olevat tulokset.

Kynsilakkojen lisäks on tullut muutakin, nimittäin hankin ensimmäiset fimoni. Tämmöinen 50 pötkön läjä riittää mulle varmasti alkuun, jos näistä edes innostun. Onni on että tähän 50 joukkoon ei sattunut mitään erityisen tyhmiä pötköjä :D


Kokeilin leikata hätäseen yhtä noista rumimmista hedelmistä mattopuukolla, mutta kahden siivun jälkeen totesin, että ei toimi. Onneksi äiti pelasti ja siltä löytyi tuommonen turkisveitsi, joka uppoo näihin kun kuuma veitsi sulaan voihin. Ja siitäkös innostuin silpomaan näitä vähän enemmänkin :D Osasta siivuista tuli vähän turhan paksuja, mutta kyllä ne siitä oheni, kun tekniikka parani :--) Lisäks postissa tuli tuommosia säilytysrasioita, joihin fimojen siivutkin pistin talteen.

Loppuu tahtoisin vielä mainostaa noita keskiviikkona sulkeutuvia kohteitani Huuto.netissä. Siellä on siis muun muassa Isadoran mattalakka sekä yksi Goshin lakka myynnissä. Joku kun huutaisi molemmat itselleen, niin saisi yksillä toimituskuluilla. Eli ikään kun 5,50 euron kappalehintaan saisi nuo uudenveroset lakat itelleen. Oon molempia kokeillut ainoostaan kerran. Ja jos pystyy noutamaan Tampereelta tai Ylöjärveltä, niin säästyy luonnollisesti toimituskuluilta.

I've got six new goregous nailpolishes. Three from China Glaze, two from Color Club and one from Gosh. I also received my first fimos ever. Can't wait to test these! :)

torstai 13. tammikuuta 2011

Snowcrystal testissä ja myytäviä Huuto.netissä

Nyt ei ollut aikaa olla luova otsikon kanssa, joten olkoot... :D Testailin noin viikko sitten uutta Snowcrystalin lakkaani ja ihan hyvinhän se näyttää sopivan mun ihonvärin kanssa. Turhaan oon säikkynyt punasia :D Tai ainakin tällä lailla pienissä määrin näyttää kivalta. Vaikka muuten nämä lakkaukset menee vähän siihen kategoriaan (meinasin kirjottaa katekoriaan ja ihmettelin kun näytti vähän oudolle), että näyttää kivalta kun katsot riittävän kaukaa :--D Ja nää on pysynyt ihan hyvin tän viikon ajan, kahdesta kynnestä sain vähän paikkailla. Käytän kynsiäni aina apuna kaikessa luvattoman paljon, joten sinänsä ihme jos lakat ei kärsisi yhtään.

Eli tämän Snowcrystalin pidän itelläni, mutta sain nyt laitettua vähän muita käyttämättä jääneitä kynsijuttuja myyntiin Huuto.nettiin. Parit kynsilakat ja strassit on lojunut tuolla laatikossa ihan tarpeeksi pitkään käyttämättöminä, joten laitetaan hyvä kiertämään :) Lisäksi pistin sinne vähän korvakoruja. Klikkailkaa sinne siis ;)



I just tested my new nail polish by Snowcrystal. The outcome is actually cute if you look from far enough ;D

lauantai 8. tammikuuta 2011

All things cheap and pretty

Oon käynyt kerran ellen peräti kaksi katsomassa alennusmyyntejä ikään kuin vahingossa ja kolmannella kerralla menin tarkoituksellisesti etsimään jotain ihanaa, mitä olin bongaillut normihintasena jo ennen joulua. Parhaani mukaan oon pyrkinyt välttämään kaikkee tarpeetonta, ja aika hyvin siinä jopa onnistunut. Eipä oo tullut ostettua kun kaks vaatetta ja parit kynsilakat :D Tai ainakaan en muista ostaneeni mitään muuta... :-)

Kicksistä löyty tämmösiä alennettuun hintaan. China Glazen Grape Pop on oikeasti kaunis creme violetti, jolle yllättäen oikeastaan kumpikaan näistä kuvista ei anna oikeutta, mutta vasemmalla oleva vähän enemmän. Onni on että Google tarjoaa parempia kuvia, kun sinne lykkää kuvahakuun sanat "china glaze grape pop swatch" ;) Hintaa tälle jäi alennuksen jälkeen noin viis euroa. Snowcrystalin 431 lähti noin neljän euron hintaan mukaan, koska mulla ei satu tällä hetkellä noin 50 kynsilakan läjässä olemaan yhtään normaalia kynsilakkaa, joka olis lähelläkään punasta :--) Ei mielestäni sovi oikein ihon väriin, mutta yritetään nyt tän kanssa. Jos ei istu niin pistän myyntiin, kun ois pari muutakin lakkaa jotka ei oikein istu.

Pitkästä aikaa kuva vaatteesta tasossa. Sovitusnuken päälle on kertynyt semmonen läjä erinäkösiä paitoja ja puseroita, etten jaksanut alkaa riisumaan sitä sieltä kaiken alta. Mutta näkeehän tän hauskan kolmiuotteisilla yksityiskohdilla höystetyn printin näinkin. Tää löytyi siis Nelly.comin alesta vähän alle kympillä. Muistaakseni :--D
Tuli mieleen vähän btw-tyyppinen asia: Sovitin tätä ekaa kertaa, niin ensimmäinen ajatus oli jotain siihen suuntaan, että kuinka tässä onkin melkein ihanan täydellinen pääntie. Tunnustaako kukaan ikään kun paidan istuvuutta miettiessään tutkiskelevansa pääntietä ja minkä mallinen se on? :DD


Ja sitten tosiaan se vaate minkä perässä lähdin varta vasten seikkailemaan Sokokselle, tämmönen jännä ja hieno ja ihana Ichin neule. Se ei oo ihan pelkästään tumma harmaa, vaan hitusen violettiin vivahtava. Pistin tuon alemmankin kuvan, koska tää vivahdus näkyy siitä paremmin, mutta ei toi ihan noin vaalea ole :D Alkuperänen hinta oli noin 50 euroo ja siitä lähti sitten 30 prosenttia.

Sitten maailman hoteimmat kengät! (officially en ole sitten eläessäni käyttänyt sanaa hot)

Aijaijai kun ne on komiat! En muista merkkiä, en hintaa enkä mitään. Enkä tarkista, koska nämä ovat nyt kaapissa turvassa pahalta maailmalta. Saa nähdä uskallanko pistää maanantaina, saisin ainakin kaikki lumimassat raivattua tieltä pois. Nehän ihan jo sulaa näiden edessä.

Räpsin myös samaan kasaan muutaman kuvan tuommosesta kuva kuvakirjasta, joka saatiin vihdoin aikaseksi hommata Ifolorilta. Tai oikeastaan minä sain, mun homma se loppujen lopuks oli :D Kirja tuli postissa ihan mahottoman nopeesti sen jälkeen kun sain sen vaan tilattua ja johan sitä on ihasteltu. Halusin parhaimmista kuvista tommoset koko sivun kokoset, mutta on siellä tommosia kollaasisivujakin kaiken seassa. Osassa jopa ihan tekstiä mukana. Yllätyin ihan kuvien laadusta, parempia kun odotin :D Toi on tuommonen A5-kokonen 48-sivunen kirjanen, jolle toimituksineen tuli hintaa noin 20 euroo. Ei paha (vaikka sekin oli kyllä alennuksessa), kyllä tätä selailemalla kelpaa muistella :--) Kansi on muuten noin hailun näkönen, koska siinä on läpikuultava muovi päällä.

Pakko se on näyttää vielä tämäkin, nää mun seinäkalenterin kuvat on ihania ♥

Ja sen verran harvoin paistattelen naamaani täällä, että tämäkin on oikeutettua. Räpsin kuvia ponihäntä päässä, ja mietiskelin sitten, että kuinka pahasti menis härön puolelle, jos leikkauttasin itelleni tommosen melkein pottakampaustyyppisen ratkasun :D Mutta sitten meni maku koko hommasta, kun näytän aina noin pirun maaniselta joka kuvassa ja äitikin vaan nauroi. Nyyh.

Oh I'm so good. It's the second post with these translations and I almost already forgot these!

First some things I found at the sales: Two nail polishes, beautiful purple Grape Pop by China Glaze and pretty coral red 431 by Snowcrystal. And I love print tees, so I had to get this one with the funny print from Nelly.com. And this awesome gray cardigan by Ichi, it's so comfy ♥

For a rather long time I was sure I would never find a pair of boots that I'm willing to wear. Or even better I'd love to wear. Then these awesome and super handsome fellows came and proved me wrong. Aren't they gorgeous <3____<3

The rest of it is nothing special. A picture book from a trip to London, a picture of my lovely calendar and two pictures of me looking as manic as usual. Wohoo!

maanantai 3. tammikuuta 2011

The last bites of 2010

Uus vuosi kera uuden ulkoasun ja uusien mutta tuskin millään lailla vanhasta poikkeavien sirkustelujen. Näemmä tämän aikaansaaminen ei taaskaan vaatinut muuta, kun itsekritiikin kääntämistä offille. Se auttaa loppujen lopuks usein monessakin asiassa! Kuten nyt vaikka ulkoasun lisänä tässä postauksessa, minkä teille tarjoilen.

Uudesta vuodesta huolimatta ihan vielä ei auta päästää irti 2010:stä. Kuten vuodesta 2008 sillon aikoinaan, niin tein teille pienen kuvakoosteen joka kuukaudelta. Ainoa poikkeus tuohon parin vuoden takaseen, että kuvia on vähän enemmän (vaikka kamera tais olla käytössä vähän vähemmän sillä perusteella mitä kansioista löyty valikoimaa) ja tekstiä sitten vähemmän. Eikä 2010 ollut mikään erityisen tapahtumarikas vuosi, joten nyt ei oo kuvia kaiken maailman koulujen päättäjäisistä ynnä muista. :D Voisinpa tälle vuodelle tehdä ainoan uudenvuodenlupaukseni ikinä. Voisin kanniskella nimittäin tota kameraa useemmin mukana ja ottaa paljon enemmän kuvia. Tietokoneen syövereissä esimerkkinä vuoden 2010 huhtikuu-kansiossa oli nimittäin hyvä jos paria kymmentäkään kuvaa, että kiinnittäkää erityishuomiota ton huhtikuun kollaasin laatuun. :D Kauniit passikuvat ja kaikki...














So, new year and a new layout here in Glittertrash Machine. And new translations here at the end of the post! I have no idea if I have any followers who don't understand Finnish but I've meant to start writing these translations for a long long time in every case. My skills might need some training. I've noticed every time I write something in English I have to check a dozen times if I wrote it correct or not.

This post is filled with pictures I took in 2010. Every month from January to December has six pictures. Bye bye 2010! :D